sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Ihan tavallinen sunnuntai tuplahaleilla, kiitos.

Jos on oikein tarkkaan seurannut meidän elämää blogista tai somekanavista niin on varmaan huomannut, ettei meillä suomalaiset perinteiset juhlapäivät ole mitenkään erityisen korostetussa asemassa. Joulua lukuunottamatta meillä ei noteerata kirkollisia juhlia mitenkään (esim. pääsiäinen, helatorstai, helluntai..) ja jouluakin juhlimme joulupukin, tonttujen ja yhdessäolon kautta. Syy tähänsä on puhtaasti se, että meidän perheessä ei olla uskossa eikä me kuuluta kirkkoon. Meidän ei tarvitse juhlia pelkän juhlimisen ilosta. Muutkin juhlapäivät ovat melle oikeastaan ihan tavallisia päiviä muiden joukossa. Vappuna saatamme syödä munkkeja ja juoda simaa, käydään ehkä mummupappalassa ja itsenäisyyspäivänä askarrellaan suomenlippuja. Meille juhlapyhät ja muut "spessupäivät" tarkoittavat lähinnä mahdollisuutta viettää kotona aikaa koko perheen voimin.


Äitienpäivään (ja isänpäivään) ladataan ihan hurjia odotuksia ja näistä merkkipäivistä on tehty todella kaupallisia ja tuotteistettuja (kuten monesta muustakin juhlapäivästä). Instagramissa kilpaillaan kauneimmalla kukkapuskalla ja täydellisimmällä lounaalla. Olen kuullut kuinka moni nainen valittaa miehestään, joka ei äitienpäivänä kanna sänkyyn hienoja aamiaisia ja korulahjoja. Onko se hänen tehtävänsä? Eihän nainen ole miehensä äiti. Tottakai on selvää, että perheen äiti tekee suuren työn tuodessaan lapset tähän maailmaan, antaessaan kaikkensa heidän puolestaan ja osansa lasten kasvatuksessa. Samoin tekee isä, ja tottakai sitä pitää arvostaa. Minun mielestäni kuitenkin ne lahjat kuuluvat äitienpäivänä omalle äidille. Miehen omalle äidille ja naisen omalle äidille. Isän- ja äitienpäivänä vanhempien kuuluu kertoa lapsille, mitä nämä päivät tarkoittavat; vanhempien tekemää työtä kunnioitetaan tällaisella merkkipäivällä. Vanhemmat voivat auttaa lapsia tekemään ne hassut kortit ja vaikka kävyistä kokoon kasatut lahjat. Pääasia on se, että ne mahdolliset kortit ja lahjat tulevat lapsilta. Eikä niitäkään välttämättä tarvita.


Isänpäivänä ja äitienpäivänä käymme kahvilla sukulaisten luona kunnioittamassa meidän omia vanhempiamme ja heidän tekemäänsä työtä. Meillä kotona ei kuitenkaan luoda odotuksia tai paineita näiden juhlien osalle. Emme odota aamiaista sänkyyn, emme ruusuja, lahjoja tai suuria tekoja. Yleensä isänpäivänä tehdään yhdessä jotain hyvää aamupalaa ja äitienpäivänä A keittää kahvin, kuten monena muunakin tavallisena päivänä (hih, paitsi tänään, kun kahvi oli loppunut! :D). Tänään sain mieheltäni onnentoivotukset ja lapsilta hauskat piirrustukset kukista ja Ryhmä Hau -hahmoista. Lämpimät halaukset ja lauseet "äiti, minä rakastan sinua", jotka saan lähes päivittäin muutenkin, kruunasivat aamun. Minulle riittää äitienpäivänä se, että saan viettää sen oman perheeni kanssa. Äitienpäivänä haluan muistaa omaa äitiäni ja toivottaa hänelle hyvää äitienpäivää. Haluan muistella mummiani, joka oli iso osa lapsuuttani. Olen kuitenkin sitä mieltä, että perheen sisällä sen kunnioituksen ja arvostuksen tulisi näkyä ihan joka päivä, ei pelkästään tuona yhtenä päivänä. Olen onnellinen, kun tiedän mieheni arvostavan äitiyttäni ja olevan minusta ylpeä 365 päivänä vuodessa. Se jos mikä korvaa ne sänkyyn tuodut aamupalat ja kultakorut. 


Olen aina ollut pohjimmiltani sellainen tunneihminen. Tärkeintä joka päivä on onnellisuus, oli sitten juhla tai arki. Minä olen onnellinen, kun olen saanut kaksi ihanaa poikaa ja kohta ihan yhtä ihanan tyttären. Olen onnellinen mörököllimiehestäni, joka jakaa arjen kanssani ja rakastaa minua ehdoitta. Näin on hyvä juuri nyt ja ihan varmasti vielä huomennakin. 

Tähän loppuun tahdon pyytää anteeksi kaikilta lapsettomuudesta kärsiviltä tätä postausta. Ei varmasti ole helppoa äitienpäivänä lukea ja kuulla tätä äitiyden hehkutusta. Oman onnellisuuteni lomassa tunnen surua niiden vuoksi, jotka eivät pääse kokemaan äitiyttä. Tiedän, etteivät perheellisen ihmisen sanat tunnu miltään, paitsi ehkä pahalta, eikä perheellinen voi koskaan ymmärtää sitä kaipuuta ja tyhjyyttä, jota lapsettomat tuntevat joka ikinen päivä.

2 kommenttia:

  1. Pystyn samaistua postaukseen. :) Meillä juhlapyhien vietto on aivan vuodesta kiinni jaksetaanko innostua. Esimerkiksi meidän viime joulu oli aikas koruton, mutta oltiinpa yhdessä. Joka tapauksessa aina kyllä pyritään näkemään perhettä tai sukulaisia näinä päivinä. Tänä aamuna sain aamupalan sänkyyn mutta se oli aika teennäistä :D eikä edes kuvauksellinen sellainen, mutta aika hauska juttu. Miehellä ei ollut lahjoja tai edes kukkia mutta hän tiesi että tänään on siivouspäivä, niimpä hän aloitti siivouksen ihan itsenäisesti. Se jos joku oli kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tuollaset arkiset jutut, kuten siivoaminen, on niin paras lahja! Meillä nyt mies joutuu mun lepopakon vuoksi siivoamaan muutenkin, mutta kyllä se vaan mieltä lämmittää aina :).

      Poista