torstai 21. marraskuuta 2013

Tavoitteena oma aika

Joskus tuntuu, että jokaisen päivän jokainen hetki on perheen yhteistä aikaa. Mutta itelläni rajaa tulee välillä vastaan, ja haluais olla ihan yksin ja tehdä jotain mistä ite tykkää. Kun kävin neuvolassa juttelemassa uupumuksesta, neuvolantäti sanoi, että ois hyvä löytää joka päivä pieni hetki, ihan vaan 15-30min sellasta ihan omaa aikaa, ja jos mahdollista niin jonain päivänä vähän pidempi hetki. Oon miettiny, että se vois olla ihan kiva idea.

Tällaisia asioita mä tykkään tehdä yksin:

  • Lenkkeily
  • Leipominen
  • Blogin kirjoittaminen
  • Kotona yksin oleskelu
  • Sisustaminen

Noista suurinosa on aika hankala toteuttaa. Lenkkeilyllä tarkoitan juoksemista, ja sitä oon muutaman kerran yrittäny viimeisten kahden viikon aikana. Tuntuu inhottavalta, kun kohdussa "hölskyy", ja supistuksia tulee. Eli pitäis vaihtaa se kävelemiseen, mutta se taas ei oo yhtään niin kivaa. Ehkä siitäkin sais edes vähän samanlaista nautintoa, jos ei ottais poikaa ja koiraa mukaan, niinkun mulla aina kävelylenkeillä on. Sillon yleensä se keskittyminen menee koiran tarkkailuun ja pojan kanssa "jutusteluun". Ihan yksin kävely vois kuitenkin onnistua ainakin muutaman kerran viikossa, just ton puolisen tuntia, vaikka miehen kotiintulon ja pojan  iltarutiinien hoitamisen välissä, jos miehellä sattuu olemaan sellainen vuoro töissä.

Antti ja Aleksi on yleensä kotona, kun leivon, ja silloin Antti kyllä tulee mieluummin keittiöön ihmettelemään mitä äiti oikein tekee, kuin istuu iskän kanssa olkkarissa. Sama juttu blogin kirjoittamisen kanssa, Antti saa hepulin, jos kieltää tulemasta sohvalle tai syliin, silloin kun näppäimistö ja hiiri on näköpiirissä. Onneksi nukkumaanmenoaika on vielä niin aikaisin, että ehdin useimmiten kirjoittaa vasta hänen nukahdettuaan, ennen kuin täytyy itse mennä nukkumaan. Jos teen isompia postauksia, mitkä vaatii kuvien lisäämisen koneelle, mahdollisen muokkaamisen ja sitten vielä siirtäminen bloggeriin ja asettelu tekstiin, niin silloin pyrin aloittamaan kirjoittamisen jo pojan päiväunien aikaan. Myös sisustaessani on kaikki paikalla.

Kotona en ole koskaan yksin. En koskaan. Jos mies on töissä, hoidan poikaa. Jos mies on hirvestämässä, hoidan poikaa. Jos mies on kavereiden kanssa, hoidan poikaa. En ite jaksa lähtee minnekään, ja oon mieluiten vaan kotona, sillon mun on helpoin pitää Anttikin täällä mun kanssa. Ois tietysti sekin vaihtoehto, että veis pojan isovanhemmille hoitoon. Mulle vaan tulee siitä niin kurja olo, ollaan pari kertaa tehty silleen, ja oon jo tunnin päästä käyny hakemassa pojan kotiin, kun tulee itsekäs olo. Vaikka onkin ihanaa viettää aikaa Antin kanssa, ja nautin silloinkin joka hetkestä, niin ei se silti tuo sellasta samanlaista rahoittumista, kun jos olis ihan yksin. 

Mutta omaa aikaa on saatava. Eli on pakko olla vähän itsekäs, ja lykätä muutaman kerran viikossa enemmän vastuuta miehelle tai sitten vaikka niille isovanhemmille. Toi muutama lyhyt yksinäinen kävelylenkki viikossa vois olla hyvä tapa alottaa.

Huomenna on neuvola klo.10.30. Sen jälkeen käyn kaupassa ja haen siskoni meille viikonlopuksi, ja vien mieheni siskon koulusta kotiin, saan auton lainaan. Uskallankohan ajaa jos sataa taas niin paljon lunta kuin tänään :O.

2 kommenttia:

  1. Oma aika on tärkeetä. Siitä on moni jo äitinä oleva mullekkin sanonut. Toivottavasti saat jostakin välillä omaa aikaa itselles "revittyä" . Varmaan helpottaa. :)

    VastaaPoista
  2. Joo, mullekin monet sanoo, miten tärkeetä se ois. Kai sitä täytyy ihan tosissaan yrittää saada jostain. :)

    VastaaPoista