torstai 13. syyskuuta 2018

HYVINVOIVANA KOHTI SYKSYÄ

Kadut alkavat pikkuhiljaa täyttymään syksyn lehdistä ja aamujen lämpötilat lähenevät jälleen neuleita ja nilkkureita. Eskarilaisarkea on nyt takana reilun kuukauden verran ja täällä Korpelan perheessä on jo löydetty hyvä ja toimiva rytmi sen tasapainottamiseen. Syksyn tuo tullessaan väistämättä yhä hämärtyvät illat ja pimeämmät aamut, enkä tänäkään syksynä tule luultavasti säästymään jokavuotiselta kaamosväsymykseltä. Sen alkaminen tosin taitaa tänä vuonna sekoittua kuopuksen tissiliiman ja äitiriippuvuuden aiheuttamaan väsymykseen, joten kaksi kärpästä yhdellä väsymyksellä, jes.





Olen täällä aiemmin puhunut melko avoimesti omasta suhtautumisesta kehooni ja pidän treeniä ja terveellistä ruokavaliota erittäin tärkeänä osana omaa henkilökohtaista arkirutiiniani. Kuitenkin tässä uuden vaiheen kynnyksellä eskarin, kerhon, kuopuksen unihaasteiden ja miehen kolmivuorotyön keskellä olen alkanut liukumaan hiljalleen enemmänkin sellaiseen selvitytymismoodiin, jossa vegaaniset karkit, kahvipullat ja muut "hetki huulilla, ikuisesti lanteilla" -tuotteet valitettavasti elävät kanssani parasta elämäänsä. Kiloja on alkanut näinkin lyhyessä ajassa muutamia kertymään, ehkä ja toivottavasti enemmän turvotuksen kuin lihomisen muodossa, mutta on kuitenkin. Senttejä on tullut muutamia myös lisää niin reisiin kuin vatsallekin, sen verran etteivät sitä muut luultavasti huomaa kuin minä itse. Ja sekös se vasta onkin ärsyttävää. Olo on ollut todella väsynyt ja vetämätön, ja uskon sen ainakin osittain johtuvan siitä, etten ole elänyt tavalliseen terveelliseen tapaani viime viikkojen aikana.

Mieheni mielestä turhaa haihatusta, minun mielestäni tärkeä pysähtymisen paikka. Nyt kun vihdoin alkaa rutiinit arkeen muodostumaan, on aika tuoda taas takaisin ne hyvinvoinnin valttikortit, joihin itselläni kuuluu säännöllinen treeni niin juosten kuin salillakin, ja herkkujen jättäminen kaupan hyllylle. En kutstuisi tätä varsinaisesti elämäntaparemontiksi, sillä kuukauden pituinen "lipsahdus" pois perusterveellisestä elämäntyylistäni tuskin on tuhonnut radikaalisti selkärankaani tai kehonkoostumusarvojani, tämä on enemmänkin oikealle reitille takaisin hivuttautumista. Olihan tässä mässäyskaudessakin puolensa tietysti: se hetki huulilla on joka kerta ollut oikein herkkullinen ja Evekin on nauttinut täysin rinnoin entistäkin enemmän täydennetyimmistä rintamaitovarastoista. Enkä edes liioittele; ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen olen joutunut turvautumaan liivinsuojuksiin, kun maitoa vaan tulvii ylitse.

kesäkuu 2018


Mietin, että onko minun järkevää tässä kohtaa lähteä laittamaan tänne mitään virallisia "ennen" kuvia tai aloitusmittoja, koska itseni tuntien kaikki vähemmän kannustavat kommentit eivät minulla vaan mene toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. A on huolissaan siitä, ettei taas lähtisi lapasesta, kesällä meinasi stressi taas syöstä minut 45 kilon alapuolelle nimittäin, joten senkin vuoksi jätän ehkä tarkemmat tiedot tästä aloituksesta nyt kertomatta. Itselläni on toki ylhäällä nyt tämänhetkinen paino sekä mitat, muutaman kuvan myös räpsäisin itsestäni. Ehkä kuukauden, parin päästä voisin täälläkin raottaa enemmän tuloksia, jos se tuntuu itsesäni hyvältä. Halusin tuoda asian nyt esille täällä blogin puolella muutamasta eri syystä. 1) Motivaatio kasvaa ja pysyy yllä, kun näistä asioista kertoo julkisesti tai muuten kirjoittaa ylös edes itseään varten, 2) tämä on yksi väylä siirtyä kauemmas pelkistä lapsiin liittyvistä aiheista kohti henkilökohtaisempaa sisältöä ja 3) koska haluan. 

Minulla ei ole ongelmia itsevarmuuden kanssa lainkaan, vaikka kroppa onkin vähän päässyt pehmenemään, ja tämä on itselleni valtavan suuri edistysaskel. Teen muutoksia elämässäni vain ja ainoastaan parantaakseni ja lisätäkseni kehoni ja mieleni hyvinvointia, muutos lähtee aina rakkaudesta. Ennen olisin lähtenyt liikkeelle itseinhosta, lopettanut syömisen ja katsonut peiliin sen vihreän pahoinvointihymiön ilmein. Elämässä tulee välillä kausia, kun ei pysty, jaksa tai halua antaa kaikkeaan ulkonäölleen tai edes terveydelleen, ja se on ihan ok. Silti haluan itse kannustaa itseäni ja myös muita pitämään kuitenkin mielessä sen, että kropan ja pään hyvinvointi ovat vahvasti linkitettyinä toisiinsa, ja se mikä tuntuu hyvältä myös näyttää hyvältä. Haluan myös tuoda ilmi sen, että en missään nimessä sano, että pelkästään treenaava ja terveellisesti syövä henkilö olisi psyykkisesti hyvinvoiva tai ulkonäöllisesti yhtään toista huonompi. Tässä tekstissä olen tuonut ilmi vain ja ainoastaan omia ajatuksiani koskien omaa kroppaani, muut ihmiset saavat tehdä aivan mitä ikinä haluavat.

En tee itselleni mitään kiveenhakattua treeniohjelmaa tai ruokavaliota. Ensimmäinen askel on jatkaa runsasta vedenjuontia ja lisätä pari kupillista vihreää teetä parantamaan aineenvaihduntaa. Myös pätkäpaasto on itselleni todella TODELLA toimiva keino keventää, ja se onkin pääsääntöisesti kiinteä osa ihan normaalia elämääni, tosin lyhyemmällä paastolla. Nyt starttaan 16/8 rytmillä, eli ateriat nautitaan 8 tunnin aikaikkunan puitteissa, ja paasto kestää sen 16 tuntia. Omalla kohdallani tämä toimii parhaiten siten, että syömiset ajoitetaan kello 8 ja 16 välille. Tämä on hyvä minulle, koska rakastan aamupalaa, ja epäterveellisimmin syön usein illalla.  Jos haluatte kuulla lisää pätkäpaastosta, niin voin tehdä siitä erillisen postauksen. Pyrin ainakin seuraavan kolmen viikon ajan jättämään sokerin pois, eli herkut jää kauppaan, lisään vihreiden kasvisten syömistä ja vähennän hieman leivän mussutusta. Näillä pääsen todennäköisesti jo ihan hyvin takaisin omaan ominaispainooni. Haluan vielä tähän loppuun muistuttaa, ettei mistään hurjasta painonpudotuksesta ja laihdutuksesta ole kyse, vaan terveemmän fiiliksen ja ulkonäön hakemisesta. 


Tulen todennäköisesti puhumaan näistä asioista tarkemmin Instastoryn puolella, joten jos elämäntaparemonttiin, treeniin, vegaaniseen terveelliseen ruokavalioon ja muutaman kilon ja sentin nipistykseen liittyvät aiheet kiinnostavat, niin ottakaa seurantaan Instagramissa @heidii.susanna.

Mukavaa loppuviikkoa! <3

sunnuntai 19. elokuuta 2018

ESKARILAINEN



Torstaina 9. elokuuta kello 8:50 me seisottiin puretun, mieheni vanhan alakoulun pihalla, jonka laidalla on jäljellä pieni esikoulurakennus. Aamuseitsemän herätys ei pidätellyt meidän lasten energialatausta, ja pihalla leikkitelineiden lomassa juoksikin jo täyttä päätä meidän neljä vuotta yhtä pitänyt parivaljakko. Antti ja Eetu ovat olleet erottamattomat Eetun syntymästä saakka, ja kaikista lukuisista kinoista ja erimielisyyksistä huolimatta he ovat olleet aina toisilleen se tuki ja ystävä, jonka kanssa leikkiä ja höpöttää. Toista muistetaan kauppareissuilla omalla tikkarilla, ja sille puuttuvalle osapuolelle muistetaan ottaa mukaan oma tarra jopa neuvolasta ja hammaslääkäristä. Nyt arki muuttuukin sen suhteen pysyvästi, kun meidän esikoinen aloitti esikoulun, ja on jokaisena arkipäivänä oppimassa uutta, tutustumassa uusiin kavereihin ja ihmettelemässä ja kartuttamassa omaa itsevarmuuttaan ja omakuvaansa. Ihan sairaan huikeeta, ja samalla niin, niin haikeaa. 

Oikeastaan tämä on ollut haikeaa vain minulle, joka olen niin tiiviisti halunnut pitää lapset ominani (ja isovanhemmille, jotka viimeistään nyt tajuavat olevansa lähellä mummoikää oikeasti. Vitsi vitsi.) Ihan totta jos puhutaan, niin olen kyllä yllättävän iisisti ottanut tämän muuttuneen arjen vastaan, vaikka minut tunnetaankin juuri sellaisena "itkee kaikesta" -ihmisenä. Ekana aamuna itku kyllä tuli, kuten parilla muullakin äidillä, mutta sen jälkeen olen vienyt Anttia eskariin ylpeydestä haljeten ja onnellisena toisen riemusta. Meidän arki ei ole lastensaannin jälkeen ollut näin aikataulutettua vielä kertaakaan (paitsi silloin vuonna 2016, kun opiskelin, kävin töissä ja yritin hoitaa lapsia kotona muutaman päiväkotipäivän avulla samaan aikaan). Jotenkin lopulliseltahan se tuntuu, ettei enää ole paluuta entiseen, Antti tulee seuraavat (toivottavasti vähintään) 13 vuotta olemaan arkisin opintiellä. Anttia ei eskarin alkaminen hätkähdyttänyt. Hän on ollut maailman reippain poika, ja odottaa uutta aamua superinnoissaan ihan jokainen ilta. Ensimmäisenä aamuna (ja kolmen kuukauden ajan lähes päivittäin ennen sitä) kysyin Antilta, että jännittääkö. Vastaus oli joo, mutta suu levisi ihan mahtavaan leveään hymyyn eli hyvää jännitystä oli ilmassa meillä kaikilla. 

Ensimmäisinä päivinä lapset olivat lähinnä tutustuneet eskarin tiloihin ja käytäntöihin, sekä tietysti toisiinsa. Muutama tuttu kasvo Antin  omassa ja viereisessä ryhmässä onkin kerhosta, mutta näiden kavereiden lisäksi hän on saanut monta uuttakin kaveria. Eskaritilat olivat meille tutut jo keväisen tutustumiskäynnin tiimoilta, ja pihassakin ollaan käyty useasti leikkimässä. Esikoulu on rakennettu vanhan alakoulun laajennusosaan, mutta varsinainen alakoulu on sisäilmaongelmien vuoksi purettu ilmeisesti pari vuotta sitten. Tilat ovat kuitenkin todella ihanat, ja pidän erityisesti siitä, ettei niistä ole tehty liian koulumaisia. Antin ryhmässä on 16 lasta, joista viisi on tyttöjä ja loput poikia. Heidän ryhmänsä tila on jaettavissa kahteen osaan, jotta porukkaa saadaan tarpeen tullen puolitettua esimerkiksi tehtävien ajaksi pienempiin ryhmiin. Ääntä ja vauhtia kun kuulemma tästä poikavaltaisesta porukasta lähtee enemmänkin kuin tarpeeksi. Eskarin alakerrassa lapsilla on oma ruokala ja yläkerrassa ihanat isot tilat jumppa- ja taidetunneille. Eskarissa on paljon leluja, joita vaihdellaan toisten ryhmien kanssa kuukausittain, sekä pelejä, kirjoja ja paljon muuta hauskaa tekemistä eskaripäiviin, ja oman lelun päivä on joka päivä! 




Esikoulu tässä meidän yksikössä toteutetaan aivan eri tavalla kuin olin kuvitellut. Kuulin ja luin juttuja siitä, kuinka eskarista tehdään yhä koulumaisempaa, säännöt ja aikataulut ovat tiukat ja että eskarissa noudatettaisiin tarkkaa opetussuunnitelmaa, jonka tarkoituksena olisi mm. antaa lapsille valmius lukutaitoon ennen esikouluvuoden päättymistä. Miten väärässä olinkaan, ja kuinka ihanaa olikin kuulla, etteivät asiat mene näin tässä meidän eskarissa. Eskarilainen saa olla onneksi vielä lapsi. Tottakai harjoitellaan aakkosia ja opetellaan esimerkiksi matematiikkaa leikkien kautta, mutta painoa annetaan todella paljon lastentahtisuudelle. Esimerkiksi torstaina lapset olivat Antin leikkikäärmeen innoittamina halunneet kuulla lisää käärmeistä, joten niistä oltiin puhuttu ja jopa tabletilta näytetty kuvia. Juuri tällaista pienten lasten oppimisen pitää ollakin, omaehtoista ja hauskaa! Myös käytöstapoja, lasten itsevarmuuden ja omien ajatusten esilletuomista opetetaan ja kannustetaan todella paljon, mikä onkin äärimmäisen tärkeää koulutietä ajatellen. Vaikka kuinka oppisi lukemaan tai laskemaan ennen ekaa luokkaa, niin tärkeämpää lapsen ja ryhmädynamiikan kannalta kuitenkin olisi se, kuinka lapsi pystyy itse kantamaan itsensä ja oman äänensä isossa rymässä ja olemaan aito, oma ihana itsensä. Näin lasten on myös paljon helpompi hyväksyä erilaisuuksia, kun kaikkia ei koiteta ahtaa siihen samaan muottiin väkisin. Eskariopet ovat tärkeässä roolissa lasten kehityksessä, ja Antin opet ovatkin superihania tyyppejä. Yksi heistä on itseasiassa miehenikin entinen eskariope, haha! Isältä pojalle. 


Kun ensimmäisen eskaripäivän päätteeksi palasin hakemaan Anttia, hän kysyi pettyneenä, että eikö voisi vielä vähäksi aikaa jäädä kavereiden kanssa leikkimään! Hauskaa oli siis ollut, eikä mökömökö meinannut loppua vielä kotimatkallakaan. Pian kotona kuitenkin jo keskusteltiin kilpaa siitä, mitä oli kukin tehnyt, mitä oltiin syöty ja kuinka monta uutta asiaa oltiin opittu. Eetun ja Even ensimmäinen päivä ilman Anttia sujui myös hyvin, vaikka Eetu pariin otteeseen sanoikin, että on aika tylsää leikkiä yksin. Evestä kun ei ihan vielä ole taistelemaan Spiderman - ja Batman -hahmoilla, ja pikkuautotkin tuo pieni otus vie kesken leikkien ilman lupaa. Nyt kun on jo yli viikon verran harjoiteltu tätä uutta arkea, on Eetukin jo hyväksynyt äidin leikkikaveriksi. Huomenna Eetukin aloittaa kerhon, jossa on sitten oman ikäistä seuraa ja varmasti hurjasti paremmat leikit kuin kotona. Me ollaan huomattu, että muutaman tunnin ero poikien välillä on tuonut heitä entistäkin lähemmäs toisiaan, ja tappelut ovat onneksi vähentyneet huomattavasti! Eve ei Antin poissaolosta tajua muuta kuin sen, että on ihan sairaan hassua, kun isoin veikka juoksee supernopeasti vastaan eskarin pihalla ja täräyttää lippiksen lippansa pientä otsaa vasten.

Uutta ollaan Antin lisäksi päästy myös me vanhemmat kokemaan, nimittäin meidän ihka ensimmäinen vanhempainilta pidettiin viime torstaina. Yleisten ilmoitusasioiden jälkeen käytiin oman ryhmän opettajien ja vanhempien kanssa läpi lasten touhuja ja juurikin näitä asioita, mitä olen tässä postauksessa päässyt teille raottamaan. Oli hauskaa kuulla muiden vanhempien kokemuksia eskarin aloituksesta ja he heittelivät ilmoille tosi hyviä kysymyksiä käytännönasioihin liittyen, mitä ei itselle olisi välttämättä tullut ajatelleeksi. Esimerkiksi kurahousukeskutelun esillenostaminen ei olisi itselleni tullut mielenkään. On onneksi vapautettu perheiden vastuulle päättää lasten vaatetuksesta, eivätkä kuravaatteet ole siis (enää) pakolliset. Ilman kuriksia sitten vaan ei mennä liukumäkeen tai märkään maahan pyörimään. Läpi käytiin myös hieman eskaripäivään kuuluvia sääntöjä, joiden puitteissa lapset saavat kyllä olla varsin vapaasti koko päivän.  Esimerkiksi luokkatilasta ei saa poistua ilmoittamatta minne on menossa, ja aina kotiinlähtiessä tulee käydä turvallisuussyistä käydä sanomassa opelle ensin heipat. Ekat painimatsitkin jo on joidenkin (myös Antin) osalta käyty, ja opettajat ovat tästä samaa mieltä kuin minä, että leikkiä saa, mutta ketään ei saa sattua. Yhtenä iltapäivänä Anttia hakiessani siis näin, kuinka Antti ja eräs toinen poika pyörivät ja painivat hiekassa, ja omaan silmään näytti jo melko hurjalta. Kumpaakaan poikaa ei ehtinyt sattumaan, ja pojat paiskasivat kättä päälle ennen kotiinlähtöä. Oli kuulemma hyvä leikki, huhhuh.. Asiasta juteltiin opettajan kanssa, joka oli juuri samaan aikaan tullut paikalle kuin itsekin. Vanhempainillassa painotettiin, että vanhemmat saavat milloin vain tulla keskutelemaan opettajien kanssa mielen päällä olevista asioista, avoimuus on avain. Yhteistyö eskarin ja meidän vanhempien välillä tulee siis olemaan varmasti sujuvaa ja ongelmatonta.

Esikoulun alkaminen on ollut älyttömän helppo muutos, ja Antti on tykännyt ihan hulluna olla eskarilainen. Huomenna arki taas vähän muuttuu, ja täytyy hieman tunnustella kuinka saataisiin sujuvasti hoidettua poikien vieminen ja hakeminen ilman turhaa edestakaisin kulkemista. Esikoululle meiltä on matkaa vain 750 metriä ja kerholle noin kilometri, joten siedettävällä kelillä tietysti mennään aina kävellen, ellei tarvitse hoitaa samalla esimerkiksi suurempaa kauppareissua. Kun Eetu on viety kahteentoista kerholle olisi minulla A:n ollessa kotona tietysti tunnin verran aikaa käydä vaikka lenkillä ennen kuin tarvitsee hakea Anttia. Kaikki palaset varmasti loksahtavat paikalleen nopeasti ja uskon meidän arjen lähtevän ihan mukavasti käyntiin.

Ihanaa sunnuntaita ja tsemppiä alkavaan viikkoon!

Terkuin Heidi

perjantai 17. elokuuta 2018

SYKSYN KUVIOT ALKAVAT HAHMOTTUMAAN



Edellisessä postauksessa toin ilmi, kuinka sekaisin meidän lähitulevaisuus on. Oli, on, kuinka sen nyt sitten haluaa ajatella. Ongelmaksi siis muodostui se, että koulu tulisikin viemään paljon enemmän aikaa, kuin haaveissani kuvittelin. Luulin, että opintojen jatkaminen hidastettuna olisi ihan simppeli juttu, eikä niin tarvitsisi stressata siitä, kuinka paljon ehdin opintopointseja kerryttää kevääseen mennessä. Niinpä niin, eihän ne helppoa sitten ole, varsinkin, kun siihen tosiaan vielä pitäisi yhdistää miehen kolmivuorotyö, kolme lasta, eskari ja hoitovapaa/osittainen hoitovapaa.

Kaksi asiaa ovat nyt sellaisia, mitkä on ihan sataprosenttisen varmoja: 
1) Antti on esikoulussa maanantaista perjantaihin klo. 9-13, piste. 
2) Ensimmäinen hoitovapaajakso on sovittu lokakuun viimeiseen päivään.

Myös Eetu on nyt ilmoitettu (ja hyväksytty) jatkamaan samassa kerhoryhmässä, jossa he Antin kanssa olivat viime kevään. Se alkaa ensi maanantaina, ja siellä käydään maanantaista keskiviikkoon klo. 12-15. Jos päättäisin a) jatkaa koulua täysipäiväisesti tai b) palata töihin täysipäiväisesti niin Eetuhan menisi sitten Even kanssa joko perhepäivähoitoon tai päiväkotiin marraskuun alusta, ja Antti olisi eskarin tiloissa järjestettävässä hoidossa eskarin lisäksi.

Monen mielestä olisi varmasti helppoa vain sanoa, että okei, nyt palaan kouluun ja jatkan opinnot loppuun, lapset vaan hoitoon. Mutta minulle henkilökohtaisesti on ÄÄRIMMÄISEN tärkeää saada olla lasten kanssa mahdollisimman pitkään kotona. Se on tärkeää varsinkin nyt, kun meille ei ole suunnitelmissa enää lisää lapsia, joten tämä olisi ensinnäkin minun viimeinen mahdollisuuteni täyteen hoitovapaaseen ja sen lisäksi myös lasten mahdollisuus olla kotona kasvamassa. Itse uskon kodin olevan näinkin pienelle kuin Evelle vielä ehdottomasti paras paikka (mikäli kotiolot siis ovat kunnossa), eikä päiväkodin aloittaminen ole lainkaan tarpeellista. Minä jaksan olla lasten kanssa kotona, eivätkä nuo kaksi nuorimmaista ole siitä valittaneetkaan. Antti alkoi viime vuoden lopulla kaivata jo useammin kavereille kylään ja omanikäiseen seuraan, joten kerho sopi ihan älyttömän hyvin siihen hetkeen. Ja nythän hän saa ihan joka päivä sen neljä tuntia nauttia olostaan omien kavereiden kanssa. Kerron eskarin aloituksesta ja omasta ensimmäisestä vanhempainillastani toisessa postauksessa erikseen. 





Kuten varmaan moni perhe niin mekin mietimme raha-asioiden kannalta myös näitä kuvioita aika pitkälle. Kotihoidontuella olemisen meille mahdollistaa se, että mieheni työsopimus hänen monivuotisessa työpaikassaan vakinaistettiin, eli meillä tulee olemaan säännöllinen tulonlähde jatkossa ihan varmasti. Se helpottaa todella paljon tulevaisuuden suunnittelua ja nostaa taloudellista taakkaa pois minun harteiltani. Tietenkään elämää ei voi ihan ranttaliksi vetää kotihoidontuella (ja satunnaisilla sisällöntuottotöillä) + toisen palkalla, mutta meille tämä elämäntilanne (ja kivasti kertyneet säästöt) mahdollisti esimerkiksi  hyvän auton ostamisen ja sen, että minun ei ole aivan pakko tehdä juuri nyt töitä, jotta me pärjäisimme. Tästä syystä olenkin yhä enemmän kallistumassa siihen suuntaan, että jatkaisin vielä kotiäitiyttä sitten kuitenkin siihen saakka, että Eve täyttää kolme vuotta. Opiskeluoikeus ei tule opintopisteitä kerryttämättä jatkumaan sinne saakka, se on fakta. Sitten pitäisi hakeutua uudestaan kouluun joko samalle tai jollekin muulle alalle. Onneksi opintopisteet kuitenkin säilyvät, ja voisin jatkaa siitä, mihin olen jäänyt joka tapauksessa. Mieheni kanssa olemme tottakai keskusteleet tämän kuvion jo puhki, ja hän kannustaa minua olemaan lasten kanssa kotona. Kotona oleminen ei ehkä kasvata pankkitiliä, mutta kuitenkin koen sen paljon rahaa tärkeämmäksi.

Even ollessa kolmevuotias on vuosi 2020. Silloin olen itse täyttämässä 28 vuotta, Antti 8 vuotta ja Eetu on täyttänyt silloin jo 6 vuotta, ja aloittaa siis esikoulun. Molemmat pojat ovat silloin siis oppivelvollisuuden piirissä, eli heidän hoidostaan ei tarvitsisi näin paljoa huolehtia muuten kuin iltapäivisin. Elämä vajaan kahden vuoden kuluttua olisi minulle paljon suotuisampi ajankohta tehdä omalla elämälläni (melkein) mitä ikinä haluaisin. Kolmevuotiaan laittaminen päivähoitoon (tai perhepäivähoitajalle) olisi paljon helpompaa sekä tytölle että äidille. Ja 28 -vuotias ei varmaankaan ole vielä liian vanha suorittamaan ammattikorkeakoulu -tai yliopistotutkintoa, elämää ja työelämää olisi edessä runsaasti vielä sen jälkeenkin. En voi suunnitella elämää ihan tarkasti tietenkään noin pitkälle, koska koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Voihan olla, että ensiviikkoisessa opon tapaamisessa selviääkin, että voin suorittaa koulua hidastettuun tahtiin. Voi olla, että jossain kohtaa haen opiskelemaan toista alaa, ehkä monimuotototeutukseen päivätoteutuksen sijaan. Koskaan ei voi tietää. mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta juuri nyt minulla on todella vahvasti (ja ehkä kerrankin) pitkän pohdinnan päätteeksi sellainen tunne, että mun olisi nyt nautittava kaikin voimin siitä, kun lapset ovat vielä pieniä. Tätä aikaa ei koskaan voi saada takaisin.

Terkuin Heidi

torstai 2. elokuuta 2018

POUKKOILUA





Kirjoittelin keväällä blogin lopettamisesta, ja olin tuolloin erittäin varma siitä, etten kaipaisi takaisin blogin pariin. Sanoin useaan otteeseen eri kanavissa, että Instagram tili hiljenee, lapsien kuvat loppuvat ja blogi poistuu lopulta syksyllä. Viimeksi toissa päivänä kyselin teiltä Instassa, olisiko noloa kuitenkin palata takaisin bloggaamaan, vaikka ilmoitin jo lopettavani. Ja päädyin siihen, että en palaisi, koska meidän nuorimmainen tarvitsee kaiken mahdollisen ajan, mitä pystyn hänelle tarjoamaan. Kuinkas sitten kävikään?

Jostain se kai vaan tulee, kirjoittamisen ja kuvaamisen kaipuu. Instagram on ollut yhtä aktiivinen kuin ennenkin, ja tänne blogiin olen usein palannut vanhojen postausten pariin. Erityisesti viimeisimpiin postauksiin, joihin en ole sisällöllisesti oikein tyytyväinen. Esimerkiksi Maxikarkin kanssa hoitamani yhteistyö aiheutti muutamissa teistä närää. Ymmärrän kyllä, otsikko voi vaikuttaa meidän tilannetta tuntematta klikkiotsikolta, mutta todellisuudessa yhteistyö tuli todellakin juuri oikeaan aikaan. Olin kevään ihan lukossa kaiken suhteen, ja jopa synttäreiden järjestäminen tuntui vaikealta, vaikka tavallisesti rakastan juhlien järjestelyä. Maxikarkilta sai tosi helposti muutamalla klikkauksella synttäriherkut tilattua, mistä oli ihan aikuisten oikeasti apua todella paljon. Myönnän, että postaus itsessään tuli ulos vähän hutaistuna (ja myöhässä), ja siitä olen pahoillani.



