maanantai 17. maaliskuuta 2014

Sunnuntai rv.33+6 ja hääpäivä

Kello 11 oltiin jo matkalla kohti Hämeenlinnaa. Oltiin kaikki herätty puoli seitsemän aikaan ja Antti onneksi veti päiväunet menomatkalla.


Hämeenlinnaan saavutiin joskus klo.11:45. Mentiin heti linnaan, ostettiin liput ja aloitettiin kierros!

Keskipiha
Ensimmäisenä käytiin katsomassa näyttelyä, jossa oli vanhoja aseita, leluja, puhelimia, kirjoja ym. sekä vilkaisemassa eilen viimeistä päivää linnassa esillä ollutta näyttelyä entisajan Hämeestä.




SItten oli hauskemman osuuden vuoro, itse linna! Se oli ihan yhtä upee paikka kuin mitä muistin. Harmi, että linnaa on jouduttu uudistamaan noin paljon. Onneks linnan tunnelma oli kuitenkin saatu säilymään. Antti tykkäs kiipeillä ja kattella ikkunoista ulos. Välillä alkoi kiukuttamaankin, kun tuli tylsempiä huoneita ja nälkäkin alkoi painaa päälle.





Linnassa oli paljon kapeita ja pimeitä käytäviä ja rappusia, joista suurinosa oli kuitenkin joko muurattu umpeen tai niihin pääsy oli muulla tavoin estetty. Olis hurjan jännää päästä kiertämään myös kiellettyjä käytäviä! :P




Viimeisenä käytiin linnan vanhassa leipomossa. Se oli kyllä laitettu niin uusiks, ettei siitä juurikaan saanu mitään irti. 




Palattiin kierroksen jälkeen takas autolle, syötiin eväät ja lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Matkalla pysähdyttiin ostamaan meille uudet muumimukit (koska hääpäivä <3) ja Antille uus nokkamuki.

Aleksille uus muumipappa ja mulle Tiuhti ja Viuhti
Käytiin heittämässä ylimääräset romppeet kotiin ja sit mentiin mummulaan kahville. Siellä olikin taas vaihteeks talo täynnä porukkaa, melkein iski ahtaanpaikankammo :D. Juotiin kahvit ja Antti leikki sen jälkeen autoilla ja Hertta-kissan kanssa.


Kotiin lähdettiin puoli viiden aikaan isovanhempien vastusteluista huolimatta. Antti alkoi olla kuuden jälkeen jo ihan poikki, eikä oikein olis enää kannattanu mennä päiväunille. Koitin hämätä väsymystä viemällä Antin pesuhuoneeseen maalaamaan vesiväreillä. Hetken se jaksoikin keskittyä, mutta sitten alkoi mennä vähän riehumiseks :D. Vesiämpärit lenteli ja jokapaikka alko saamaan vähän uutta väriä pintaan x). Antti mukaanlukien. Se oli niin sotkunen, että piti lopettaa maalaaminen ja laittaa poika suihkuun. Hienot kuvat saatiin kyllä aikaseks! Ekassa kuvassa autoin Antti maalaamaan vihreällä vasemman jalkapohjan ja painamaan sen paperille, oikean Antti maalas ihan ite, samoin taustan ja ton punasen olion tossa jalkojen vieressä. Toisen kuvan Antti maalas ihan yksin.







19:30 alettiin kattomaan Tähdet tähdet -ohjelmaa, Antti sammu sohvalle. näin hyvin onnistu mun unienviivyttely yritys. Antti nukkui sitten niin sikeesti, että siirrettiin poika jatkamaan unia omaan sänkyyn. 


Eilinen oli tosi kiva päivä, vaikka illalla oltiinkin kaikki ihan väsyneitä. Mulla tuli illan aikana paljon paljon supistuksia ja paikat on vieläkin tosi kipeet. Oli varmaan viisasta lähtee nyt kiertämään se linna, olis saattanu olla vaikeampaa muutamaa viikkoa myöhemmin, kun nyt jo tuntuu näin kipeeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti