perjantai 28. huhtikuuta 2017

30. raskausviikko




30, 31, 32, 33, 34, 35, 36, 37, 38, 39, 40. Jäljellä 77 päivää, yksitoista viikkoa. Vauva on tällä viikolla noin 36 senttinen ja paino kohoaa keskimäärin 1,43 kilosta 1,58 kiloon. Saapa nähdä, kuinka pitkälle päästään! Kovasti me täällä toivottaisiin, että raskaus kestäisi vielä hyvät 7-8 viikkoa, mutta jo raskausviikolla 33+0 vauva pystyisi torjumaan pieniä infektioita, eikä olisi enää niin suurta riskiä vauvan kunnon romahtamisesta.

Olen alkanut nähdä painajaisia liittyen synnytykseen. Unissa vauva on syntynyt liian nopeasti ja liian aikaisin. Yhtenä yönä hän menehtyi, toisena joutui kuukausiksi tehohoitoon. Ihan kamalia unia, ja unista jääneet ajatukset pyörivät päässä myös päiväsaikaan. Mitä jos sattuukin jotain ihan kamalaa, mitä jos me menetetään vauva? Mitä jos hän syntyy liian aikaisin, ja saa siitä loppuelämän kestäviä vammoja? Olisinko voinut tehdä jotain toisin, olisiko kuitenkin pitänyt jäädä vieläkin aikaisemmin pois töistä eikä itsepäisesti vain mennä sinne jokaisen sairausloman jälkeen uudestaan heilumaan? Nämä nyt on ihan kamalia, turhia ja energiaavieviä ajatuksia, joita ei kannattaisi miettiä. Mutta kun.

Noh, onneksi kaikki alkaa olla valmista täällä kotona. Voidaan olla vaan ja odottaa, lepäillä ja kasvattaa massua vielä toivottavasti monta viikkoa. Mitään uusia suuria raskausoireita ei ole tullut enää tässä loppua kohden mentäessä. Ruokahalu on ollut vähän kadoksissa, koska vatsa alkaa olla sen verran suuri, että kaikki sisäelimet ovat lytyssä. Vähän on esiintynyt turvotuksia, mutta ei mitään dramaattista.



Vauva on omasta mielestäni kääntynyt pää alaspäin, ja hän on selvästi jo laskeutunut alemmas. Laskeutuminen aiheuttaa paineentunnetta ja kaikennäköisiä vihlaisuja, mutta niitä nyt tulee liitoskipujenkin vuoksi. Vatsa on kasvanut viikossa ihan mielettömästi! Käykää vertaamassa tämän postauksen mahakuvaa edelliseen, se löytyy tästä. Supistuksia tulee sellaisissa pelottavissa 4-6 tunnin ryppäissä, iltaisin kivuliaampia ja päivisin enemmänkin vain kiristäviä. Supistukset pysyvät poissa useita tunteja, välillä jopa 10-12 tuntia, ja sitten ne taas alkavat noin 25-15 minuutin välein. Jos yksikin supistus tulee voimakkaammin kuin mitä iltaisin tulevat tällä hetkellä ovat, niin soitan Tayssiin ja kysyn, että pääsisinkö supistelua estävään tippaan joksikin aikaa ihan varmuuden vuoksi.

Mieliala on suurimmalta osin ihan hyvä. Suurimman osan aikaa olen tyyni ja olo on oikeastaan jopa häiritsevän seesteinen. Olen kuitenkin ajoittain  herkistynyt ja tunteikas, ja välillä säpsähdän kuinka voimakkaasti reagoin asioihin. Kaikki asiat nälkää näkevistä kehitysmaiden lapsista tiellä lojuviin eläintenraatoihin saa tunteet pintaan. Jopa alkuviikkoinen työpaikallani vierailu meinasi herkistää, kun näin muutamia työkavereita "pitkästä aikaa". Oli kyllä kiva nähdä, mutta ei ehkä muutaman viikon jälkeen vielä tartteis herkistellä?  Se perinteinen pesänrakennus on ollut myös käynnissä muutaman päivän. En sentään ole alkanut jalkalistoja vielä jynssäämään, niin kuin Anttia odottaessani. Enpä tosin edes pääsisikään enää lattian tasalle, kun liitokset ja lantio vaan poksahtelee liikkuessa, haha! Ajatella, että vaikka tyttö päättäisikin pysyä massussa laskettuun aikaan saakka, niin siihen on enää 11 viikkoa! Hurjaa ja samalla ihanaa.  

Ihanaa viikonloppua ja juhlikaa vappua oikein kunnolla, että saataisiin se kevät kutsuttua vihdoinkin tänne Suomeen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti