sunnuntai 21. helmikuuta 2016

2015

TAMMIKUU
Kirpeimpinä pakkaspäivinä joululahjoiksi saadut värikynät, vesivärit ja muovailuvahat oli kovassa käytössä. Palasin vanhempainvapaalta takaisin työelämään ja aloitin Tampereen ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajan opinnot, jotka kuitenkin jouduin lykkäämään syksyksi omieni sekä mieheni muuttuneiden työkuvioiden vuoksi.
HELMIKUU
Helmikuu oli ihanan valoisaa aikaa. Siivoilin kotia ahkerasti ja ulkoiltiin paljon. Kärsin koko syksyn 2014 ja alkuvuoden 2015 uupumuksesta, joten valo ja sairasloma piristivät mieltä ja antoivat uutta puhtia taas jaksaa arjessa. 
MAALISKUU
Maaliskuussa ostettiin valkoinen vitriinikaappi ja uusi tietokone. Sää alkoi lämmetä ja ulkoiltiin mahdollisimman paljon. Vaihdoin työpaikallani osastoa ja työaikani muuttui osa-aikaisesta, pelkästä yövuorosta viisipäiväiseksi ja aamu-ilta-vuoroiksi. Maaliskuun 16. päivä vietimme kolmatta hääpäiväämme ja kävimme pienellä yhden yön lomalla kahdestaan hämeenlinnan Aulangossa.
HUHTIKUU
Eetu vietti huhtikuussa 1-vuotis-synttäreitään. Meillä sairasteltiin keväällä melko paljon, mutta päästiin Antin kanssa kuitenkin pyörähtämään HopLopissa ja mummilassa ihastelemassa alkavia kasvustoja. Mummi se osaa, voi kun olisi viherpeukalotaidot periytyneet itsellenikin!
TOUKOKUU
Toukokuussa kävin kehonkoostumusmittauksessa, ja olin todella positiivisesti yllättynyt, kun rasvaprosentti oli pudonnut neljällä prosentilla ja lihasmassa kasvanut kahdella kilolla parin kuukauden treenin aikana! Tärkein muisto toukokuulta on kuitenkin äitienpäivä <3. Vappuna käytiin ankanuitossa ja syötiin tottakai munkkeja. 
KESÄKUU
Kesä <3. Käytiin torilla aina, kun vaan töiden tiimoilta ehdittiin, sisustin olkkarin taas uusiksi, syötiin jätskiä ja Eetu siirtyi turvakaukalosta turvaistuimeen.
HEINÄKUU
Heinäkuussa laitettiin poikien huone uusiksi ja käytiin Pälkäneellä kotieläinpihassa.
ELOKUU
Elokuussa aloitin kesälomani, ja kävimme reissussa Ähtärin eläinpuistossa. Koulu alkoi jälleen.
SYYSKUU
Illat alkoi taas hämärtää ja ilma synkentyä, lähes samaa tahtia katosi minulta energiaa. Pojat aloittivat tarhassa, mieheni opintonsa ja minä siirryin suoraan kesälomalta tekemään koulun ohella kahta työpäivää viikossa.
LOKAKUU
Täytin 23-vuotta, Antti täytti 3-vuotta. Sisustin olkkaria ja makkaria. Yritin saada kouluhommia tehtyä, vaikka halusin vaan nukkua väsymystä pois. Onneksi pojat ja koira pakottaa nousemaan sängystä ylös <3.
MARRASKUU
Ulkoilua, terveellistä ruokaa, arkea. Pojilla tuli marraskuussa jokin kauhea vimma SOTKEA. Kyllähän pienet lapset sotkee aina vähän, mutta itse olin jo ihan ihmeissäni! Jääkaapista leviteltiin jogurtit pitkin kotia, ovet ja seinät piirreltiin täyteen, kissan ja koiran ruoat alkoi levitä joka puolelle ja sohvaan oli hauskaa levittää suklaata. HUHHUH!
JOULUKUU
Joululoma ja rauha tuli taas pitkän, synkän ja touhukkaan syksyn jälkeen tarpeeseen. Me vietettiin joulua mieheni vanhemmilla. Tänäkin vuonna jouluaterialla söin omien arkiruokailutottumusteni mukaan, salaattia ja lohta, mutta lisäksi paljon suklaata! Joulupäivänä lopetin suklaan mussuttamisen ja palasin takaisin normaaliin ruokavalioon, koska muuten se jäisi päälle ja jatkuisi aina vaan.
 Uudenvuoden aaton olin töissä, ja oltiinkin ihan vaan kotona rauhassa ja katseltiin ilotulitusta ikkunasta. En itse ole mikään rakettifani, mielestäni ne ovat vain rahan ja eläinparkojen hermojen tuhlausta.
Ihanaa ja rauhallista Uutta Vuotta 2016 teille kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti