torstai 19. tammikuuta 2017

Unelma itsestä -valmennus ja kehonkuvan vääristyminen

Lueskelin eri blogeista kokemuksia Tuuli Kaunisluonnon vetämästä Unelma Itsestä -valmennuksesta, ja sain siitä melkoisen positiivisen kuvan. Aluksi ajattelin, että mikähän terveyshippikerho tämäkin on, mutta asiasta selvää otettuani kantani kyllä muuttui. Päätin sijoittaa itseeni ja osallistua tähän neljä kuukautta kestävään valmennukseen.


Itselleni tavoitteena ei ole laihtua, tietenkään. Haen valmennuksesta enemmänkin kokonaisvaltaista hyvinvointia. Nyt raskausaikana täytyy muutenkin panostaa terveellisiin elämäntapoihin, ja valmennuksen tuella haluaisin löytää raskausaikaan ja synnytyksen jälkeiseen aikaan itselleni sopivat liikuntatottumukset. Syön jo valmiiksi terveellisesti, joten sen suhteen kaipaan enemmänkin ehkä jotain hienosäätöä ja jotain uusia kasvisruokavinkkejä. Haluaisin valmennuksen aikana työstää  myös suhtautumistani omaan vartalooni.

Haluan jakaa teillekin vähän taustaa tällaisista asioista, joita aion valmennuksen aikana käsitellä, koska sitten voi kertoa täällä blogin puolellakin avoimesti tulevien kuukausien tapahtumista ja ajatuksista.

Aiemmissa raskauksissa painoni nousi 10-12 kiloa, jonka koin ihan sopivaksi määräksi kokoiselleni naiselle. Olen aina palautunut synnytysten jälkeen suhteellisen nopeasti. Kun palasin esikoisen kanssa synnytyssairaalasta kotiin, painoin jotain 55 kiloa, nelisen kiloa oli jäänyt sairaalaan ja lähtökohdat palautumiselle olivat hyvät. Olin kaksikymppinen, aina liikuntaa harrastanut nuori yhden lapsen äiti. Silloin jokin kuitenkin meni pieleen, ja palautuminen ei sitten jäänytkään siihen 49 kiloon, josta olin lähtenyt painoa raskauden alussa nostamaan. Vedin kaiken ihan överiksi, varasin kaupungin jumpista kaikki mahdolliset jumpat ja parhaimmillaan hölkkäsin jumppaan, kävin kahdessa tai jopa kolmessa jumpassa peräkkäin ja sitten hölkkäsin vielä takaisin kotiin. Jumppien välipäivinä saatoin käydä kaksi kertaa päivässä lenkillä. En syönyt herkkuja, pelkästään puuroa, salaattia+proteiinin lähteen, keittoa ja napsin pähkinöitä. Minulla oli juuri todettu vilja-allergia, enkä uskaltanut syödä ollenkaan leipää tai muita vilja-tuotteita, pelkästään puuroa. Paino putosi tietenkin hurjaa vauhtia ja jouluna, 2 kuukautta synnytyksen jälkeen painoin enää 45 kiloa, bmi oli 16,73. Ihan liian vähän imettävälle äidille.



Olin jatkuvasti äreä ja se oli maailmanloppu, jos en jostain syystä päässyt jumppaan. En tuolloin kokenut, että olisin ollut mitenkään menossa väärään suuntaan mieleni tai kehoni kanssa. Yläasteiässä kehonkuvani oli kyllä todella vääristynyt, ja sen jälkeen se on ajoittain tuonut omat haasteensa tähän elämään.

Keväällä 2013 alettiin suunnitella uutta vauvaa, ja kerroin tästä lääkärissä samalla kun kävin tarkastuksessa huimauksen ja matalien suola-arvojen takia. Lääkäri sanoi, että ei tule onnistumaan jos paino on näin alhainen ja se oikeastaan vasta havahdutti siihen, että en nyt ollutkaan ihan terveellisillä poluilla. Olin silloin saamassa jonkinmoista syömishäiriödiagnoosia, mutta onneksi itse havahduin. Maaliskuussa aloin nostaa painoa, jätin osan jumpista pois ja osan lenkeistä vaihdoin kuntosaliin. Aloin syömään herkkuja kerran viikossa ja opettelin etsimään kaupasta itselleni sopivaa leipää. 

Positiivisen raskaustestin tein 17.8.2013 ja ensimmäisellä neuvolakäynnillä syyskuussa painoa oli jo mukavat 52 kiloa. En olisi voinut olla onnellisempi, sekä painonnoususta että vauvasta! 


Raskausaikana välttelin hiilihydraatteja, koska turvotti ihan törkeesti kokoajan. Lisäksi pelkäsin, että vauvasta tulee tosi iso, kun maha kasvoi nopsaan. Eihän Eetusta tullut, hän painoi vain 2,6kg, hän syntyi raskausviikolla 37+6. Lääkärien mukaan pieni koko johtui todennäköisesti ennemmin napanuorassa olleesta solmusta kuin ruokavaliostani, söinhän muuten tosi hyvin ja terveellisesti.  Tästä pääsette Eetun synnytyskertomukseen.

Palautuminen ei tällä kertaa ollut niin nopeaa, koska minulle tehtiin hätäsektio. Vatsa oli pitkään vielä suuri, eikä se oikeastaan haitannut. Synnytys jätti omat traumansa myös sen jälkeiseen elämään, ja olin vaan tositosi onnellinen, että meni loppujen lopuksi hyvin.
Olen kirjoittanu viikon kuluttua synnytyksestä näin, postaukseen Viikon vanha:

"Vartalo on palautunut synnytyksestä tähän mennessä ihan hyvin. Kivut ovat siedettäviä, turvotus alkaa olla ohi ja käsien mustelmat parantuvat hiljalleen. Vatsa on vielä melko kookas ja koitan kovasti olla stressaamatta sitä. Kyllä se varmasti tässä lähiviikkojen aikana palautuu lähemmäs normaalia. Haava on pysynyt siistinä ja siitä jäävä arpi tulee olemaan ihan nätti, jos niin voi sanoa. Ainahan se tulee olemaan siellä muistuttamassa vauvasta, mutta sille ei nyt voi mitään. Paino on pudonnut synnytyksen jälkeen hitaammin kuin Antin synnyttyä. Painan nyt 59kg ja päivää ennen synnytystä paino oli 62,9kg. Viikossa on siis lähtenyt 3,9 kiloa" 

Kuukausi synnytyksen jälkeen paino oli jo 55 kiloa. Halusin jättää painon siihen, mihin se alkaa jäädä junnaamaan, koska se olisi todennäköisesti oma luonnollinen painoni. Kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen paino jäikin 53 kiloon, ja sen jälkeen en enää ajatellut sitä. Olo oli huomattavasti terveempi, kuin 45 kiloisena. Jännä juttu, että multa on kuitenkin kummankin imetyksen aikana tullut maitoa ihan yhtä paljon, eli aivan yli äyräiden!

Olen aina käsitellyt vaikeita asioita ja elämän vastatuulia niin, että alan vahtia syömisiäni ja treenaan hulluna. Elämässä tulee vastaan kaikennäiköistä, ja tietenkin kesäkuun 2013 jälkeen on myös ollut haastavia aikoja, esimerkiksi koulun aloittaminen yhtä aikaa töiden kanssa ja sen tuoma uupumus, isän kuolema, yt-neuvotteluissa jännittäminen ja muita pienempiä juttuja. Noina aikoina paino on saattanut pudota alle 50 kilon, mutta tilanteiden normalisoiduttua se on aina noussut taas takaisinpäin. En ole ottanut tästä sen enempää stressiä, enkä täälläkään koskaan varmaan ole puhunut siitä. Musta tuntuu, että se vaan on mulle yksi keino kanavoida asioita.




Unelma Itsestä -valmennuksessa aion kertoa näistä haasteista valmentajalleni, koska haluaisin löytää jonkin muun keinon asioiden käsittelemiseen. Haluan olla tyytyväinen itseeni, vaikka painoa jäisikin raskauden jälkeen ja hyväksyä kolmen raskauden tuomat muutokset positiivisessa hengessä. Pakko sanoa, että en aio vain "jämähtää" siihen kroppaan, mikä raskauden jälkeen jää, tietenkin koetan muovata siitä itselleni sopivan, mutta haluaisin tehdä sen ilman jatkuvaa vaa'alla ramppaamista ja kehonosien mittaamista mittanauhalla. Olisi ihan parasta, jos voisin ihan vaan rentoutua tän asian suhteen ja antaa asioiden pikkuhiljaa loksahdella paikalleen. Kolmen lapsen äitinä ei sitten varmaan muutenkaan ole aina ihan virkeimmillään!














Huomenna alkaa 16. raskausviikko ja tulossa fiiliksiä kuluneelta viikolta sekä masukuvaa alkavalta. Nyt hyvää viikonlopun odotusta ja aurinkoista torstaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti