tiistai 24. lokakuuta 2017

RASKAUSMUISTOT

Mammalandian lokakuun yhteistyöpostaus



Lokakuussa Mammalandian bloggaajat palaavat muistelemaan raskausaikojaan. Itselläni on takana kolme täysiaikaista, kolme niin erilaista ja ihanaa raskautta. Nautin suunnattomasti raskausajoistani, vaikka omani eivät ole välttämättä olleet aivan sieltä helpoimmasta päästä. Uuden elämän kasvattaminen ja vaaliminen on jotenkin vain niin maagista ja ihmeellistä.





Ensimmäisen raskauteni koin yhdeksäntoistavuotiaana. Olin nuori, mutta varma odottaja. Antti oli toivottu vauva, häntä edelsi yksi suunnittelematon, keskenmenoon varhaisessa vaiheessa johtanut raskaus. Mieheni oli tuolloin vielä armeijassa ja asuin pienessä yksiössä Valkeakosken keskustassa. Alkuraskauden kärsin pahoinvoinnista ja todella voimakkaista migreenikohtauksista. Raskaus ei missään vaiheessa pelottanut minua, vaikka olin ensimmäistä kertaa noin valtavan elämänmullistuksen edessä. Olen aina kokenut äitiyden olevan minulle maailman luontaisin asia, ja minulla oli jo silloin vahva tunne siitä, että luonto osaa asiansa ja kaikki menee ihan loistavasti, kun vaan annan kehon kertoa kaiken tarpeellisen. Ensimmäisen raskauteni aikana vilja-allergiani puhkesi kukkaan ja sen jälkeen vatsani ei olekaan sietänyt vehnää eikä ohraa lainkaan. Hassua, sillä juuri tuon raskauden aikana pahin mielitekoni kohdistui paahtoleipään. Muistot ensimmäisestä raskaudesta ovat alkaneet jo hieman haalistumaan, mutta muistojen keskeinen fiilis on ehdottomasti positiivinen. Raskausaikana menimme naimisiin, muutimme isompaan asuntoon ja hankimme koiran. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. 







Toisesta lapsesta aloimme keskustelemaan keväällä vuonna 2013, kun Antti oli puolivuotias. Toisen raskausajan olin siis edelleen vanhempainvapaalla Antista, mikä helpotti raskausaikaa huomattavasti. Itse en kokenut mitenkään vaikeaksi olla raskaana ja hoitaa taaperoa samaan aikaan, mutta vuoden 2013 syksyllä uuvuin muista syistä, liittyen pätään nostavaan syömishäiriöön. Onneksi täällä Valkeakoskella saa todella paljon tukea odotusaikaan, ja tihennettyjen käyntien sekä neuvolapsykologin kanssa juttelu auttoivat pitämään voimat käsissäni. Eetua odottaessani vatsan hitaaseen kasvuun ja painonnousuun kiinnitettiin paljon huomiota, ja silloin kyllä kirjoittelin blogiin ja kerroin neuvolassa syöväni riittävästi. Nyt, kun muistelen tuota aikaa, niin söin todella vähän hiilihydraatteja, ja ateriat olivat koko raskausajan tarkalleen punnittuja. Syytinkin Eetun pienestä koosta jonkin aikaa itseäni, mutta hätäsektioon johtaneen synnytyksen jälkeen minulle kerrottiin napanuorassa olleesta solmusta. Tästä syystä ravintoa ei ollut luultavasti päässyt tarpeeksi sikiölle ja hän oli sen vuoksi pienenpuoleinen. Oma painoni nousi loppupeleissä muistaakseni reilut 12 kiloa, joten siitä kyllä olisi normaalitilanteessa riittänyt vauvallekin. 






Kolmannen raskauden alkuaikaa varjosti keskenmeno, jonka olimme kokeneet muutamaa kuukautta aiemmin. Se pyörii edelleen ajoittain mielessä, saa itkemään ja voimaan pahoin. Vauva oli niin odotettu ja rakas jo aivan ensimetreiltä alkaen. Pelko seurasi perässä puoliväliin saakka, ja oikeasti vasta rakenneultrassa uskalsin alkaa hengittämään vapaasti. Kuuntelin kolme kertaa viikossa vauvan sydänääniä siihen saakka kunnes aloin tuntemaan liikkeitä. Pahoinvointi alkoi kuudennella viikolla todella voimakkaana, oksensin ajoittain monta kertaa päivässä. Sen lisäksi migreenikohtauksista tuli raastavan pitkiä, jopa 36 tunnin mittaisia. Pahoinvointi ja migreeni hankaloittivat huomattavasti töissä jaksamista, ja pelon, ahdistuksen ja pahoinvoinnin tuomien poissaolojen vuoksi koin huonoa omaatuntoa. Pahoinvointia seurasivatkin sitten viiltävät liitoskivut ja puolesta välistä saakka kohdunsuuta avaavat supistukset. Supistukset johtivat lopulta vuodelepoon sairaalassa, liikuntakiellon sain jo aiemmin liitoskipujen vuoksi. Paino nousi jälleen maltilla ja kohdunpohjan korkeus nousi hitaasti, joten pelästyin napanuoran solmun uusiutuneen. Onneksi kyse ei ollut mistään sellaisesta. Kolmas raskauteni oli kaikista näistä vaikein, mutta jotenkin kaiken sen haastavuuden keskellä pystyin nauttimaan ja olemaan äärimmäisen onnellinen meidän pienestä tyttärestä. Nautin joka ikisestä kivusta, joka ikisestä potkusta ja mielialan ailahduksesta, koska tiesin kolmannen lapsen olevan meille viimeinen. Vaikka tässäkin raskaudessa oli vaikeita aikoja, palaisin siihen aikaan mieluusti aina uudelleen ja uudelleen, raskausaika on ihanaa.  

✤  ✤  ✤

Muiden bloggaajien raskausmuisteloita pääsette lukemaan tuttuun tapaan Mammalandian kotisivuilta sekä Facebookista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti