maanantai 27. tammikuuta 2014

Vettä, vitamiineja ja painonlaskua

Jihuu, 28. raskausviikko! Enää KAKSI viikkoa, niin alkaa vika kymppi! :)

Poitsu sairastukin sitten kuumeeseen perjantaina, ja viikonloppu meni valvoessa. Mieskin oli siellä mökkireissussa sunnuntaihin asti, eli kyllä piti itteensä ihan tsempata jaksamaan väsymyksestä huolimatta. Nukuin pe-su välisenä aikana korkeintaan 5 tuntia yöunia, ja päivisin torkahdeltiin pojan kanssa sohvalle vähän väliä. Kuumetta oli perjantai-iltana 38 astetta, mutta se nousi yöllä 38,8 asteeseen. Annoin Antille sitten kahden jälkeen yöllä kuumenta alentavaa lääkettä, että sai nukutuksi. Ei kyllä silti pystynyt pikku ressukka nukkumaan, nenä oli jatkuvasti tukossa ja vuosi vuotamistaan. Äänikin kuulosti käheältä ja yskä vaivasi. Onneksi sunnuntaina alkoi helpottaa, eikä kuumetta ole sen jälkeen enää ollut. Antti kyllä yskii vielä, ja iltaisin on aika räkänen, mutta nää oireet taitaa pikkulapsilla kestää aika pitkään kuumeen laskemisenkin jälkeen.

Eilen otin itteeni taas niskasta kiinni vedenjuonnin suhteen, ja sain alas päivän aikana 2,5 litraa. Se on jäänyt viimeaikoina siihen vajaaseen pariin litraan (joskus jopa vähemmälle) ja heti on iho samea ja näppyjä tulee enemmän. Huomasin heti eilen, että kannattipas juoda. Päätä ei särkenyt koko päivänä eikä tehnyt mieli napostella koko ajan jotain. Tänään aamulla kasvot oli selvästi kirkkaammat. Se huono puoli tässä on, että  nyt tarvii käydä pissalla useammin :D.

Syötin eilen syömäni ruoat ja välipalat kalorilaskuriin, jotta näkisin kuinka paljon vitamiineja jää ruokavaliostani puuttumaan. Tuli nimittäin yksi päivä mieleen, että miksi ihmeessä mä vedän niitä vitamiinitabletteja, jos saan kaiken jo ruokavaliosta. Tässä tulos:

Vitamiinit
A-vitamiini186%-1684µg900µg
D-vitamiini62%-6.2µg10µg
E-vitamiini12%-1.2mg10mg
K-vitamiini240%-120.4µg50µg
C-vitamiini128%-97.5mg75mg
Folaatti48%-145.6µg300µg
Niasiini44%-9mg20mg
Riboflaviini(B2)94%-1.6mg1.7mg
Tiamiini(B1)40%-0.6mg1.5mg
B12-vitamiini124%-2.5µg2µg

Kyllä niitä jonkun verran jää uupumaan, vaikka kasviksia ja hedelmiä tuli eilen yli 700grammaa ja muutenkin söin tosi tasapainosesti. Tuskin siitä ainakaan mitään haittaa on, jos syön vielä lisäksi niitä tabletteja, niissä kun ei kuitenkaan ole vauvalle vaarallisia vitamiineja, kuten A-vitamiinia. 

Oon käyny vaa'alla viikoittain. Tänään hämmästyin, kun painoinkin kilon vähemmän kuin aikaisemmin! Varmasti johtuu siitä vedenjuonnista, kun lähtee kehosta nesteet liikkeelle. Toivottavasti neukkutäti ei kato pahalla. Se sf-mitta taitaa kertoo tarkemmin sikiön kasvusta, kuin äidin painonnousu (tai lasku), eli sitä innolla odotan sitten. Harmi, että se aika on vasta torstaina. Tänään mulla piti olla aika neuvolapsykologille, mutta sain aamulla puhelun, että hän on kipeänä ja ilmoittelee uutta aikaa heti kun palaa töihin. Käytiin aamulla sitten nopeasti kaupassa, niin ei huomenna tarvitse miehen vapaapäivää kuluttaa siihen. Huomenna ehdin sitten tekemään pidemmän kahvakuulatreenin :). 

28. raskausviikko

28. raskausviikko
Sikiön paino: 1000 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 23,5 cm
Koko pituus: 32 cm
SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 25 viikkoa vanha. Tällä viikolla sikiö avaa silmänsä ensimmäistä kertaa, mutta se ei näe erityisen hyvin. Jatka sikiölle puhumista ja laulamista. Äänet vääristyvät jonkin verran lapsivedessä, mutta sikiön kuulo on nyt parempi kuin aikaisemmin. Ihon alle kertyy lisää rasvakudosta ja sikiöstä tulee vähemmän ryppyinen ja läpikuultava.
Sydänäänet voi kuulla stetoskoopilla ja tuleva isä voi mahdollisesti kuulla pienen sydämen lyövän painamalla korvansa äidin vatsalle. Olet ehkä huomannut, että sikiöllä on nyt selvempi unirytmi ja pannut merkille sen aktiiviset ja rauhalliset jaksot suurin piirtein samoihin aikoihin joka päivä.
NAINEN28. raskausviikko
Sikiö kehittyy hyvää vauhtia ja kaiken pitäisi olla mallillaan. Jos olet välillä joutumassa paniikkiin, voit lohduttautua ajatuksella, että et ole yksin! Monet odottavat äidit ovat kertoneet kokeneensa saman. Yhtäkkiä synnytys alkaakin olla täyttä totta ja aika alkaa käydä vähiin. Onneksi nämä tunteet ovat yleensä lyhytaikaisia, mutta niistä keskusteleminen – vaikkapa kätilön kanssa neuvolassa – voi helpottaa.
Nyt kun kohtu lähestyy kylkiluita ja alkaa painaa keuhkoja, hengästyt helpommin. Tämä johtuu siitä, että keuhkopusseilla on vähemmän tilaa laajentua. Siitä huolimatta keuhkojesi kapasiteetti on raskauden aikana suurempi kuin muulloin: kehosi verimäärä on lisääntynyt lapsen hapensaannin turvaamiseksi.
Kohdunpohjan korkeus häpyluusta (sf-mitta) on n. 24 cm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti