keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tiistai rv.35+1 - päivä täynnä huolta

Heräsin eilen aamulla ihan normaalisti Antin kanssa vähän ennen seitsemää. Tulin olohuoneeseen, ja meidän Jokke-koira seuras perässä, niinkun aina. Vedin verhot sivuun ja avasin sälekaihtimet. Katoin Jokkee, ja sydän hyppäs kurkkuun. "EI TOI OO MUN KOIRA!" oli ensimmäinen ajatus, joka heräs mun sisällä. Jokke-paran naama oli turvonnut ihan tunnistamattomaksi, japaninpystykorville tyypillinen kapea kuono oli muuttunut samojedia muistuttavaksi, posket oli ihan kun hamsterilla, silmät oli turvonnu melkein umpeen ja leuan alle oli kerääntynyt nestettä. Tarkistin samantien, onko pään alueella näkyviä merkkejä pistoksista, punkeista tai raapaisujäljistä, mutta en löytänyt yhtään mitään. Herätin mieheni, joka oli tilanteen tajutessaan ihan yhtä hämmentynyt kuin minäkin. Jokesta oli yhtäkkiä tullut jääkarhun näköinen. Soitin äidilleni ja kysyin, tietäiskö se jotain ja samalla selasin googlesta vastaavanlaisia tapauksia. Äiti ei ollut nähnyt vastaavaa, eikä nettikään auttanut ihan hirveästi. Sain vain selville, että voi olla kyyn tai ampiaisen pistosta johtuvaa tai allerginen reaktio. Kahdeksalta alkoi oman kuntamme eläinlääkärin puhelinajat, ja siihen saakka odottaminen oli ihan tuskaa. Saatiin onneksi aika yhdeksi jo samalle päivälle ja kehotus antaa koiralle kyytabletti. Kyytablettia ei saisi kuitenkaan missään nimessä antaa eläimille, jos kyseessä on juurikin kyynpistos, joten vähän epäilytti. Annettiin kuitenkin tabletti luottaen siihen, että ei kyyt vielä liiku, kun on niin kylmää. Turvotus alkoi rauhoittua tabletin antamisen jälkeen.
Turvonnut Jokke


Yhdeltä mentiin eläinlääkäriin. Lääkäri tutki Jokkea eikä löytänyt mitään syytä turvotukselle. Hän sanoi, että voisi periaatteessa ottaa verikokeet, mutta ei varmaan kannata, kun näyttäis olevan vaan ihan jotain allergiaa vaan. Päästiin kotiin ja saatiin kehotus olla uudelleen yhteydessä jos esiintyy virtsaamisongelmia, tai turvotuksen jatkuessa/pahentuessa ottaa yhteyttä toiseen eläinlääkäriin. (Heillä ei pätevyys riitä?)

Tuli ilta ja kaikki vaikutti olevan ihan hyvin. Oltiin itsekin rauhallisin mielin, kun lääkärin mukaan ei ollut mitään hätää. Kuuden jälkeen Jokke alkoi kuitenkin käyttäytyä tosi omituisesti. Se makasi vain hetken paikoillaan, ja sitten lähti juoksemaan ympäri asuntoamme, makasi taas hetken ja juoksi taas. Tätä se toisti vaikka kuinka monta kertaa. Otin sen sohvalle ja tarkistin saako se hengitettyä vapaasti ja onko korvat tai silmät punaiset. Kuono oli taas ihan hivenen turpeampi kuin alkuillasta. Yhtäkkiä Joken takajalat alkoi nykimään holtittomasti, ihan kun se ei pystyis olemaan paikoillaan. Säikähdettiin ihan hulluna ja soitin äkkiä Toijalan Univetin päivystykseen. Siellä vastasi nainen, joka tuntui ottavan asian kymmenen kertaa vakavammin kuin kuntamme eläinlääkäri. Hän pyysi tulemaan samantien paikalle, osittain siksi, että koiralla voi olla jokin isompi hätä ja osittain siksi, että heidän klinikkansa sulkemisaika olisi kahdeksalta. Äkkiä soitettiin anoppi tänne lapsenlikaksi ja hurautettiin miehen ja koiran kanssa reilussa kymmenessä minuutissa Toijalaan. Pian lääkäri otti Joken vastaan. Hän puhui Jokelle koko tutkimuksen ajan ja selitti meille erittäin tarkasti kaiken, mitä teki ja miksi teki. Hän otti koirasta verikokeet. Joken tulehdusarvot olivat koholla, mikä viittasi juuri alkavaan tulehdusreaktioon. Munuaisarvot ja punasoluarvot olivat kunnossa, eli kyse ei ollut onneksi kyynpistosta. Jokkea tutkiessa lääkäri kiinnitti huomiota huulien sisäpintoihin. Niitä kuntamme eläinlääkäri ei ollut tutkinut, eikä itsellekään tullut mieleen. Sieltäpä löytyi kaksi pistosjälkeä, luultavasti jostain risusta aiheutuneet, kun olivat niin kaukana toisistaan. Ei tämäkään osannut oikein kertoa varmasti mistä oli kysymys, mutta jokin allergia tai pistoksesta johtuva tulehdus oli kyseessä. Jokke sai kortisonipiikin, kipulääkettä ja viiden päivän antibioottikuurin. Oli kyllä todella ammattitaitoisia ihmisiä Univetillä, ei voi kuin kiittää! He myös venyttivät aukioloaikaansa meidän vuoksi, eikä kenestäkään näkynyt, että olisi kauhe kiire kotiin.

Kotona Jokke oli jo ihan pihalla kipulääkkeen takia ja tuijotteli vain tyhjyyteen. Mies antoi sille ensimmäisen antibioottierän ja sitten Jokke olikin jo ihan valmis höyhensaarille. Tänään heräsin seitsemältä ja tarkistin Joken voinnin. Meidän oma koira oli palannut, turvotus on tipotiessään ja Jokke vaikuttaa oikein tyytyväiseltä, väsyneeltä kuitenkin. Se jäi tänään poikkeuksellisesti vielä nukkumaan, kun me noustiin jo Antin kanssa aamun touhuihin.

Onneks tällä kertaa oltiin onnekkaita, eikä ollut kyse mistään vakavemmasta. Saadaan katella tuota karvaturria vielä ainakin sellaiset 13 vuotta, enkä pistä kyllä yhtään pahakseni <3.

2012

2 kommenttia:

  1. Hui kun säikähdin jo kun luin pelkän otsikon! Luulin jo että vauvalla on joku hätä. Vaikka kamalaa se on kun rakkaalla lemmikillä on hätä. Mutta onneksi saitte kunnon hoidon koiralle ja tilanne on ok. Synnytys se vaan lähenee kovaa vauhtia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onneksi ollut kuitenkaan vauva huolen kohteena, se olis ollu ihan hirveetä! :D Niin lähenee, enää reilu kuukausi laskettuun aikaan :O !

      Poista