perjantai 17. elokuuta 2018

SYKSYN KUVIOT ALKAVAT HAHMOTTUMAAN



Edellisessä postauksessa toin ilmi, kuinka sekaisin meidän lähitulevaisuus on. Oli, on, kuinka sen nyt sitten haluaa ajatella. Ongelmaksi siis muodostui se, että koulu tulisikin viemään paljon enemmän aikaa, kuin haaveissani kuvittelin. Luulin, että opintojen jatkaminen hidastettuna olisi ihan simppeli juttu, eikä niin tarvitsisi stressata siitä, kuinka paljon ehdin opintopointseja kerryttää kevääseen mennessä. Niinpä niin, eihän ne helppoa sitten ole, varsinkin, kun siihen tosiaan vielä pitäisi yhdistää miehen kolmivuorotyö, kolme lasta, eskari ja hoitovapaa/osittainen hoitovapaa.

Kaksi asiaa ovat nyt sellaisia, mitkä on ihan sataprosenttisen varmoja: 
1) Antti on esikoulussa maanantaista perjantaihin klo. 9-13, piste. 
2) Ensimmäinen hoitovapaajakso on sovittu lokakuun viimeiseen päivään.

Myös Eetu on nyt ilmoitettu (ja hyväksytty) jatkamaan samassa kerhoryhmässä, jossa he Antin kanssa olivat viime kevään. Se alkaa ensi maanantaina, ja siellä käydään maanantaista keskiviikkoon klo. 12-15. Jos päättäisin a) jatkaa koulua täysipäiväisesti tai b) palata töihin täysipäiväisesti niin Eetuhan menisi sitten Even kanssa joko perhepäivähoitoon tai päiväkotiin marraskuun alusta, ja Antti olisi eskarin tiloissa järjestettävässä hoidossa eskarin lisäksi.

Monen mielestä olisi varmasti helppoa vain sanoa, että okei, nyt palaan kouluun ja jatkan opinnot loppuun, lapset vaan hoitoon. Mutta minulle henkilökohtaisesti on ÄÄRIMMÄISEN tärkeää saada olla lasten kanssa mahdollisimman pitkään kotona. Se on tärkeää varsinkin nyt, kun meille ei ole suunnitelmissa enää lisää lapsia, joten tämä olisi ensinnäkin minun viimeinen mahdollisuuteni täyteen hoitovapaaseen ja sen lisäksi myös lasten mahdollisuus olla kotona kasvamassa. Itse uskon kodin olevan näinkin pienelle kuin Evelle vielä ehdottomasti paras paikka (mikäli kotiolot siis ovat kunnossa), eikä päiväkodin aloittaminen ole lainkaan tarpeellista. Minä jaksan olla lasten kanssa kotona, eivätkä nuo kaksi nuorimmaista ole siitä valittaneetkaan. Antti alkoi viime vuoden lopulla kaivata jo useammin kavereille kylään ja omanikäiseen seuraan, joten kerho sopi ihan älyttömän hyvin siihen hetkeen. Ja nythän hän saa ihan joka päivä sen neljä tuntia nauttia olostaan omien kavereiden kanssa. Kerron eskarin aloituksesta ja omasta ensimmäisestä vanhempainillastani toisessa postauksessa erikseen. 





Kuten varmaan moni perhe niin mekin mietimme raha-asioiden kannalta myös näitä kuvioita aika pitkälle. Kotihoidontuella olemisen meille mahdollistaa se, että mieheni työsopimus hänen monivuotisessa työpaikassaan vakinaistettiin, eli meillä tulee olemaan säännöllinen tulonlähde jatkossa ihan varmasti. Se helpottaa todella paljon tulevaisuuden suunnittelua ja nostaa taloudellista taakkaa pois minun harteiltani. Tietenkään elämää ei voi ihan ranttaliksi vetää kotihoidontuella (ja satunnaisilla sisällöntuottotöillä) + toisen palkalla, mutta meille tämä elämäntilanne (ja kivasti kertyneet säästöt) mahdollisti esimerkiksi  hyvän auton ostamisen ja sen, että minun ei ole aivan pakko tehdä juuri nyt töitä, jotta me pärjäisimme. Tästä syystä olenkin yhä enemmän kallistumassa siihen suuntaan, että jatkaisin vielä kotiäitiyttä sitten kuitenkin siihen saakka, että Eve täyttää kolme vuotta. Opiskeluoikeus ei tule opintopisteitä kerryttämättä jatkumaan sinne saakka, se on fakta. Sitten pitäisi hakeutua uudestaan kouluun joko samalle tai jollekin muulle alalle. Onneksi opintopisteet kuitenkin säilyvät, ja voisin jatkaa siitä, mihin olen jäänyt joka tapauksessa. Mieheni kanssa olemme tottakai keskusteleet tämän kuvion jo puhki, ja hän kannustaa minua olemaan lasten kanssa kotona. Kotona oleminen ei ehkä kasvata pankkitiliä, mutta kuitenkin koen sen paljon rahaa tärkeämmäksi.

Even ollessa kolmevuotias on vuosi 2020. Silloin olen itse täyttämässä 28 vuotta, Antti 8 vuotta ja Eetu on täyttänyt silloin jo 6 vuotta, ja aloittaa siis esikoulun. Molemmat pojat ovat silloin siis oppivelvollisuuden piirissä, eli heidän hoidostaan ei tarvitsisi näin paljoa huolehtia muuten kuin iltapäivisin. Elämä vajaan kahden vuoden kuluttua olisi minulle paljon suotuisampi ajankohta tehdä omalla elämälläni (melkein) mitä ikinä haluaisin. Kolmevuotiaan laittaminen päivähoitoon (tai perhepäivähoitajalle) olisi paljon helpompaa sekä tytölle että äidille. Ja 28 -vuotias ei varmaankaan ole vielä liian vanha suorittamaan ammattikorkeakoulu -tai yliopistotutkintoa, elämää ja työelämää olisi edessä runsaasti vielä sen jälkeenkin. En voi suunnitella elämää ihan tarkasti tietenkään noin pitkälle, koska koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Voihan olla, että ensiviikkoisessa opon tapaamisessa selviääkin, että voin suorittaa koulua hidastettuun tahtiin. Voi olla, että jossain kohtaa haen opiskelemaan toista alaa, ehkä monimuotototeutukseen päivätoteutuksen sijaan. Koskaan ei voi tietää. mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta juuri nyt minulla on todella vahvasti (ja ehkä kerrankin) pitkän pohdinnan päätteeksi sellainen tunne, että mun olisi nyt nautittava kaikin voimin siitä, kun lapset ovat vielä pieniä. Tätä aikaa ei koskaan voi saada takaisin.

Terkuin Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti