perjantai 27. tammikuuta 2017

Raskausviikko 16+0

Raskausviikko 17 alkaa ja puoliväli lähestyy! Nyt tuntuu, että aika menee tosi nopeasti eteenpäin.

Meillä on jyllännyt kuluneella viikolla vatsatauti, Eetu alkoi oksentaa tiistai-iltana klo. 23 ja koko yön sitä kesti jatkuvalla syötöllä. Olin keskiviikon ja torstain pois töistä kotona Eetun kanssa. Keskiviikkoiltana tilanne näytti jo paremmalta, vaikka pikkukaveri ei kyllä saanut mitään syötyä koko päivänä. Oksentelu alkoi kuitenkin taas torstaina lisääntymään, ja sen lisäksi nousi lämpöä, joten olin yhteydessä terveyskeskukseen. Puhelun aikana alkoi sitten Anttikin oksentaa ja A ja minä sitten samana iltana. Raju tauti, mutta Eetu alkaa vihdoin olla oma itsensä ja sai jo paahtoleipää syötyä. Antti on nukkunut suurimman osan päivästä, samoin minä. Painoa itseltäni lähti yön aikana 5,5kg, ja olo on kuin jyrän alle jääneellä.

Nyt kuitenkin nopeasti raskauskuulumisten pariin hetkeksi. Viikko 17 sujui samaan tapaan kuin viikko 16, liitoskipuja tuntui työpäivän jälkeen, mutta migreeniä ei ole ollut kertaakaan! Nyt peukut pystyyn, että se alkaisi vihdosta viimein hellittää.

Vauvan liikkeitä tunnen silloin, kun istun keskellä päivää hetken aloillani, illalla sängyssä maatessa liikkeet eivät niinkään tunnu. Tänään kuunneltiin pitkästä aikaa sydänääniä, kun huolestuin rajun taudin aiheuttamista vaikutuksista. Sydän sykki vahvempana kuin koskaan aiemmin, eikä doppleri meinannut saada syketiheyttä mitattua pienen potkuilta. Siellä siis kaikki kunnossa <3.

Vatsa on aika pitkälti samanmoinen kuin viikko takaperin, tosin tämä kuva otettu eilen aamupäivällä ennen tyhjentäytymistä.



Meidän sairastelun vuoksi lepäilen viikonlopun enkä varmaankaan julkaise postauksia ennen maanantaita. Mutta sitten taas nähdään!

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teille!

6 kommenttia:

  1. Yyh, vatsatauti on kyllä inhottava! Toivottavasti menis ohi teilläkin. :) Aurinkoista viikonloppua myös teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :/. Kiitos, ja toivotaan, että alkaisi pian helpottaa! :)

      Poista
  2. Aivan ihana pieni massu :) täällä jo 38+3 ja jännätään josko lähtis kohta syntyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, teillä onkin sitten jännät päivät edessä! Tsemppiä hirmusesti loppuraskauteen ja synnytykseen! :) <3

      Poista
  3. Paranemista! Se on kyllä jännä miten noi masuvauvat tuntuu olevan niin voimissaan silloin, kun itse tekee kuolemaa jonkun taudin kourissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Älä muuta sano, olin jo ihan huolesta sekasin, kun ei mikään pysy sisällä. Mutta ihan turhaan, hän se vaan painelee massussa menemään minkä ehtii! :D

      Poista