perjantai 25. elokuuta 2017

SÄRKÄNNIEMESSÄ | 5 VINKKIÄ HUVIPUISTOREISSUUN

Yhteistyössä Särkänniemi

Viimeinkin koitti se päivä, jota meidän pojat on odottaneet koko kesän. Tänään tehtiin oman perheen voimin reissu Särkänniemeen. Sain Särkänniemeltä kesälahjalipun elämysrannekkeisiin, joilla pääsee kaikkiin Särkänniemen kohteisiin. Me ei lasten kanssa kuitenkaan lähdetty huvipuiston puolelle ollenkaan, ja Angry Birds -puistokin jätettiin ensi kesälle, sillä päivästä olisi tullut varsinkin Eetulle vähän liian pitkä.

Katselkaa lasten kanssa etukäteen matkakohteen kuvia netistä/esitteistä. Näin lapset tietävät, mitä on luvassa. Ajatuskaaoksen välttämiseksi kannattaa myös etukäteen suunnitella reittiä tai järjestystä, jonka mukaan reissu tehdään.

Lähdettiin ajelemaan kohti Särkkää puoli yhdentoista aikaan, ja parkkipaikka oli onneksi tälläkin kertaa melkein tyhjä. Oltiin ensimmäisten joukossa lunastamassa lippuja huvipuistoon, joten saatiin tosi paljon reissusta irti. Ei tarvinnut huolehtia lasten hukkumisesta väenpaljouteen, eikä jonotella missään.

❤ Koettakaa välttää lasten kanssa liikkuessa kaikkein ruuhkaisimpia aikoja, kuten viikonloppuja ja iltapäiviä. Särkänniemessä huvipuistopuoli avautuu näin alkusyksystä vasta klo.15. Särkänniemen kävijämääriä näkee esimerkiksi Googlettamalla hakusanan "Särkänniemi". Hakusivun reunaan avautuu tilasto, josta näet päiväkohtaiset ja reaaliaikaiset kävijämäärät.




Ihan ensimmäisenä käytiin Akvaariossa, jota odotettiin poikien kanssa ihan ehdottomasti eniten. En ole itsekään koskaan käynyt missään vastaavassa. Akvaariossa oli ihana hämärä valaistus, ja heti ovella vastaan tuli sähköiskuja päästelevä sähköankerias. Pojat olivat ihan haltioissaan. Akvaariossa oli sekä isoja että pieniä kaloja. Niiden lisäksi oli lisko- ja sammakkoeläimiä, krokotiileja, käärme ja kilpikonnia. Pojat osasivat niemetä eläimiä ja kaloja ja tutkivat tarkkaan niiden käyttäytymistä. Akvaariovierailu sujui ihan loistavasti kaikilta osin. 

Särkänniemen akvaario on kahdessa kerroksessa. Alakerrokseen on lähes mahdotonta päästä vaunuilla, koska sinne mennään kierreportaita pitkin. Me lainattiin koko päiväksi manduca facebook -kirppiksen kautta, ja tyttö nukkui siinä tyytyväisenä koko reissun ajan. Se helpotti todella paljon liikkumista. Kantoreppu jätti myös kädet vapaiksi kuvaamiseen ja poikien kanssa touhuamiseen.





Akvaarion jälkeen lähdettiin tallustelemaan kohti keväältä jo tuttua Koiramäkeä. Pojat oli tosi innoissaan jo portilla odottavasta koirapukuun pukeutuneesta lipuntarkastajasta. He halusivat ihan ehdottomasti tassuleimat käteen, vaikkei rannekeen omaaville niitä tarvitsisi antaa. Ihanat intoilijat! Eve alkoi olla nälkäinen, joten etsin penkin ja imetin, pojat tutkailivat sillä aikaa isännän kanssa lampaita, pupuja, koiranpentuja ja kokeilivat keppiheppoja. Kierrettiin eläinpiha tällä kertaa vain kerran. Oli hauskaa nähdä samoja eläimiä kuin viimeksi ja myös uusina tuttavuuksia päästiin rapsuttelemaan pikku kilejä, ne oli ihan supersuloisia! Myös aasit ja mikropossut olivat edelleen poikien mieleen. Kierroksen jälkeen käytiin Koiramäen kahvilassa välipalalla. Annettiin poikien ottaa munkit, vaikka ruokaakaan ei vielä oltu syöty. Kerrankos sitä.

 Imetyspaita ja harsoliina ovat oivat kumppanit julki-imetykseen, jos ei halua sulojaan vilautella ihan ehdottomasti ohikulkijoille. Huvipuistoissa taitaa kyllä olla asiakaskunta sen mukaista, ettei imetys ole kenellekään mikään ongelma, mutta itse imetän mieluiten harso suojanani. Vinkkinä vielä se, että helposti avattavan paidan kanssa pystyt imettämään vauvaa myös hänen ollessaan manducassa!







Viimeisenä kohteena oli näsinneulan näkötorni. En ole itse koskaan käynyt siellä, mutta A on. Pienen napakan keskustelun jälkeen sain hänet puoliväkisin raahattua mukaani ylös, haha! Yksin en olis uskaltanut lähteä molempien poikien kanssa, ja molemmat pojat halusivat ihan ehdottomasti ylös mukaan. Minulla itselläni on melko paha hissikammo, ja isäntä ei viihdy korkealla, mutta oli kyllä kaiken arvoista käydä ihastelemassa Tamperetta yläilmoista. Voitte vaan kuvitella, miten paljon pojat nauttivat siitä! Tästä reissusta jäi varmasti taas tosi mahtavia muistoja molemmille. Särkänniemestä lähdettiin ajelemaan kotiin puoli kahden aikaan, ja koko kolmikko nuokkui takapenkillä. Antilla mahtava perjantai jatkui vähintään yhtä mahtavana, koska hän lähti vielä iltapäivällä mummun ja papan mukana mökille Töysään, ensimmäistä kertaa ilman kumpaakaan meistä vanhemmista.

Huomioi lapsen ikä matkaan lähtiessä. Viisivuotias jaksaa kävellä ja katsella huomattavasti kauemmin kuin kolmevuotias. Me tultiin siihen lopputulokseen että nämä kolme kohdetta riittivät vallan mainiosti kummallekin pojalle. Aikaa meillä kolmen kohteen kiertämiseen meni noin 2,5 tuntia. Pelkästään kävely ei uuvuta lasta, vaan myös uusien asioiden näkeminen on yllättävän raskasta. Huvipuistossa väsähtäminen voi tapahtua vielä nopeammin kuin esimerkiksi pelkässä eläinpuistossa, koska ärsykkeitä tulee joka puolelta todella paljon. Jos mukana on sekä isoja että pieniä lapsia, niin kannattaa pitää riittävän pitkiä taukoja mahdollisimman rauhallisessa paikassa. Myös runsas veden juominen on tosi tärkeää.









Särkänniemen kohteet ovat auki enää rajallisen ajan, koska talvikausi lähestyy. Vielä kuitenkin ehtii käydä ottamassa viimeiset vauhdit laitteista ja tutustumassa eläimiin akvaariossa ja Koiramäessä! Tarkemmat aukioloajat löydätte TÄSTÄ.

Kiitos Särkänniemi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti