torstai 25. helmikuuta 2016

Kolme tyyliä


Mun oli tarkoitus kirjoittaa postaus, jonka aiheena on musiikkimaun vaikutus ulkonäköön. Itse kuuntelen heviä ja rockabillyä, suosikkibändejä ovat Black Sabbath, Ozzy Osbourne, Disturbed, The pretty reckless, Elvis, Stray Cats ja Imelda May. Jos jonkun pitäisi kadulla arvata, millaista musaa kuuntelen, niin ei varmana arvaisi. 


Ja miksi pitäisi? Tajusin tätä tekstiä kirjoittaessani, että minulla ei ole mitään kovin jyrkkää ajatusta tähän asiaan liittyen.

Pidän siitä, että ihmiset ilmaisevat omaa persoonaansa pukeutumisellaan. Oma mieheni kuuntelee kasariheviä, deathmetallia, viikinkimetallia ym. ja hän kyllä näyttää siltä myös. Useimmin nähty asu on maastohousut, nahkatakki ja takin päällä farkkuliivi, jossa on ommeltuna erilaisia kangasmerkkejä. Sen lisäksi hänellä on paksu ja pitkä tukka, joka entisestään tuo esille hänen musiikkimieltymystään. Ja hän näyttää hyvältä. <3 

Nykyisin kyllä törmään yhä useammin nuoriin, jotka pukeutuvat oman ajatusmaailmani mukaan rock-henkisesti, mutta sitten sieltä puhelimesta kajahtaakin soimaan Robin tai Justin Bieber. Tunnen myös goottiheviä kuuntelevia naisia, jotka eivät peitä kasvojaan pakkelikerroksella ja laita jalkaansa paksupohjaisia niitein koristeltuja kenkiä. Sitten on sellaisia, joidet asut näyttävät lähinnä naamiaisasuilta. Se menee mielestäni jo vähän yli. Esimerkiksi nämä kaikki animeasut ja todella äärimmäiset goottivaatteet. Jokainen pukeutukoon niinkuin haluaa, itse en vaan ymmärrä, koska en tiedä sitä ajatusmaailmaa niiden vaatteiden taustalla.

Itse en juurikaan näytä pukeutumisellani, mitä musiikkia kuuntelen. Minulle on tärkeämpää näyttää itseltäni: asialliselta ja äidilliseltä. Persoonaani kuuluu niin paljon muutakin kuin musiikkimakuni.


A:n farkkuliivi









Aloinkin pohtimaan, että yrittääkö kukaan oikeasti edes tuoda esille sitä musiikkimakuaan? Vai onko kyse täysin tyylistä, siitä miltä haluaa näyttää? Jakautuuko porukka kahteen osaan, niihin jotka pukeutuvat säväyttävästi, koska haluavat olla oman musiikkimakunsa edustajia, ja heihin, jotka eivät välitä musiikista niinkään vaan haluavat vain säväyttää ulkonäöllään?

Näkyykö sinun musiikkimakusi ulkonäössäsi? 

Oli miten oli, kukin pukeutukoot niinkuin haluaa. On ihanaa, kun maailmassa on paljon erinäköisiä ihmisiä, eivätkä kaikki samaan muottiin muovautuneita. Vaikka en pitäisikään jostain pukeutumistyylisä, niin ei minun tarvise siihen tyyliin pukeutua. Ottakaa tästä vinkki mukaanne, ja antakaa kaikkien olla juuri sitä mitä ovat. Lopuksi vielä oikein tyylikkäät aurinkolasisankarit <3.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti