maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kurkkaus Murenaan



Sain jokin aika sitten kutsun Murenan blogi-iltaan Saloon, jonne sitten täältä huristelinkin innosta pihisten viime torstaina. Ajomatkaan meni aikaa parisen tuntia suuntaansa, mutta oli kyllä sen arvoinen matka. Herkku ja Lahja Murena on tunnelmallinen erikoisia ja erilaisia elintarvikkeita, lahjatavaroita ja sisustustuotteita myyvä yritys, jonka valikoima koostuu n. 4000 tuotteesta. Murenan tuotevalikoima on hyvin lähellä omaa sydäntäni, sillä sieltä löytyy harkitusti tuotettuja elintarvikkeita sekä paljon luomutuotteita. Murenan nettisivuille sekä verkkokauppaan pääsette tästä: Murena.

Astuin sisään Murenaan jännittyneenä hieman etuajassa, mutta pian sisään alkoi virrata bloggaajia toinen toisensa jälkeen. Kerrankin sai ihan huoletta räpsiä kuvia kuvien perään ilman, että kukaan katsoi oudosti tai arvostelevasti. Illan aikana pääsin tutustumaan muutamaan upeaan nuoreen bloggaajan alkuun sekä pariin kokeneempaan bloggaajaan. Oli ihanaa hengata ja höpistä samanhenkisten ihmisten seurassa useita tunteja.

Meille pidettiin pieni esittely Murenan taustasta ja tuotteista. Itselleni on tärkeää kuulla liikkeiden ideologiaa ja periaatteita ennen kuin teen mitään ostopäätöksiä tai alan muodostamaan mielipiteitäni yrityksestä. Murena saa minulta kyllä täyden kympin. Meille puhui myös Tanskalainen lakritsintuottaja. Hän esitteli tuotemerkin nimeltä Lakrids by Johan Bülow, ja vau miten ihana tarina se olikaan! Heidän lakritsejaan oltiin alettu alunperin tuottaa ihan kotikeittiössä, maistiaisia jaettiin kaupungin kaduilla ja siitä pikkuhiljaa monen mutkan ja ylä- sekä alamäen kautta he ovat saaneet nimensä esiin. Jos ette mitään muuta Murenasta tarvitse niin käykää ostamassa edes noita lakritsituotteita, koska ne olivat taivaallisia! Puheiden lomassa söimme iltapalaa ja jälkiruokaa kahvin kanssa. Tarjolla oli vaikka mitä herkullisia leipätuotteita, maalaissalaattia ja juustoa. Kaikki, mitä kasvissyönnin ja raskauden rajoissa uskalsin maistaa oli todella hyvää! Herkkulakko sai yhden illan paussin, mutta kyllä kannatti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti