sunnuntai 14. tammikuuta 2018

ÄIDIN EROAHDISTUS

Voisin itkeä silmät päästäni. Ja toisaalta taas nauraa ja hyppiä riemusta, ja olla ylpeä rohkeista pojistani. Antti on puhunut muutaman kuukauden, että olisi kiva mennä taas päiväkotiin, mutta itse olen kokenut sen turhana ja ylimäääräisenä stressinä. Stressinä siksi, että mulla itselläni ei rehellisesti sanoen ole motivaatiota ryhtyä siihen aamuheräämisrumbaan ja iltapäivän hakemisrumbaan, kun olen itse kuitenkin kotona. Mietin hetken osa-aikaista päiväkotia, mutta jotenkin meidän kunnan kerhotoiminta veti enemmän puoleensa. Ryhmäkoot ovat paljon ideaalisemmat kuin päiväkodilla ja porukasta tulee tiiviimpi. 





Tutustuimme rauhassa eri kerhoryhmiin, ja mietimme meille ja lapsille parasta vaihtoehtoa. Lopulta päädyimme hakemaan Antille iltapäiväkerhopaikkaa, joka on maanantaisin ja tiistaisin ja sen lisäksi molemmille sisaruskerhopaikkaa, joka olisi keskiviikkoaamuisin. Sisaruskerho oli odotettavasti (ja valitettavasti) täynnä, mutta meille ehdotettiin, että Eetu menisi jo nyt samaan kerhoryhmään Antin kanssa. Ryhmä on tarkoitettu 4-5 -vuotiaille, mutta tässä tapauksessa, kun sisarusryhmä oli täynnä, Eetu pääsee mukaan isompien ryhmään. Eetu täyttää kuitenkin (jo) huhtikuussa neljä. Toisaalta olin tästä iloinen, pojat pääsisivät molempina päivinä samaan kerhoryhmään, Antin seurasta on Eetulle tosi paljon iloa. Ja itse iloitsen salaa siitä, ettei minun tarvitse olla pojista erossa kolmena päivänä sitä kolmea tuntia, vaan vain kahtena. 

Joo, voisihan se napanuoran joskus katkaistakin. Minä kuuluun siihen äitityyppiin, joka haluaa hoitaa kaiken itse, olla mukana jokaisessa päivässä ja joisessa hetkessä. Ja koen ikävää, jos pojat ovat mummupappalassa yökylässä tai vaikka vaan päiväunilla. Tiedän kyllä, että Antille on just nyt hyvä aika mennä mukaan samanikäisten porukkaan, päästä tutustumaan vielä ennen eskarin alkua ryhmässä toimimiseen ja saada uusia kavereita. Ryhmässä on kuulemma muitakin samaan eskariin meneviä, mikä on ihan täydellistä. 





Kerho on meiltä noin reilun kilometrin päässä. eli ihan kävellen päästään liikkumaan. Tykkään myös siitä, että kerho alkaa vasta puoliltapäivin ja päättyy kolmelta, eli ei tarvitse sitä aamuakaan niin stressata. A alkaa huomisesta lähtien tehdä töissä kolmea vuoroa, eli muutaman tunnin täyshiljaisuus tulee varmasti tarpeeseen yöviikkoja ajatellen. Aamuviikoillaan hän taas voi hakea pojat kotimatkallaan. Kerhossa syödään omat eväät, mikä mun mielestä on tosi kiva. Antti haluaa mukaan voileivän ja porkkanapaloja, Eetu jogurtin ja banaania, nämäkin on puhuttu valmiiksi jo pari viikkoa sitten. Pikku intoilijat. ❤

Olen itsekin samaan aikaan tosi tosi innoissani, vaikka haikeaa on. Pojat ovat jo hihkuen menossa kerhoon. Antti on jo suunnitellut, kuinka hän saa kavereita tytöistä ja pojista, ja mitä hän aikoo heille ensimmäisenä kertoa. Myös ensisyksynä koittavat kuusivuotissynttärit ovat olleen nyt kovasti pinnalla, koska Antti haluaa ensimmäistä kertaa kutsua kylään paljon kavereita. Eetu taas on innoissaan siitä, että pääseekin Antin mukaan jo maanantaina ja tiistaina, hän meinasi nimittäin vetää kilarit, kun kerroin hänen pääsevät kerhoon vain yhtenä päivänä viikossa, haha :D. Tiedän, että Eetukin pärjää siellä isojempien kavereiden kanssa siinä missä Anttikin, mutta kyllä nuo tuntuvat  vielä mun pikkupojilta silti. Sydäntä kalvaa, mutta huomattavasti vähemmän kuin liian suureen päiväkotiryhmään tuupatessa (jossa sattui mielestäni myös ihan liian monta haaveria ja kiusaamista heidän viimeksi siellä ollessaan..) Kai nyt täytyy Antaa varsinkin Antille reilusti tilaa kasvaa, erityisesti sitä esikoulua ajatellen. Onhan hän sentään jo 10 kuukauden päästä kuusivuotias. apua.

Jos teillä on jotain vinkkiviitosia äidin eroahdistuksen lievittämiseen tai lasten kerhon alkuun liittyen, niin kertokaa ihmeessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.