keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Raskausdementia

Kärsin ihan varmasti jonkinlaisesta raskausdementiasta. Kaikki asiat unohtuu. Viimeisimpänä nyt unohdin perua tämänaamuisen kampaajani, ja äsken nolona sitten soittelin sinne, että mulla ois kolmen minsan päästä aika, vieläkös sen ehtis peruuttaa :D. Oon alkanu tottumaan tähän nykyiseen hiusväriin, enkä halua rasittaa hiuksia turhaan. Huomenna kauppareissun yhteydessä käyn apteekissa hakemassa niitä rautatabletteja, varmaan tää väsymys alhaisen Hb:n takia tekee muistillekin huonoa. Oon myös monta kertaa aikonut tehdä päivä kuvina postausta, mutta aamulla se on taas unohtunut. Myös parista edellisestä lumileikkipäivästä piti kuvien kera tulla pitkät kirjoitukset, mutta eikös vaan kamera ole jäänyt sisälle. Jotenkin kuvatonta tekstiä ei ole edes niin mielekästä kirjoittaa tuollaisista aiheista, niin sitten on innostus mennyt ja on jäänyt kirjoittamatta.

Hajamielisyydestä huolimatta 22. raskausviikko on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Maanantaina käytiin koko perhe ideaparkissa a) vaihtamassa miehen lahja, kun ei ollutkaan oikeanlainen kaulakoru kalevalalta ja b) hoitamassa edelleen lahjaostoksia. Alkaa pikkuhiljaa olla jokaiselle jotakin, vielä käydään hakemassa muutamat lahjakortit Filmtowniin suvun nuorillepareille ja jotain kivaa olisi anopillekin keksittävä. Eikä tietenkään saa unohtaa suvun lemmikkieläimiä! Olen myös haalinut meille joulukuuseen koristeita, kuusenalusmaton, ikkunatähden ja äitini osti meille valuurautaisen kuusenjalan. Joulukuusemme on jo odottelemassa ovenpielessä eteiseen pääsyä. Se on äitini ja hänen miehensä metsästä hankittu latvakuusi, vähän jänskättää, että kestääkö jouluun asti!
Eilen sain olla hetken aikaa yksikseni, kun mies meni Antin kanssa muutamaksi tunniksi mummulaan. Sillävälin siivoilin, jumppasin kahvakuulalla, kävin koiran kanssa pitkällä lenkillä, torkuin ja ihan vaan löffäsin telkkarin edessä :). Oli kyllä ihanaa, mutta kuitenkin illalla oli jo hirvee ikävä pientä miestä, ja kyllä tota isompaakin <3.

RASKAUSVIIKKO 22:
Sikiön paino: 400 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 17,5 cm
Koko pituus: 26 cm
SIKIÖ
Tämän viikon alussa sikiö on 19 viikkoa vanha. Se on erittäin aktiivinen ja sillä on yhä paljon tilaa kohdussa. Tunnet todennäköisesti suuren osan liikkeistä muttet kaikkia. Nyt kun sikiö jo nukkuukin, päivärutiinisi alkaa pyöriä tämän aikataulun ympärillä. Sekä sikiöllä että pienillä lapsilla on taipumus haluta itse päättää vuorokausirytmistään. Huomaat, että sikiö onkin aktiivinen, kun sinä haluaisit käydä nukkumaan.
Vaikka sikiö on kasvanut paljon, on se kovin laiha ja hento, koska sen rasvakerros ei ole vielä kovin paksu. Sikiö jatkaa hengitysharjoitusten tekemistä; se vetää lapsivettä keuhkoihinsa ja ”hengittää” sen sitten ulos. Koska se on täysin lapsiveden ympäröimä, ovat liikkeet sulavampia kuin syntymän jälkeen. Silloin painovoima tekee osan liikkeistä mahdottomiksi koska lihakset eivät ole tarpeeksi vahvoja. Kohdussa sen sijaan lapsi voi telmiä rauhassa tekemällä kuperkeikkoja, nyrkkeillä ja potkia kovia potkuja!

NAINEN22. raskausviikko
Haluavatko kaikki koskea vatsaasi? Arvuutella sukupuolta? Joskus tuntuu, että odottavan äidin iso vatsa kuuluisi ihan kaikille! Huomion keskipisteenä oleminen voi olla mukavaa, mutta tunkeilu ei ole hauskaa. Kerro mikä on sallittua, mikä ei.
Joillekin odottaville äideille tulee turvotusta jalkoihin ja jalkateriin. Jotkut myös heräävät aamuisin turvonnein ja voimattomin sormin. Verenkierron tehostaminen voi auttaa näihin ongelmiin. Pyöritä nilkkoja tekemällä pieniä ympyröitä, ensin myötäpäivään ja sitten vastakkaiseen suuntaan. Hyödynnä jokainen tilaisuus istua tai maata jalat hieman koholla. Älä käytä kiristäviä vaatteita. Purista yhteen ja avaa käsiä muutaman kerran ja huomaat sen auttavan.
Kohdunpohjan korkeus häpyluusta (sf-mitta) on 16 - 18 cm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti