maanantai 22. toukokuuta 2017

Sinä olet aurinko

Miksi itsensä rakastaminen tai hyväksyminen sellaisenaan on niin vaikeaa? Miksi me nähdään itsessämme pelkkiä virheitä ja epäkohtia, vaikka muissa ihmisissä emme näkisi virheen virhettä? Minäkin olen kuulunut tähän porukkaan ties kuinka kauan. 


Olen löytänyt itsestäni tämän raskauden ja kevään myötä uusia puolia, hyviä ja huonoja. Ensinnäkin selvästikään Unelma Itsestä -valmennus ei ollut minua varten. Se oli jotenkin liian henkistä liihottelua minulle, liian positiivista itseensä uskomisen psyykkausta. Enkä sano tätä nyt pahalla valmennusta tai valmentajia kohtaan, en ollenkaan. Se ei vaan sopinut minulle. Haasteita valmennuksen seuraamiseen toi liikuntakielto, kivut ja niiden tuoma psyykkinen väsymys. Lisäksi positiivisuuden yliannostus ei sopinut romuna olevalle itsevarmuudelleni. Valmennus antoi minulle kuitenkin avaimet työstää ajatusmaailmaani itsenäisesti. Pystyn näkemään kauneutta muissa ihmisissä ja pikkuhiljaa myös itsessäni. Jokainen ihminen on erilainen ja erityinen, uniikki kappale.



Olen tehnyt valtavasti töitä itseni hyväksymiseksi. Joinain vaikeimpina päivinä olen itkenyt silmät päästäni, koska kehoni ei toimi oikein ja vaarantaa pienen tyttäreni. Olen syyttänyt itseäni kaikista tämän raskauden haasteista ja viimekesäisestä keskenmenosta. Tunsin oloni välillä norsuksi ja ällöttäväksi, kirjoitustaidottomaksi ja laiskaksi. Ja nimenomaan "tunsin". Itsevarmuuttani paransi huomattavasti, kun lopetin sellaisten henkilöiden seuraamisen somessa, jotka eivät inspiroi minua voimaan paremmin vaan aiheuttavat enemmänkin negatiivisia tunteita, kuten kateutta, häpeää tai itseinhoa. Olen opetellut katsomaan peilikuvaani hyväksyvästi. Annan ihmisten mielipiteiden jäädä omaan arvoonsa liittyen ulkonäkööni, pukeutumiseeni, mielipiteisiini, äitiyteen tai vatsani kasvuun liittyen.



En ole lihava, en ällöttävä enkä ruma. Painoni on täysin normaali. Se on noussut nyt noin 7-8 kiloa raskauden aikana ja hipoo pian viittäkymmentäseitsemää. Olen turvoksissa, ja se on ihan okei. Minulla on muhkuraa yläreisissä, raskausarpia vatsassa, eikä minua voi enää kutsua sanalla sporttinen. Napa on raskauksien myötä muuttunut kraatteriksi. Minulla on aknearpia teini-iästä muistuttamassa, ihon epätasaisuuksia ja suurentuneita ihohuokosia. Silmät ovat väsyneet ja silmänaluset joskus tummat. Mutta mitä väliä sillä on? Hikoilen välillä kuin mikäkin ja hiukset ovat joskus likaiset. Vaatteet on aina päällystetty koirankarvoilla ja kynnet ovat lohkeilleet. Suurin kriitikko itseäni kohtaan olen minä itse, enkä todellakaan ole osannut katsoa itseäni muiden silmin. Itse olen nähnyt vain virheitä siellä ja täällä. Mutta eivät ne ole virheitä, vaan ominaisuuksia. 



En ole koskaan ymmärtänyt kauneusleikkauksia enkä täyteaineiden käyttäjiä. Miten ihminen saa itsevarmuutta jostain niin epäluonnollisesta? En halua arvostella näiden ihmisten tekemiä valintoja, koska en halua itseänikään arvosteltavan omien aatteideni vuoksi. Mutta onko se tosiaan joillekin syntyjään elämässä pärjääville ja terveille ihmisille ainoa vaihtoehto tuntea itsensä hyväksi? Toisaalta olen onnellinen heidän puolestaan, jotka esimerkiksi vammautumisen tai synnynnäisen, elämää hankaloittavan ominaisuuden vuoksi saavat apua plastiikkakirurgiasta tai kauneusleikkauksista. 

Vaikka joinain päivinä tuntisin kasvoni viallisiksi tai virheellisiksi, niin en silti haluaisi muuttaa niitä. Nämä kasvot olen perinyt kauniilta äidiltäni ja edesmenneeltä isältäni. Ihoani "parantelen" käyttämällä omalle ihotyypilleni sopivia ihonhoitotuotteita. Meikkaan jos siltä tuntuu, mutta erityisesti huonompina itsetuntopäivinä pyrin meikkaamisen sijaan hemmottelemaan itseäni esimerkiksi kasvonaamiolla, en piilottamalla tosiasioita peitevoiteella. Olen siinä suhteessa melko pinnallinen, että tykkään meikata ja näyttää huolitellulta. En kuitenkaan halua piiloutua meikin tai laitettujen hiusten taakse. Vartaloni on kolmatta lasta odottavalle äidille ihan hyvännäköinen. Vatsa kasvaa minkä kasvaa, ja sitten se on aikansa taikinamainen pussukka farkkujen vyötäröreunan yli tursuamassa. Kehoni hyvinvointia ja samalla ulkonäköä voin synnytyksen jälkeen parantaa valitsemalla sellaisen liikuntamuodon, joka tuo itselleni mielihyvää. Voisin myös tehdä valinnan olla tekemättä mitään, mutta tiedän kaipaavani liikuntaa pian raskauden jälkeen.




En ole kirjoitustaidoton, vaan lievän lukihäiriön omaava. Virheitä tulee teksteihin vaikka lukisin ne kymmenen kertaa läpi, ja palailen usein jälkeenpäin korjaamaan niitä. Tulen todella helposti sokeaksi omalle tekstilleni enkä huomaa esimerksiksi sanojen puuttumista heti. Opettelen parhaillaan uutta metodia postausten tekemisessä, ja uskon sen auttavan kirjoitusvirheiden vähenemisessä. En oikolue tai julkaise tekstejä heti niiden valmistuttua, vaan pidän muutaman tunnin tai jopa päivän tauon ensin, jonka aikana en vilkaisekaan kyseiseen tekstiin.

En ole viallinen, vaikka olen riskiryhmässä ennenaikaisen synnytyksen osalta. Näin mun kroppa toimii. Se ei jaksa raskauden tuomia muutoksia niin hyvin nyt kolmannella kerralla, ja se täytyy hyväksyä. Olen tehnyt parhaani turvatakseni tyttäreni kasvun ja kehityksen kohdussani, eikä hän voisi saada enempää rakkautta osakseen kenenkään muun kohdussa. Olen paras äiti hänelle ja pojilleni. Enkä ole laiska, vaan syystäkin varovainen.


Minä olen minä. Olen ajatuksineni ja mielipiteineni oman kehoni kuningatar. Vartaloni antaa minulle kyvyn liikkua paikasta toiseen, toimia itsenäisesti, halata lapsiani, suudella miestäni. Voin koristella vartaloani itseäni miellyttävillä vaatteilla kysymättä muiden mielipidettä. Voin pian taas juosta ja hyppiä. Voin puhua, nauraa ja itkeä. Saan tuntea itseni surulliseksi, onnelliseksi, iloiseksi tai vaikka supernaiseksi jos siltä tuntuu, välittämättä siitä, miltä se näyttää muiden ihmisten silmissä. Toivon, että sinäkin voit ja saat olla oma itsesi. Sinä olet aurinko jollekin, joten ole se myös itsellesi.


Kaikki tämän postauksen kuvat ovat sellaisia, jotka ovat olleet omissa silmissäni huonoja ja rumia. Nyt näen niissä itseni juuri sellaisena kuin olen.

4 kommenttia:

  1. Lukihäiriötäsi ei kyllä huomaa yhtään! Moni blogi on häiritsevän täynnä kirjoitusvirheitä, mutta sinun blogis ei todellakaan kuulu niihin, tätä on mukava ja helppo lukea. :) Ja kuvasi ovat kauniita.

    Tsemppiä loppuraskauteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi <3

      Poista