tiistai 1. heinäkuuta 2014

Maanantaita ja tiistaita

Eilen Antti päätti, että kello 05:20 on sopiva aika nousta ylös. Kokeilin saada lisää löhöilyaikaa antamalla Antille nokkamukiin maitoa, mutta tällä kertaa se ei tepsinyt. 


Vaaka näytti tällaista:


Ja kroppa näyttää nykyään tältä:


Ensimmäisenä söin banaanin ja tein 45min kahvakuulatreenin, samalla kun Antti leikki autoilla. Vauva jäi kerrankin vielä nukkumaan sen jälkeen, kun me noustiin jo sängystä.


Seitsemän aikoihin laitoin meille aamupalaa. Antti söi leipää ja kurkkua (Antti on jo kyllästynyt puuroon..) ja itse söin puuroa appelsiinilla ja auringonkukansiemenillä ja join kahvia.




Eetu heräili puoli kahdeksan aikoihin. Oltiin just sopivasti noustu aamiaispöydästä, niin sain kummankin aamupesut ja Antin aamupottailut hoidettua samaan aikaan.


Aamupesujen jälkeen Eetu söi ja jutteli pitkät pätkät. Antti katteli lastenohjelmia ja leikki omia leikkejään.




Puoli kymmeneltä oltiin valmiita lähtemään Joken kanssa aamulenkille. Silloin ei onneksi vielä satanut paljon vettä, mutta varauduin kuitenkin laittamalla vauvan sadekaavun sisään. Ostin meille jokin aika sitten Cracko-merkkiset sisarusrattaat, ja ne on kyllä ollut oikea arjen pelastus!



Puolisen tuntia ehdittiin kävellä, ja sitten alkoi satamaan enemmän. Kotona Jokke möksötti mulle, kun vein sen suihkuun :D. Muuten olis ollut joka paikka ihan kurassa.


Antti alkoi osoittamaan väsymyksen merkkejä yhdentoista aikaan, eli päikkäriaika!






Poikien nukkuessa söin kinkku-tomaattimunakkaan ja kurkkua. Antille ja miehelle tein "pultsaria" eli jauhelihaa ja makaronia.



Kun mies tuli töistä kotiin, alettiin valmistautumaan kauppareissua varten.



Kaupassa käynnin jälkeen tuli mieheni isovanhemmat meille viettämään aikaa lasten kanssa, kun ovat vielä nimiäisten jäljiltä täällä päin suomea. Heidän lähdettyään olikin jo aika alkaa iltapesuille ja mennä nukkumaan. Itse koitin vielä väkisin katsoa elokuvaa 17 again, mutta nukahdin sohvalle jo ensimmäisen tunnin aikana! Mieskin oli mennyt jo yhdeksältä nukkumaan, että jaksaa aamuvuorossa. 

Aamulla herättiin Antin ja Eetun kanssa onneksi vasta seitsemältä. Hoidettiin aamupesut ja pisut, aamupala ja käytettiin Jokkea lenkillä. Sen jälkeen lähdettiin kävelleen kohti toria. Appiukkoni ja hänen vanhempansa tulivat sinne myös ja käytiin torikahviossa ja kirpputorilla.

Kotiinpäin lähdettiin puoli yhden aikaan, ja matkalla Anttikin nukahti rattaisiin. Käytin sitten kotiinpäästyäni Joken taas lenkillä, kun pojat niin rauhallisesti nukkuivat vaunuissa. Saivatpahan ainakin raitista ulkoilmaa! :)


Mieskin tuli pian lenkiltä palattuamme töistä kotiin ja sen jälkeen olla vaan oleiltu ja odoteltu erästä puhelinsoittoa. Nimittäin meidän upouusi, suomalainen tilaustyönä verhoiltu sohvaryhmä toimitetaan meille TÄNÄÄN ja mulle pitäis tulla puhelu noin tuntia ennen sitä. Tulispa jo, en malta odottaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti