keskiviikko 3. tammikuuta 2018

SOIJA-HERKKUSIENIPYÖRYKÄT

Jos pitäisi valita yksi vegaaninen lasten lempiruoka, niin se olisi feikkipyörykät tomaatikastikkeen ja spagetin kanssa. Feikkipyöryköiksi meillä kutsutaan siis soijapyöryköitä, jotka näyttävät aivan lihapullilta. Kummatkin maistuvat meidän lapsille. Tällä kertaa tein pyöryköille kaveriksi tavallisen vihersalaatin, eilispäivän timjamiperunoita ja uunissa kypsytettyjä porkkana- ja bataattitikkuja. Oman annokseni kruunasin guacamolella, lapset eivät siitä ole vielä innostuneet, joten heille tein yrteillä maustetun kermaviilikastikkeen.



SOIJA-HERKKUSIENIPYÖRYKÄT

10 isoa/15 keskikokoista  pyörykkää

3 dl soijarouhetta
4 suurta herkkusientä
1 pieni punasipuli 
1 dl tomaattimurskaa
100 g maustamatonta tofua
2 dl riisijauhoja
suolaa
pippuria

Kuori ja hienonna sipuli. Pese herkkusienet ja pilko pienenpieniksi kuutioiksi. Muussaa tofu haarukalla. Sekoita kaikki ainekset keskenään (tyyli on vapaa, itse käytin käsiä kuten lihapulliakin tehdessä) ja mausta pyörykkämassa suolalla ja pippurilla. Jos massa tuntuu liian paksulta, lisää hieman tomaattimurskaa, ja liian löysään massaan voi lisätä soijarouhetta tai riisijauhoja. Ennen keitin soijarouhetta muutaman minuutin ensin, mutta olen huomannut niiden pehmenevät mukavasti myös ilman keittämistä. Massasta tulee myös löysempi keitetyn soijarouheen kanssa, koska rouheesta irtoaa nestettä. Pyörittele massasta pyöryköitä uunipellille. Itse levitän leivinpaperille todella ohuelti vielä riisijauhoa, jotta pullat eivät varmasti tartu kiinni.

Paista pyöryköitä kiertoilmalla 200 asteessa (tavallisessa uunissa 225 asteessa) noin 20-30 minuuttia pyöryköiden koosta riippuen.



Nämä valmistuvat siinä missä kotitekoiset lihapullatkin, joten ottaakaahan resepti talteen, jos vegaaniset vaihtoehdot ovat tervetulleita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti