perjantai 22. elokuuta 2014

Häissä







Häät olivat kauniit, tunnelmalliset kirkkohäät.

Olimme kirkossa aika täpärästi juuri ja juuri ajoissa. Juoksin kirkkoon autolta korkokengissä eetu turvakaukalossa toisessa kädessä, lasten hoitolaukku toisella olalla, oma laukku kainalossa ja Antti kädessä kiinni. Rynnistettiin kirkkoon sivuovesta ja ehdittiin omien sukulaisten puolelle juuri sillä sekunnilla, kun kirkon pääovet avautuivat ja morsian isineen asteli sisään. Urkumusiikki lähti soimaan, vieraat nousivat ottamaan morsiamen vastaan, iho meni kananlihalle ja kyyneleet valuivat. Antti itki, kun oli niin outo tilanne. Onneksi otin autokirjan mukaan. 
Morsiuspari vannoi vihkivalansa ja heidät julistettiin aviopuolisoiksi. Vaikka olen itse ateisti enkä usko, oli mahtava kokemus nähdä kirkkohäät ihan paikanpäällä. Se oli huomattavasti tunnelmallisempi hetki kuin maistraatissa. 

Juhlapaikka oli suuri nuorisoseurantalo. Tarjolla oli lihakeittoa ja sen jälkeen kakkukahvit. Ohjelmaan kuului myös häävalssi, kimpunheitto, ja sulhanen etsi sukkanauhan morsiamen hameen alta. Mieheni oli juhlissa morsiusparin kuskina, mutta vapautui juhlapaikalla tehtävästään, niin sain juoda kupillisen kahvia rauhassa. Antti juoksi ympäriinsä ja kävi monta kertaa katsomassa autoa, jolla morsiuspari saapui juhlapaikalle. 

Ohjelmien lomassa kerrotiin nolouksiasulhasesta, kuunneltiin musiikkia ja juteltii  sukulaisten kanssa. Lähdimme kotiin kahdeksan jälkeen laittamaan poikia yöpuulle, mutta olisin voinut jäädä juhlimaan js tanssimaan vaikka myöhään yöhön. Täytyy kyllä antaa morsiusparille pisteet siitä, että onnittelumaljaksi oli tarjolla vain pommacia ja alkoholitarjoilu alkoi vasta myöhemmin. Näin me absolutistit ja lapsiperheetkin saimme rauhassa nauttia juhlista. 

Pahoittelen postaustaukoa ja vain nopeastitehtyä kuvausta juhlapäivästä. Ei ole aikaa istua alas, nytkin kirjoittelen samalla, kun vahdin Antin aamupalan syömistä. Ja Eetu alkoi juuri heräilemään, eli moikka moi! Pian tulossa postaus Eetun 4kk neukkulääkäristä, joka oli keskiviikkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti