torstai 2. elokuuta 2018

POUKKOILUA





Kirjoittelin keväällä blogin lopettamisesta, ja olin tuolloin erittäin varma siitä, etten kaipaisi takaisin blogin pariin. Sanoin useaan otteeseen eri kanavissa, että Instagram tili hiljenee, lapsien kuvat loppuvat ja blogi poistuu lopulta syksyllä. Viimeksi toissa päivänä kyselin teiltä Instassa, olisiko noloa kuitenkin palata takaisin bloggaamaan, vaikka ilmoitin jo lopettavani. Ja päädyin siihen, että en palaisi, koska meidän nuorimmainen tarvitsee kaiken mahdollisen ajan, mitä pystyn hänelle tarjoamaan. Kuinkas sitten kävikään?

Jostain se kai vaan tulee, kirjoittamisen ja kuvaamisen kaipuu. Instagram on ollut yhtä aktiivinen kuin ennenkin, ja tänne blogiin olen usein palannut vanhojen postausten pariin. Erityisesti viimeisimpiin postauksiin, joihin en ole sisällöllisesti oikein tyytyväinen. Esimerkiksi Maxikarkin kanssa hoitamani yhteistyö aiheutti muutamissa teistä närää. Ymmärrän kyllä, otsikko voi vaikuttaa meidän tilannetta tuntematta klikkiotsikolta, mutta todellisuudessa yhteistyö tuli todellakin juuri oikeaan aikaan. Olin kevään ihan lukossa kaiken suhteen, ja jopa synttäreiden järjestäminen tuntui vaikealta, vaikka tavallisesti rakastan juhlien järjestelyä. Maxikarkilta sai tosi helposti muutamalla klikkauksella synttäriherkut tilattua, mistä oli ihan aikuisten oikeasti apua todella paljon. Myönnän, että postaus itsessään tuli ulos vähän hutaistuna (ja myöhässä), ja siitä olen pahoillani.



Meidän Eveliina sairasteli koko kevään ihan tammikuusta kesäkuuhun, k o k o  a j a  n. Milloin oli kuumetta ilman syytä, milloin syyn kanssa. Oli ihottumaa, yskää, köhää, tukkoisuutta, muuten vaan kiukkuisuutta. Vietimme Even kanssa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa kaksi yötä viimeisimmän 40 asteisen kuume jakson aikana, koska lääkärit ja spesialistit huolestuivat oikeasti Even tilanteesta. Evelle tehtiin paljon kaikenlaisia kokeita ja testejä, otettiin sydänkäyrää ja jopa aivosähkökäyrää kesäkuussa ilmentyneiden kummallisten kuumeen aikaisten säpsähdyksien vuoksi. Vielä tuon käynnin jälkeenkin olemme käyneet verikokeissa useaan otteeseen. Tästä voi varmaankin päätellä, kuinka meillä oltiin kevään aikana väsyneitä ja stressaantuneita, kun unet sairastavan vauvan kanssa eivät useinkaan yltäneet edes viiden tunnin mittaisiksi. Kaikki pienikin apu arjessa (ja juhlassa) oli meille kultaakin kalliimpaa. Kevään väistyessä kesän tieltä tytön kuumeet alkoivat vähenemään, ja kaksi viimeisintä kuumejaksoa olivat kesäkuussa. Toisen aikana Eve sairasti korvatulehduksen ja toisen aikana jonkin rokon (ei saatu tarkempaa diagnoosia), joten tarvetta Tayssin seurannalle ei enää ollut. Lopulta saimme viimeistenkin verikokeiden tulokset; DNA -kokeet tulivat puhtaina takaisin ja laaja verenkuva oli kohentunut ihan uskomattoman hyvin. Kaikki arvot ovat nyt normaalit. Syyksi puoli vuotta kestäneille kuumekohtauksille lääkärit lopulta epäilivät piilenevänä ollutta korvatulehdusta, joka lopulta lehahti todella ärhäkästi päälle ja hoidettiin kahdella antibiottikuurilla kesäkuussa.

Bloggaaminen alkoi tuntua mitättömältä kevään aikana, ja uskon myös perheemme tilanteen vaikuttaneen siihen, kuinka koin blogista saamani palautteen tuohon aikaan. Toki somemaailman pinnallisuus on ihan pysyvä "haitta", jota nyt ei mitkään elämäntilanteiden muutokset pysty korjaamaan. Sen sijaan pystyn muuttamaan omaa asennoitumistani, parantaa omaa elämänlaatuani ja muuttaa säännöllisen "kolme postausta viikossa" -tahdin rennommaksi. Rennompi ote tuskin vie minua bloggaajana kovin pitkälle, mutta enää se ei tunnu niin kovin tarpeelliseltakaan. Olen niin onnellinen, että Eve on nyt kunnossa ja koko perhettä painanut stressi on alkanut helpottaa. Olen valmis ottamaan vastaan kaiken sen positiivisen fiiliksen ja kokemuksen, mitä pystyn bloggaamisella vielä saavuttamaan.

Kaipaan todella takaisin bloggaamaan, joten jatkan täällä vielä kirjoittelua. Käyn vielä kamppailua uuden blogin perustamisen ja tämän jatkamisen välillä. Uusi alku houkuttelee, mutta myös vanhaa voisi uudistaa. Nimen vaihtoa olen miettinyt jo varmaan yli vuoden, mutta hyvää ei ole tullut mieleen, joten se siitä. Meillä on myös lähitulevaisuuden suunnitelmat nyt ihan auki, joten blogin tulevasta sisällöstä en myöskään tiedä. Tarkoituksenani oli aloittaa koulu ihan päätoimisesti taas nyt syksyllä, ja tämä päätös oli minulle tyypillisesti tehty erittäin impulsiivisesti ilman sen enempää miettimistä. Mutta eihän se ihan niin vain käy, että äiti palaa koulunpenkille hoitovapaalla esikoisen aloittaessa esikoulun, nuorimpien lasten ollessa 1- ja 4-vuotiaat ja isän ollessa vuorotyössä. Koko palapeli on ihan levällään syksyn osalta, ja seuraavien viikkojen aikana tehdään päätöksiä vähän kaiken osalta. Vaihtoehtoja on, mutta mikä on paras lasten kannalta, taloudelliselta kannalta ja oman tulevaisuuteni kannalta, sitä selvitellään yhä. Kirjoittelen lisää syksyn suunnitelmista seuraavassa postauksessa. 

Sekavin terveisin,
Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.