tiistai 23. helmikuuta 2016

Aika



Meidän aikautulut vaihtelee joka päivä, eikä yksikään viikko ole samanlainen. Tässä kuitenkin yksi esimerkki, joka on aika perus arkipäivä meillä:

Klo.6:00 Herätys. Torkkua 15 minuuttia. Pojat hereille, pesuille, pisuille ja vaatteisiin. Reppujen tarkistus, unirätti ja unikoira mukaan.
Klo:7:00 Koira pissalle.
Klo.7:15 Lähtö päiväkotiin.
Klo.7:30 Heitän A:n kouluun ja kaahaan itse tampereelle.
Klo.8:30 Myöhästyn luultavasti vähän tunnilta. Hupsis.
Klo.11:45 Koulupäivä loppui. Lähden kotiin.
Klo.12:45 Olen kotona ja käytän koiran pidemmällä lenkillä. Teen ruoan/koulujuttuja/siivoilen/makaan kuolleena sohvalla.
Klo.14 Haen A:n koululta ja haetaan pojat päiväkodista.
Klo.14:30 A antaa pojille välipalaa, itse lähden töihin.
Klo.23:00 Pääsen töistä.
Klo.23:15 Koira pissalle, suihkuun, poikien reppujen pakkaus.
Klo.00:00 Vähän koulujuttuja, tarkistan palautuspäiviä ja tenttiaikoja, varmistan vielä seuraavan päivän lukkarin ja luokat.
Klo.00:30-1:00 Nukahdan katsellessani Netflixiä.


Ajalla on ikävä tapa loppua kesken. Joskus toivoin, että vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, jotta saisin kaikki asiat hoidettua, mutta olen tullut vanhemmaksi ja viisaammaksi. Aika ja kaikki "pakollinen" tekeminen muuttuu ennen pitkää todelliseksi haasteeksi, jos niiden antaa valloittaa päivän ihan kokonaan. 

Fakta on se, että vuorokaudessa tosiaankin on vain se 24 tuntia. Toinen fakta on se, että ihan kaikkea ei ole mahdollista toteuttaa tuossa ajassa. On niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä päivän aikana, ja vielä enemmän niitä asioita, joita täytyisi tehdä päivän aikana. 



Lähes jokainen arkipäivä täytyy katsoa jotain koulujuttua eteenpäin, lukea tenttiin tai valmistautua seuraavaan tuntiin. Lisäksi on lasten pesut, pukemiset, vessakäynnit, ruokailut, päiväkotiin lähdöt ja haut, nukuttamiset ym. leikkiminen, koiran ulkoiluttaminen, ruoanlaitto, siivoaminen, järjestely, oma aika: treenit/muu mukava tekeminen.

Onneksi aika ei käytännössä olekaan niin teoreettista kuin voisi kuvitella. Kuka odottaa perunoiden kiehumisen ajan hellan vieressä? Ei juuri kukaan. Kukas sen sijaan laittaa sillä välin tiskejä/pyykkejä/kattaa pöytää/leikkii lasten kanssa/käyttää koiraa pikapissalla? Aika moni. Ajanhallinta ja tärkeysjärjestys ovat avainsanoja onnistuneeseen arkeen. Vaikka elämä tuntuu välillä haasteelliselta, niin täytyy muistaa, että tämä on juuri sitä ELÄMÄÄ. Moni voivottelee sitä, että miten me jaksetaan ja sääliks käy, mutta tämä on juuri nyt meidän elämää.



On kolme asiaa, joiden ajankäytöstä en jousta. Ensinnäkin lasten kanssa leikkiminen. Se on niin älyttömän tärkeää, ettei moni uskokaan! Meillä ainakin lapset todella nauttivat jopa ihan pienestäkin hetkestä, kun keskityn vain heidän maailmaansa ja kuuntelen, kuinka he yhä uudelleen muuttuvat pojasta pieneksi vihreäksi dinosaurukseksi ja siitä edelleen batmaniksi. Lapsille on tärkeää antaa aikaa, piste.

Olen itse valinnut tämän, että opiskelen vaikka lapset ovat vielä pieniä. Ja toisaalta taas en. Jos saisin valita, lykkäisin opintoja niin kauan, että A pääsee omista opinnoistaan töihin, ja voisin itse jäädä opintovapaalle ihan kokonaan. Mutta en voi, koska opintoja ei saa lykätä ilman pätevää syytä, eikä lasten kanssa leikkiminen, kiire, ajanpuute tai mahdollinen uupuminen ole pätevä syy. Täytyy olla sairas, masentunut tai raskaana, enkä ole mitään näistä. En voi lykätä opinoja, koska menetän opiskeluoikeuteni, enkä voi olla pois töistä, koska menetän toimeentuloni, joten ainoa mahdollisuus tässä hienossa valtiossa on sinnitellä sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla siihen saakka, että mieheni voi ottaa perheemme talouden haltuunsa. Ei paineita. Kaikkein vaikenta tässä on se, että niinä päivinä, kun olen sekä koulussa että töissä, en ehdi juurikaan edes näkemään poikia. Muuten olemme pärjänneet tässä mylläkässä oikein hienosti!


Toinen asia, joista en jousta, on työt. Jotta perheeni voisi hyvin, on tienattava, ja jotta tienaisin, on käytävä töissä. Opiskelusta kun ei valitettavasti saa palkkaa ja tästä syystä lähden välillä kesken koulupäivän töihin. Jos se jotain opettajaa häiritsee niin häiritköön. Meillä on kyllä ollut ihan superihania opettajia, jotka joustaa ja ohjaa sitten korvaaville kursseille, jos ei jotain saa mahtumaan aikatauluun.

Kolmas asia on oma aika. Edes muutamana arkipäivänä liikuntaa ja joku telkkariohjelma, tai tunti-pari netflixiä saavat päivän höyryt tasaantumaan, myös bloggaaminen on tosi terapeuttista. Meillä oli niin vauhdikas ja tapahtumarikas syksy ja vuodenvaihde, että on ollut pakko alkaa ronskisti vaan vetämään rajaa koulujuttujen ja oman ajan välille. Ihminen on rajallinen. Opiskelutoverini ovat varmasti huomanneet että olen aina vähän pihalla asioista. Koittakaa kestää mua silti! 



Jos ajattelen elämääni kymmenen vuotta eteenpäin, niin minua ei harmittaisi pätkän vertaa, vaikka opinnot olisivat venyneet vähän pidemmiksi, tai se, etten ehtinyt treenaamaa viitenä päivänä viikossa. Sen sijaan olisin todella pettynyt itseeni, jos huomaisin etteivät meidän lapset ole saaneet tarpeeksi rakkautta tai huomiota ollessaan pieniä. Kaduittaisi se, että unohdin elää, vaikka elän juuri nyt elämäni parasta aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti