sunnuntai 3. syyskuuta 2017

2kk neuvola


Viime tiistaina käytiin Even kanssa taas moikkaamassa terveydenhoitajaa neuvolalla. Neuvolakäynneistä on tullut mulle tosi tärkeä hetki, koska silloin voi puhua vapaasti omista huolistaan ja kysyä mieltä askarruttavista asioista. Meidän terveydenhoitaja on aivan upea ihminen, jonka kanssa keskustellessa saa kyllä omaan äitiyteen taas uudenlaista voimaa ja vahvuutta.

Koska kävimme neuvolalääkärillä vain viikko ennen tätä neuvolakäyntiä, niin keskityttiin lähinnä siihen pään muodon palautumiseen ja Even hengitysongelmiin. Pää oli kuin olikin lähtenyt palautumaan, huh! Olen tällä viikolla seuraillut erityisen tarkasti kääntääkö Eve automaattisesti päätään vasemmalle, sillä sain kehotuksen laittaa terveydenhoitajalle viestiä siitä ensiviikolla. Jotkut vauvat ovat omaksuneen tietynlaisen päänasennon jo kohdussa, jota on hyvä lähteä sitten mahdollisimman pian muokkaamaan monipuolisemmaksi, jottei myöhemmin tule ongelmia lihaksistossa tai motoriikassa. Mä oon kyllä nyt huomannut, että Eve kyllä "luonnostaan" valitsee sen vasemmalle kääntämisen. Hän viihtyy loistavasti myös pää oikealle kääntyneenä ja lelulla tai puheella aktivoituna kääntää päätään normaalisti. Me voitaisiin kyllä silti käydä tapaamassa fyssaria, voihan sieltä saada ihan hyviä vinkkejä, vaikkei mitään ongelmaa sitten olisikaan!

Even nenän tukkoisuus on vaivannut edelleen yhtä paljon. Even on öisin vaikeampi hengittää kuin päivisin, ja sen vuoksi yöimetys on vähän haastavampaa. Päivisin nenä on myös tukkoinen ja tyttö tuhisee varmaan 80% vuorokaudesta. Hän ajoittain aivastelee nenää ärsyttävää kuivaa räkää sieltä pois ja välillä nieleskelee limaa. Hänellä ei muuten ole varsinaisia flunssaoireita edelleenkään. Ei lämpöä, ei yskää eikä silmäoireita. Myöskää korvat eivät vaikuta aristavilta. Odotan kyllä ihan innolla sitä lastenpolin käyntiä, jotta saataisiin selville tukkoisuuden syy. Toivottavasti se ei ole eläinallergiaa..

Tyttö kasvaa ihan oikeasti niin kovaa vauhtia ettei mitään rajaa. Pituuskasvu voi olla todellisuudessa vähän hitaampaa, kuin mitä tämän mittauksen perusteella nähdään, koska pituus otettiin viimeksi eri mitalla. Paino sen sijaan nousee ihan totuudenmukaisesti noin hurjaa vauhtia. Eve onkin saanut oikein kunnon vauvamaiset muodot, mikä on tietysti vaan ihanaa.

2kk neuvolakäynnillä (suluissa 7vk tiedot)

Päänympärys: 38,4 (38,1cm)
Pituus: 55,3 (54,4cm)
Paino: 5010g (4715g)
Iho: Parempi, vielä hilseilevä ja kuivahko (Kuiva, kaulataipeesta vähän rikki)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti