perjantai 30. kesäkuuta 2017

39. raskausviikko || Käynnistyspäivä

37+5

Raskautta takana 266 päivää. Laskettuun aikaan on 14 päivää eli kaksi viikkoa. Aikaa synnytykseen 0 päivää. Tänään meistä tulee viisihenkinen perhe, mikäli kaikki sujuu suunnitellusti. Tänään lapsiluku on täynnä ja me jatkamme elämää vauva-arjessa. Tänään Antista tulee isoveli kahdelle sisarukselle ja Eetusta tulee pikkuveljen lisäksi isoveli. Keskimmäinen. Tänään meillä on kolme lasta, kaksi poikaa ja tytär.

Vauva Tilastojen mukaan vauvan paino nousisi tämän viikon aikana keskimäärin 3,2 kilosta 3,37 kiloon. Pituutta vauvalla on keskimäärin nyt 50 senttiä. Meidän vauvan paino on hieman pienempi, ainakin arvion mukaan. 

Raskausoireet Uusia ruokaan liittyviä raskaushimoja ei ole enää tullut. Ruoka ei oikeastaan maistu ollenkaan, kun vatsalaukku on niin puristuksissa jatkuvasti. Viime viikon aikana puolikipeitä supistuksia tuli noin 4-6 tunnin ryppäissä aina kuitenkin lakaten. Muutaman yön valvoin, joinain nukuin kuin tukki. Liitoskivut vaivasivat voimakkaammin, kun vauva painuu yhä syvemmälle lantioon supistusten voimasta. Ensimaitoa on muuten tihkunut jo useamman viikon, ja toissayönä oikein tulvaksi asti. Maidonnoususta ei kyllä tarvitse olla tämän perusteella ollenkaan huolissaan, haha!

Mieliala Tieto siitä, että vauva saatetaan turvallisesti maailmaan tänään sairaalassa helpottaa oloa ihan mielettömästi. Ei tarvitse enää miettiä, että mitä jos hän syntyykin kotiin tai matkalle. Eihän se ihan luonnollisin tapa ole, että kalvot puhakaistaan sairaalassa tässä vaiheessa, mutta ainakin päästään liikkeelle ilman lääkkeellistä käynnistystä. Onneksi kohdunsuun tilanne on jo tarpeeksi kypsä kalvojen puhkaisuun, ja varmasti tässä muutaman päivän aikana vielä kypsynyt hieman lisääkin. Äitiyspolikäynnistä huolimatta hieman pyörii päässä vielä se Eetun sydänäänten katoaminen ja napanuoran solmu, joten pienellä varauksella ollaan liikenteessä. Hieman jännittää myös se, että istukka on kiinnittynyt etuseinämään sektioarven päälle, koska se voi aiheuttaa istukan huonon irtoamisen. Tällöin istukka irroitetaan nukutuksessa. Joka tapauksessa me lähdetään tähän suureen päivään liikkeelle positiivisin mielin. 

Antti ja Eetu lähtivät eilen iltapäivästä mummupappalaan hoitoon, ettei tarvinnut tänä aamuna alkaa enää herättelemään ja kuljettamaan heitä paikasta toiseen. A hakee pojat sieltä huomenna, kun vapautuu ampumaradalta alkuillasta. Pojat saavat siis kaksi päivää nauttia mummun ja papan hemmottelusta ja A yhden yön hiljaisuudesta kotona. Itse nuuskuttelen vauvaa sairaalassa, eli koko perhe saa kyllä nyt viikonlopun aikana varmasti tehdä itselleen mieluisia juttuja.  Ihana pikkuinen paussi kaikkeen ennen vauvan kotiutumista (jonka toivon kaiken mennessä hyvin tapahtuvan jo sunnuntaina). Toivottavasti meillä olisi mahdollisuus päästä edes yhdeksi yöksi nauttimaan taas potilashotellista. Aika näyttää. Meidän sairaalakuulumisia voit seurata instagramista ja lopullisen synnytyskertomuksen kasailen mahdollisimman pian tänne blogin puolelle.

En aio pitää mitään vauvalomaa blogista, hän tulee heti olemaan osa meidän arkea, ja kaiken sen ihanuuksineen ja kammotuksineen haluan jakaa teidän kanssa. 


Ihanaa viikonloppua murut!

1 kommentti:

  1. Ihanaa!onnea synnytykseen ja vauvantuoksuista viikonloppua! <3

    VastaaPoista