perjantai 31. maaliskuuta 2017

26. raskausviikko



Raskautta kulunut 62,5%, 175 päivää. Vauva on täysiaikainen tasan kolmen kuukauden kuluttua. Aikaa laskettuun aikaan 105 päivää, 15 viikkoa, 3,5 kuukautta. Aikaa äitiysloman alkuun 69 päivää, 9,86 viikkoa, 2,3 kuukautta. Aikaa seuraavaan äitiyspolikäyntiin 2 viikkoa ja 4 päivää. Aikaa seuraavaan neuvolakäyntiin 1 viikko ja 3 päivää. 

Ne liitoskivut. Jos ei ole koskaan kokenut lantion löystymistä ja liitoskipuja, niin ei voi kuvitellakaan millaista tuskaa päivät ovat. Sattuu kääntyä sängyssä, sattuu oikaista jalat, sattuu nousta ylös ja lähteä liikkeelle. Jos seisot hetken paikoillaan niin taas sattuu lähteä liikkeelle. Sattuu mennä istumaan, sattuu nousta ylös. Sattuu käydä vessassa, pestä pyykkiä, leikkiä lasten kanssa, käydä kävelyllä koiran kanssa. Yksinkertaisesti kaikki muu sattuu paitsi paikoillaan istuminen. Minulla ei ole mitään oikeutta valittaa tästä, meillehän tulee ihana terve pieni tyttö. Aina ei vaan jaksaisi olla reipas.

Olin eilen blogi-illassa Salossa. Ajomatkaan meni kaksi tuntia, eikä autossa tullut kuin pari hassua supistusta. Olo oli hyvä vielä autosta noustessakin, olin koko aamupäivän ottanut ekstrarauhassa ihan vain iltaa varten. Kun pääsin sisälle Murenan tiloihin, niin kivut pamahtivat päälle. Tuntui etten pystynyt keskittymään muiden bloggaajien kanssa keskusteluunkaan niin hyvin kuin olisin halunnut, kun vuoronperään supisti tai sattui, mikä oli tosi harmi. Paikalla oli oman ikäluokkani väkeä ihan mukavasti, ja olisin halunu tutustua heidän kanssaan vähän paremmin illan aikana (apua, kohta kuulun jo "yli kaksvitosiin", enkä enää kuulukaan kakskymppisten sarjaan..).


Mulla liitoskivut tuntuvat lähinnä lantion ulkosyrjällä, pikkulantiossa, nivustaipeissa ja kipu säteilee takareisiin ja alaselkään. Oon kokeillu kaikkea, mikä helpottaisi edes vähän kipua. Ehkä suurin apu on ollut sairauslomasta, jota olen täällä "vietellyt" nyt kahden viikon verran. Maanantaina menen töihin. Koitin viime maanantaina saada aikaa työterveyteen heti aamusta. Ajattelin, että sama lääkäri voisi jatkaa sairauslomaa, joka sitä myönsikin alunperin. Työterveyden ajanvarauksessa tuhahdettiin, että ei raskausajan asiat kuulu heille. Sanoin, että en voi saada aikaa tuosta noin vain neuvolalääkärille, soitin sinne jo viime viikolla eikä aikoja ollut. No, soitin uudestaan neuvolaan. Ei aikoja kahteen viikkoon, sanoi hoitajani. Hän on ihana ja sympaattinen ihminen, ja kun kerroin meidän viimeaikaisesta elämästä Eetun sairasteluista lähtien, hän kuulosti todella harmistuneelta, ettei minua otettu vastaan työterveydessä. Hän sanoi, että nyt kannattaisi mennä päivystykseen, koska en ole työkuntoinen. Soitin töihin, työnjohtaja ymmärsi ja ihmetteli myös työterveyden tympeyttä. Kyllähän minä ymmärrän, että ensisijaisesti raskausajan asiat hoidetaan neuvolassa, mutta tämä kipu pahenee työssä, joten eikös se siten liippaisi vähän työterveydenkin palveluita, varsinkin kun neuvolaan ei yksinkertaisesti ole aikoja. 

Päivystyksessä vierähti tunti poikineen ja minut vastaanotti lopulta ulkomaalaistaustainen mieslääkäri. Me oikein taidettu ymmärtää toisiamme puolin eikä toisin, enkä halunnut hänen tekevän sisätutkimusta. Hänenkin mielestään olisi pitänyt saada aika työterveydestä, jos kipu vaikeuttaa työntekoa tai työnteko pahentaa kipua. Ja neuvolastakin olisi pitänyt vain tuosta noin vain "järjestää apua", just joo. Siellä on mun mielestä YKSI lääkäri, joka hoitaa sekä äitiysneuvolan että lastenneuvolan asiakkaat. Noh, päivystyslääkäri saa kirjoittaa maksimissaan viikon sairauslomaa ja sen hän kirjoitti. Sanoi, että tule takaisin sitten jos tilanne on edelleen hankala työterveydessä ja neuvolassa.

Mua harmittaa ihan älyttömästi. Minä en HALUA olla sairauslomalla raskauden takia, vaan minun on ollut pakko. Mutta nyt riittää, on todella nöyryyttävää ja ahdistavaa ravata ja soitella sinne tänne valittamassa kipujaan ja kuunnella kuinka ei ole kenenkään tehtävä auttaa. Niin ei sitten. Menen töihin ja teen mitä voin, loppupäivät sitten varmaan makaan lahnana, kun en muuhun työpäivän jälkeen kykene.

Huomaatte varmaan pienimuotoisen ärsyyntymisen tästä tekstistä. Turhautumiseni purkautui nyt tähän, anteeksi. Se purkautui jo aiemmin työnjohtajalleni ja uskon, että se on nyt purettu. 

Viime viikko sisälsi toki kivojakin asioita. Paljon tytön potkuja, vauvanvaatteiden hipelöintiä, eteisen sisustamista, kampaajakäynnin ja kirppispöydän pitoa. Sain tehtyä ihan hyvään malliin tulevia blogijuttuja, valmisteltua yhteistyöpostauksia ja otettua kuvia. Rohkaistuin editoimaan kuvaamani videomateriaalin (yleensä siirrän videot vain koneelle ja sinne ne jäävät editoimattomina pölyttymään). Ihan kiva viikko siis, täynnä rakkautta ja onnellisuutta. Mulle tuo sairauslomajuttu on tosi iso juttu, vaikka se ei ehkä oikeasti sitä ole. Mulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö ja vaikka se pysyy tavallisessa elämässä jo ihan hyvin tasapainossa, niin tuollaiset "ylimääräiset" stressit kyllä laukaisevat sen uudelleen ja sitten ahdistaakin ihan kaikki. Päivä kerrallaan taas mennään eteenpäin, ja ehkä se ahdistuskin helpottaa, kun pääsen taas työhön kiinni (ahdituksen päivystyslääkäri sivuutti ihan kokonaan, kuuluu kukuulemma normaaliin raskauteen). Äitiyspolilla varmaan tarkistetaan taas kohdunkaulan tarkka mitta ultralla ja annan lääkärin tehdä tällä kertaa päätöksen sairausloman tarpeesta (viimeksi kieltäydyin jäämästä saikulle, kun sitä äitiyspolilla tarjottiin).

Mahtavaa perjantaita ja ihanaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti