torstai 7. elokuuta 2014

Eetu, iltatähteni?

"Haluan kolme tai neljä lasta" ajattelin vielä vuosi sitten. Toisen lapsen jälkeen pidettäisiin taukoa Antin  kouluikään saakka ja sitten jatkettaisiin. Naiivi minä. En ollut lainkaan varautunut siihen, että voisin saada traumoja synnytyksestä, uskoin kaiken menevän täydellisesti, kuten Antin kanssa. Nyt ajatus uudesta raskaudesta, tai tarkemmin synnytyksestä, saa minut huonovointiseksi. Se on sääli, koska meillä on mitä ilmeisimmin todella hyvät lisääntymisgeenit, kummatkin raskaudet ovat saaneet alkunsa kahden kierron aikana. Jos tämä synnytys olisi sujunut ongelmitta, olisin nyt rauhallisin mielin ja odottaisin innolla seuraavaa ajankohtaa hankkia numero kolmonen. Mutta nyt se tuntuu ahdistavalta. Haluan edelleen kolme lasta, haluaisin ehkä pienen tyttösen sukupuoli on  kuitenkin vain sivuseikka. Haluaisin edelleen kokea raskauden, kaikki ne pahoinvoinnit, supistukset, ihastelut, pienet potkut, jotka olen saanut kokea jo kaksi kertaa aiemmin. Haluaisin kokea alatiesynnytyksen uudelleen. Kukaan ei voi luvata minulle, ettei napanuoraan tulisi taas solmua, eikä kukaan voi luvata, ettei vauva kuole kohtuun. Se oli jo niin lähellä Eetun kanssa, en halua samaa kamalaa tunnetta enää koskaan. Kukaan ei voi luvata, etten joutuisi taas hätäsektioon, eikä sitä, etteivät sydänäänet taas katoaisi kokonaan. 

Kaksi on hyvä numero. Parillinen, ei liikaa, ei liian vähän. Rakastan poikiani yli kaiken ja he kyllä täyttävät jokaikisen rakkausoluni. Mutta jääkö mieltä kalvamaan jos ei edes yritä? Alkaako sitten kaduttaa jos synnytys meneekin taas pieleen? 

Onneksi meillä on aikaa. Antin kouluikään on vielä monta vuotta, ja siinä ajassa pahimmat traumat ehtii jos laimentumaan. Ehkä nyt kannattaisi vaan antaa ajan kulua ja jättää suvun jatkaminen hetkeksi muiden tehtäväksi. 

Mä oon nähny synnytykseen liittyviä painajaisia siitä asti, kun pääsin sairaalasta kotiin. Ne tulee häiritsemään mun unta ainakin kerran viikossa, ja oon miettiny, että puhuisin niistä neuvolassa. Siinä unessa oon synnyttämässä ja mulle tehdään keisarileikkaus. Vauvan sydänäänet häviää, eikä kukaan muu huomaa sitä, kun minä. Sit vauva ei mahdukaan ulos leikkaushaavasta, ja mun käsketään odottamaan, että saan ponnistaa vauvan ulos. Pelkään siinä unessa, että vauva kuolee ja oon ihan hysteerinen. Se uni loppuu aina siihen, että oon nukkumassa ja yhtäkkiä hoitajat tuo vauvan mun viereen. Joissain unissa se on elossa, ja joissain ei.. ihan sairasta. Toivottavasti noi lähtee ajan kanssa.

Tästä tuli nyt vähän tämmönen unipöpperöinen sekopostaus, mutta toivottavasti saatte selville, millasia ajatuksia mun pää nyt on työstäny. Oli helpottavaa kirjottaa tästä.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi11/8/14

    Itse traumatisoiduin esikoisen synnytyksestä. Synnytys oli pitkä ja kivulias, sydänäänet heittelivät ja lopulta vauva autettiin imukupilla. Ensi parkaisu kuultiin vasta minuutin päästä syntymästä ja pelkäsin että vauva kuoli. Synnytys jäi kaihertamaan mieltä ja päivä päivältä se ahdisti enemmän. Aloin odottaa toista lasta ja neuvolassa kysyttiin mitä mietin synnytyksestä. Purskahdin itkuun ja sain kerrotuksi miten paljon synnytys oli jäänyt ahdistamaan. Sain lähetteen pelkopolille ja sain käytyä läpi edellisen synnytyksen. Tottakai synnytys hirvitti edelleen, mutta pelko ei ollut lamaannuttavaa vaan sen pystyi hallitsemaan.
    Kannattaa puhua neuvolassa asiasta. Itse jälkeenpäin tajusin, että suurin askel "eheytymiseen" oli se, että avasin suuni.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon, kun jaoit kokemuksesi kanssani! Sinun tapauksesi on vielä omaani rankempi, jouduit odottamaan ensimmäistä itkua. Itse olin silloin onnellisesti nukutuksessa, enkä tajunnut maailman menosta yhtikäs mitään. Jos sinä selvisit, niin ehkä minullakin on mahdollisuus päästä ahdistuksesta eroon. Taidanpa ottaakin asian puheeksi Eetun ensiviikon neuvolakäynnillä. Kiitos oikein paljon kommentistasi <3.

      Poista
  2. Minä taas traumatisoiduin kakkosen synnytyksestä. Se ei ollut varsinaisesti dramaattinen, vaan vain hirvittävän nopea (juuri ja juuri kaksi tuntia) ja raju. Lisäksi en ollut juuri nukkunut edeltävään viikkoon, koska isäni kuoli tasan viikkoa ennen tytön syntymää, eli stressikäyräkin huitoi jossain teillä tietämättömillä. Tytön synnyttyä vannoin ja vakuutin, että ei ikinä enää meille.

    Alle puolitoista vuotta myöhemmin petti kierukka.

    En usko aborttiin, joten otin edellisen synnytyskokemuksen puheeksi jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Sen jälkeen siitä juteltiin JOKA neuvolakäynnillä. En tahtonut pelkosektioon (pelkäsin sitä vielä enemmän kuin rajuintakaan alatiesynnytystä), ja rv 33 paikkeilla pääsinkin TAYS:n pelkopolille käymään läpi edellisen synnytyksen hoitaneen kätilön kanssa synnytystä ja suunnittelemaan hänen ja lääkärin kanssa seuraavaa.

    Kolmas lapsi, toinen tytär, syntyi tasan kaksi vuotta isäni kuoleman jälkeen, ja vaikka raskausmyrkytyksen vuoksi käynnistetty synnytys oli taas nopea ja raju (1 h 45 min ensimmäisestä supistuksesta, ponnistusvaihe noin 1,5 minuuttia), siitä jäi loputtomasti paljon parempi maku. Voisin melkein harkita neljättäkin lasta, jos se olisi vain synnytyksestä kiinni. :)

    Pelkopoli on hieno paikka ja ymmärtääkseni ainakin TAYS:ssa voi keskustella synnytyksestä hoitaneen kätilön kanssa vaikka sähköpostitse, jos jokin jää kaivelemaan. (Muistelisin sinunkin synnyttäneen siellä, mutta saatan olla väärässä. Muuallakin on varmasti vastaava mahdollisuus.) Otapa kyseeksi vaikka Eetun seuraavalla neuvolakäynnillä! :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot tosi rohkea, kun uskalsitte jatkaa kolmattakin raskautta, en tosin itsekään tekisi aborttia samassa tilanteessa. Oli varmasti melkoista tunnemylläkkää käydä läpi synnytykseen liittyviä pelkoja ja samalla käydä läpi noin valtavaa menetystä.. En osaa edes kuvitella kuinka kovilla olet ollut. Kyllä vain, synnytin taysissa. Muistankin kätilön maininneen tuosta keskustelumahdollisuudesta, ja voisinkin kysyä siitä Eetun neuvolakäynnillä. Oli voimaannuttavaa lukea sinun kokemuksistasi, ja olen siitä todella kiitollinen! :)

      Poista