maanantai 21. huhtikuuta 2014

Baby blues

Jopa 80 prosenttia synnyttäjistä kokee herkistymistä, joka on voimakkaimmillaan kolme–viisi päivää synnytyksen jälkeen. Tämä ns. baby blues kestää yleensä muutamia päiviä. Sen tyypillisiä oireita ovat itkuherkkyys, mielialan vaihtelu, ärtyneisyys, joskus myös ruokahaluttomuus ja unihäiriöt. Oireiden onkin katsottu olevan normaali osa uuteen elämäntilanteeseen sopeutumista – jonkinasteinen kriisi kuuluu asiaan. Yleensä riittää, että äiti saa ymmärtämystä ja tukea. Oireet häviävät normaalisti parin viikon sisällä. Herkistyminen lisää kuitenkin masennukseen sairastumisen vaaraa: 20 prosentilla äideistä herkistymistä seuraa synnytyksen jälkeinen masennus  
 http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=kot00207

Eilen ja tänään mieliala on vaihdellut huimasti laidasta laitaan. Olen ollut onnellinen, ärtynyt, surullinen ja väsynyt. Mielessä on myös pyörinyt se, miten lähellä oli ettei vauva kuollut synnytyksen aikana. Kyse olis saattanu olla minuuteista. Tuntuu tosi ahdistavalta ajatella, ettei vauvaa enää oliskaan.
Tänään suutuin Antille ihan turhasta ja korotin ääntä, Antti säikähti ja alkoi itkemään.. Poika oli koiranruokien kimpussa (jälleen) heti, kun silmä vältti ja oli heitellyt raksuja vesikuppiin. Niin turha aihe suuttua ja niin turhaa edes komentaa uhmaikäistä tuollasesta. Noin pienestä jutusta tuli sellanen maailma kaatuu päälle ja kaikki vihaa -tunne. Manasin miehelleni, että "tiskit pitäis hoitaa, pyykit ripustaa ja lelut kerätä lattioilta, mutta nyt en jaksa" ja painuin vauvan kanssa meidän huoneeseen. Sektiohaavaa vihlaisi kipeästi, kun menin sängylle imettämään, karma? Sitten tuli ihan hirveän huono omatunto, kun toruin Anttia niin voimakkaasti ja siitä, kun kuulin miehen hoitavan tiskejä, keräävän leluja, laittavan Antin nukkumaan ja lähtevän koiran kanssa vielä iltakävelylle. Itkuhan siinä sitten tuli. Nyt on jo parempi fiilis, kun sain lohduttavan halin Aleksilta äsken. Toivottavasti tää herkistyminen loppuu pian, en oo normaalisti todellakaan mikään itkijätyyppi. Enkä halua olla Antille vihanen pikkuasioista, enkä marmattava vaimo Aleksille. Se on ollut ihan hirveen paljon apuna siitä asti, kun tultiin sairaalasta kotiin, eikä oo valittanu ollenkaan. Sitten mä vaan rähisen ja vollotan, tosi reilua.
Tänä yönä nukun hyvin ja huomenna on sitten taas uusi päivä. Aion antaa Antille paljon paljon huomiota ja rakkautta ja mun on jo päivisin sen verran hyvä olla tämän haavan kanssa, että voisin ite ottaa taas enemmän vastuuta kotitöistä ja Antista. Saa mieskin sitten vähän huokasta.

Pahoittelen tätä negatiivisuuslatausta. Tänään tämmöstä.

3 kommenttia:

  1. Jaksamisia <3 Kaikilla on välillä huonompia päiviä ja synnyttäneen hormonipuuskat on varmasti ihan omaa luokkaansa! :D Kyllä se siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3. Tänään onkin ollu jo parempi päivä :).

      Poista
  2. Laitoin sinulle haasteen, haaste löytyy blogistani :)

    VastaaPoista