sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

(O)Saanhan olla sinullekin äiti?

Osaanko olla äiti toisellekin lapselle kuten Antille olen? Tyhmä kysymys, uskon sen tulevan aivan luonnostaan. Mutta tämä ajatus kuitenkin välähti päässäni, kun viikkasin pienen vaatteita hyllyyn. Miksi ajattelen tuollaista, jos olen siitä varma? Ehkä vaan luulen olevani varma siitä, ja oikeasti olenkin epävarma. Kun vauva syntyy, synnytys luultavasti tapahtuu nopeammin kuin Antin synnytys. Ehdinkö kokea sen kuitenkin yhtä universumia mullistavana tapahtumana, kuin Antin synnytyksen? Syntyykö rakkaus ja katkeamaton side vauvaan heti, kuten Anttiinkin? Voinko rakastaa vauvaa täysillä, jos Antti ei aluksi pidä hänestä? Kuinka osaan jakaa rakkauden tasaisesti kummallekin? Ainakin tätä masukkia rakastan suunnattomasti, juttelen hänelle ja silittelen hänen päätään (tai peppuaan, who knows?) Nyt vauva tuntuu yhtä tärkeältä kuin Anttikin. Antti vain on massusta ulkona ja vauva on massussa. Entäs sitten, kun vauva tulee ulos ja Anttikin näkee mikä otus siellä äidin mahassa oikeasti olikin? Täytyy varmaan antaa aikaa itselleni ja näille uusille ajatuksille, vielä on seitsemän viikkoa ja yksi päivä aikaa totuttautua kaikenlaisiin tuntemuksiin.

Katson iltaan tummuvaan,
tähtien loiste valaisee maan.
Sinä nukut siinä vieressäni,
nallen tassu nyrkissäsi.
Kyynel vierähtää poskelleni,
sut tunnen lämpönä sisässäni.
Se lämpö on merkki rakkauden,
äidin ja lapsen yhteisen.
 <3

Huomenna neuvolalääkäri!! Vihdoin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti