torstai 18. joulukuuta 2014

Kun unet jäävät unelmaksi

Kahden lapsen äitinä tiedän, mitä uupumus ja väsymys tarkoittavat. Olen nukkunut kokonaisen yön viimeksi tammikuussa, 9 kuukautta sitten. Loppuraskauden supistukset ja liitoskivut ja Eetun syntymä ovat sen jälkeen pitäneet yöt varsin kiireisinä. Tähän kun vielä yhdistetään suomen vuodenaikojen valoisuus -tai oikeastaan sen puute: syyskuussa alkavat hämärät päivät ja marraskuussa pimeys. Muutama aurinkoinen päivä siellä sun täällä ja lumentulo toki helpottavat pitkää ja synkkää talvea.



En halua olla valittava bloggaaja. En halua olla negatiivinen, enkä todellakaan halua kenenkään saavan sellaista käsitystä, että katuisin piiruakaan lasten saamista. Mutta haluan kertoa avoimesti ja rehellisesti totuuden omasta äitiydestäni. Tiedän, etten ole ainoa väsynyt äiti, mutta on silti vaikeaa sanoa se ääneen. Haluan aina pärjätä yksin.

Minusta on tulossa stressihirviö. Marmattava, valittava stressaantunut äiti-ihminen, hirviövaimo ja eristäytynyt miniä. Ottaa päähän, jos kaapin ovi on jäänyt raolleen tai sanomalehtiä lojumaan olohuoneen pöydälle. Paljaissa jalkapohjissa tuntuva hiekka lattialla ja sohvatyynyjen väärä järjestys ajavat minut hulluuden partaalle. Useimmiten käyn tätä järjen ja tunteiden valtataistelua hiljaa pääni sisällä, ollakseni hyvä ja maltillinen äiti. Liian usein verbaalinen tunnetulva kuitenkin pääsee valloilleen, joka usein kiteytyy sanoihin "vie se koira lenkille" tai "etkö nyt vieläkään oo siivonnu keittiöö?". Olen myös ottanut inhottavaksi tavaksi nalkuttaa miehelleni siitä, että hän tulee pahalle tuulelle pelatessaan playstationilla Battlefieldia - ihan kuin nalkuttaminen muuttaisi hänet iloiseksi ja nauravaiseksi pelaajaksi? Siis ihan oikeesti.


Koen olevani hyvä äiti, nyt olen vain erittäin väsynyt. Oikeastaan uupumus taitaa olla oikeampi sana kuvaamaan tätä oloa. Koin saman viimeksi tasan vuosi sitten ja sitäkin edeltävänä vuonna. Vuoden 2013 syksyllä hakeuduin lääkäriin asian vuoksi. Olo oli täysin puutunut. Sängystä nouseminen oli vaikeaa, ei huvittanut lähteä Antin kanssa ulos, ei tehnyt mieli urheilla ja suihkussa käyminenkin oli vaivalloista. Nyt on vähän samoja piirteitä, mutta luultavasti jatkuvista yöheräämisistä johtuen myös mielialani on vaihdellut huomattavasti.

Aamuisin heti herätessäni olen lähes poikkeuksetta kiukkuinen kuin kesken unien herätetty pikkulapsi. Hetken siinä kasailtuani itseäni olo jo vähän paranee, mutta vasta kahvikupillisen, vesilitran ja vitamiinien ottamisen jälkeen uskallan avata suutani enemmän kuin vain tokaistakseni Antille, että meneppäs nyt pissalle, ettei vain pääsisi suusta sammakoita. Aamupäivällä valon lisääntyessä mieliala pysyy usein korkealla ja jaksan hyvin käydä poikien kanssa leikkarissa tai kävelyllä, laittaa ruokaa, leikkiä ja siivota. Erityisesti aurinkoisina päivinä olen kuin eri ihminen! Iltapäivällä energia alkaa kuitenkin jo loppumaan. Usein mieheni tullessa kotiin töistä neljän jälkeen olisin jo ihan valmis yöunille. Siivoillaan yhdessä tai mies touhuilee poikien kanssa, ja saan hetken hengähtää. Sitten mieheni oma aika alkaa, jolloin itse joko touhuilen Antin kanssa jotain tai nukahtelen sohvalle samalla kun imetän Eetua. Puoli kahdeksalta alkaa salkkarit ja mun telkkariaika. A laittaa Antin unikuntoon ja vie nukkumaan, minä hoidan Eetun. A menee nukkumaan, että jaksaa nousta seuraavana aamuna taas ennen kuutta, minä jään valvomaan ja nukuttelemaan Eetua, torkahtelen sohvalle.

Yöt, ne yöt.. Eetu nukahtaa yöunille klo.21-22. Ensimmäisen kerran hän herää klo.23-24 välillä, uudestaan klo.01-02 välillä ja jälleen klo.04-05. Aamulla Eetu tykkää nukkua pitkään, ja pisin unijakso sijoittuukin kello kuuden ja yhdeksän välille, eli juuri siihen aikaan, kun minun täytyy jo nousta Antin kanssa. Olen kokeillut yksien päiväunien poistamista illalla, yöunien aikaistamista, lapsentahtista nukuttamista, tassuttelua, hyssyttelyä, vieressä nukuttamista.. Ei mitään. Nyt on menossa kriittinen vaihe, koitan saada yöimetykset lopetettua, koska Eetu ei öisin edes ime kunnolla vaan haluaa vaan lussuttaa ja olla sylissä. Eetu on herännyt kahdeltatoista ja kahdelta, kummallakin kerralla poika on täytynyt ottaa syliin rauhoittumaan, kun ei ole itsekseen rauhoittunut. En ole tarjonnut rintaa, mutta olen antanut pojan nuuskutella paitaani ja sivellä ihoani. Ensimmäisen herätyksen jälkeen hän nukahti vartissa, toisella kertaa viidessä minuutissa. Kello on nyt vartin yli kaksi yöllä, ja kolmas herääminen on noin kahden tunnin päässä. Jos saan tämän yön kunnialla loppuun asti, on ensi yö jo helpompi.


Mieheni joululoma alkaa perjantaina, jonka jälkeen hänen työsopimuksensa jo päättyykin. Saan siis VIHDOIN nukkua univelkaa vähemmälle ja voidaan vuorotella öitä siihen saakka, kunnes koulu alkaa. Olisi ihan loistavaa, että olisin siihen mennessä saanut levättyä kunnolla ja vielä parempaa jos Eetu nukkuisi jo edes 5 tuntia putkeen.

Onneksi tämäkin on vain yksi vaihe meidän elämässä, joka menee ohitse. Asiaa on vaikeuttanut mieheni jatkuva aamuvuoro ja erityisen synkkä talvi. Kohta A on vapaa auttamaan, pääsen itse vähän isompiin piireihin kouluun ja sitten kevätkin alkaa jo luoda valoaan. Pian tämä helpottaa, enää muutama päivä.

Lauantaina onkin tulossa oikein mukava ilta, kun ystäviä tulee meille viettämään viimehetken pikkujouluja! Luvassa glögiä ja lautapelejä :).

2 kommenttia:

  1. Anonyymi22/12/14

    Kuullostaa tosi rankalta, tsemppiä! Jokainen vanhempi on varmasti väsynyt mutta tuollaisten öiden jälkeen on kyllä tooodella väsynyt.
    Mulla käy aina niin että jaksan päivän touhuta lasten kanssa ja kun kello alkaa lähetä miehen kotiinpaluuta niin pinna kiristyy. Jotenkin sitä oottaa niin kovasti että toinen tulee ja saa itse vähän huilata, niin sen jälkeen ei jaksais tehdä enää mitään :D
    Onneksi saatiin vähän lunta niin on valoisampaa. Odotan kevättä ja aurinkoa niin paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, pinna alkaa kiristymään, kun miehen kotiinpaluu lähestyy! :D On kyllä mahtavaa kun satoi lunta, toivottavastii jää jouluksi saakka. Jaksamisia sinne teille ja hyvää joulun odotusta! :)

      Poista