torstai 3. elokuuta 2017

Kun päässä soi vaan sanat "huono äiti"



Synnytyksen jälkeen mulla oli tosi hyvä olo. Ei ollut kipuja, mieliala oli korkealla ja arki lähti hyvin käyntiin. Jotain kuitenkin tapahtui, kun synnytyksestä oli kulunut kolmisen viikkoa. Olin tuolloin viisi päivää yksin lasten kanssa, tästä kerroinkin erillisessä postauksessa. Nuo viisi päivää sujuivat valehtelematta tosi hienosti, ainoa stressinpaikka oli se Mikkelin reissun menomatka ja lisääntyneet lantiokivut. Kun A tuli takaisin kotiin kisoista, aloin tuntea oloni todella väsyneeksi ja apaattiseksi.

Nelisen päivää vaan itkin ihan kaikesta. Olin etäinen pojille, ja kumpikin vuoronperään sanoi niitä ihania lapsuuden uhmailuun kuuluvia "sä oot ihan tyhmä" ja "mä tykkään vaan iskästä" -kommentteja, ja ne jotenkin kolahti tosi syvälle. Tuli ihan kirjaimellisesti se p*ska äiti -fiilis. Korotin ääntä liikaa, kun pojat riehuivat, sen jälkeen itkin omaa huonouttani. En jaksanut keskittyä leikkimiseen, ja iltaisin painoi syyllisyys. Aloin tuntea oloni epäreiluksi, ja mielessäni vähättelin A:n panostusta meidän perheen arkeen. Ja ihan suotta, A tekee pitkää päivää töissä ja sen jälkeen jaksaa vielä touhuilla poikien kanssa ja hoitaa osansa kotitöistä.

Nuo neljä päivää olivat itselleni todella vaikeat, en ole koskaan ennen kokenut vastaavanlaista todella väsynyttä ja surullista oloa ihan tavallisen arjen pyörittämisestä. Otin asian puheeksi A:n kanssa ja pyysin, että saisin parina aamuna olla se, joka saa jäädä nukkumaan hänen noustessa hoitamaan aamupalaa ja muita aamun touhuja. Ja nuo kaksi aamua kohensivatkin oloani. Edelleen oli kuitenkin sellainen voipunut ja herkistynyt olo. Juttelin tästä sitten sairaanhoitajan kanssa puhelimessa, ja hän sanoi, että voi olla ihan hormonaalista, imetyksestä aiheutuvaa väsymystä tai sitten orastavaa synnytyksen jälkeistä masennusta tai baby bluesia. Sitten hän keksi kysyä, että miten syön. Ruokahalu oli tosiaan ollut huono jo viikon verran. Stressi tekee mulle aina välillä vieläkin sen, että alan vähän liikaa rajoittamaan syömistä. Sen lisäksi olin ihan tyystin unohtanut synnytyksen jälkeen jatkaa B12 vitamiinin ottamista, mikä on kasvissyöjille ja vegaaneille melko tärkeä purkista saatava vitamiini, mikäli ei todella tarkasti vahdi sen riittävää saantia ruokavalion kautta.

Tultiin sitten siihen tulokseen, että tämä väliaikainen masennustila oli luultavasti monen eri tekijän summa. Viisi päivää päävastuu perheestä, jossa on kolmeviikkoinen vauva. Imetyksen aiheuttama lisäenergian tarve yhdistettynä liian vähäiseen (puhutaan 900-1400 kilokalorista) ravinnonsaantiin. Sen lisäksi vielä hormonitasapainon vaihtelu ja vitamiinien puute, niin eiköhän siinä ole riittävästi tekijöitä pienelle mielialan notkahdukselle. Nyt olen pitänyt kirjaa päivittäin saamastani energiamäärästä, jotta se pysyisi hieman yli 2000 kilokalorissa. Olen syönyt vitamiineja ja pyytänyt tarvittaessa isäntää ottamaan enemmän kotitöitä vastuulleen, jos olen tarvinnut enemmän unta. Olo on alkanut paranemaan nopeasti.

Tämä ei muiden mielestä luultavasti kuulosta kovinkaan traagiselta, eikä se todellisuudessa ollutkaan. Väsyneessä mielessäni olin kuitenkin ihan kauhuissani. Enhän mä nyt voi itkeä täällä vaan ja olla väsynyt, mun pitäis olla se supermutsi, joka jaksaa ulkoilla ja leipoa, pitää huolta itsestään ja muista. Tuli todella pelottava tunne, että nyt mä varmaan sekoan lopullisesti, mutta onneksi kyse ei ollutkaan mistään sen kummemmasta.

Muistakaan tekin pitää huolta itsestänne. Sillä tavalla olette parhaassa mahdollisessa terässä huolehtimaan muista.

Onko sinulla ollut rajuja mielialan vaihteluita synnytyksen jälkeen? Kuinka selvisit niistä, menivätkö ne ohi itsestään?

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti mielialasi kohenee vielä lisää! Kukaan ei voi sanoa miltä toisesta tuntuu, joten kokemaasi ei saisi vähätellä.

    Itseäni jännittää synnytyksen jälkeinen aika (la 20.8). Psyykkinen vointini ei ennestäänkään ole erityisen hyvä (diagnosoitu esim. masennus, ahdistuneisuushäiriö), joten pelkään millaiseksi muutun lapsen synnyttyä. Toivon, että vointini pysyisi melko samanlaisena kuin nytkin, mutta onneksi saan tarvittaessa tukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3. Toivotan sulle ihan hirmusesti tsemppiä tulevaan vauva-arkeen, se on samaan aikaan maailman ihaninta ja pelottavaa. Neuvolasta saa onneksi tosi paljon apua jos mieliala alkaa heitellä, ja siellä voi ihan rohkeasti puhua kaikesta :).

      Poista