Meidän Eveliina sairasteli koko kevään ihan tammikuusta kesäkuuhun, k o k o  a j a  n. Milloin oli kuumetta ilman syytä, milloin syyn kanssa. Oli ihottumaa, yskää, köhää, tukkoisuutta, muuten vaan kiukkuisuutta. Vietimme Even kanssa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa kaksi yötä viimeisimmän 40 asteisen kuume jakson aikana, koska lääkärit ja spesialistit huolestuivat oikeasti Even tilanteesta. Evelle tehtiin paljon kaikenlaisia kokeita ja testejä, otettiin sydänkäyrää ja jopa aivosähkökäyrää kesäkuussa ilmentyneiden kummallisten kuumeen aikaisten säpsähdyksien vuoksi. Vielä tuon käynnin jälkeenkin olemme käyneet verikokeissa useaan otteeseen. Tästä voi varmaankin päätellä, kuinka meillä oltiin kevään aikana väsyneitä ja stressaantuneita, kun unet sairastavan vauvan kanssa eivät useinkaan yltäneet edes viiden tunnin mittaisiksi. Kaikki pienikin apu arjessa (ja juhlassa) oli meille kultaakin kalliimpaa. Kevään väistyessä kesän tieltä tytön kuumeet alkoivat vähenemään, ja kaksi viimeisintä kuumejaksoa olivat kesäkuussa. Toisen aikana Eve sairasti korvatulehduksen ja toisen aikana jonkin rokon (ei saatu tarkempaa diagnoosia), joten tarvetta Tayssin seurannalle ei enää ollut. Lopulta saimme viimeistenkin verikokeiden tulokset; DNA -kokeet tulivat puhtaina takaisin ja laaja verenkuva oli kohentunut ihan uskomattoman hyvin. Kaikki arvot ovat nyt normaalit. Syyksi puoli vuotta kestäneille kuumekohtauksille lääkärit lopulta epäilivät piilenevänä ollutta korvatulehdusta, joka lopulta lehahti todella ärhäkästi päälle ja hoidettiin kahdella antibiottikuurilla kesäkuussa.

Bloggaaminen alkoi tuntua mitättömältä kevään aikana, ja uskon myös perheemme tilanteen vaikuttaneen siihen, kuinka koin blogista saamani palautteen tuohon aikaan. Toki somemaailman pinnallisuus on ihan pysyvä "haitta", jota nyt ei mitkään elämäntilanteiden muutokset pysty korjaamaan. Sen sijaan pystyn muuttamaan omaa asennoitumistani, parantaa omaa elämänlaatuani ja muuttaa säännöllisen "kolme postausta viikossa" -tahdin rennommaksi. Rennompi ote tuskin vie minua bloggaajana kovin pitkälle, mutta enää se ei tunnu niin kovin tarpeelliseltakaan. Olen niin onnellinen, että Eve on nyt kunnossa ja koko perhettä painanut stressi on alkanut helpottaa. Olen valmis ottamaan vastaan kaiken sen positiivisen fiiliksen ja kokemuksen, mitä pystyn bloggaamisella vielä saavuttamaan.

Kaipaan todella takaisin bloggaamaan, joten jatkan täällä vielä kirjoittelua. Käyn vielä kamppailua uuden blogin perustamisen ja tämän jatkamisen välillä. Uusi alku houkuttelee, mutta myös vanhaa voisi uudistaa. Nimen vaihtoa olen miettinyt jo varmaan yli vuoden, mutta hyvää ei ole tullut mieleen, joten se siitä. Meillä on myös lähitulevaisuuden suunnitelmat nyt ihan auki, joten blogin tulevasta sisällöstä en myöskään tiedä. Tarkoituksenani oli aloittaa koulu ihan päätoimisesti taas nyt syksyllä, ja tämä päätös oli minulle tyypillisesti tehty erittäin impulsiivisesti ilman sen enempää miettimistä. Mutta eihän se ihan niin vain käy, että äiti palaa koulunpenkille hoitovapaalla esikoisen aloittaessa esikoulun, nuorimpien lasten ollessa 1- ja 4-vuotiaat ja isän ollessa vuorotyössä. Koko palapeli on ihan levällään syksyn osalta, ja seuraavien viikkojen aikana tehdään päätöksiä vähän kaiken osalta. Vaihtoehtoja on, mutta mikä on paras lasten kannalta, taloudelliselta kannalta ja oman tulevaisuuteni kannalta, sitä selvitellään yhä. Kirjoittelen lisää syksyn suunnitelmista seuraavassa postauksessa. 

Sekavin terveisin,
Heidi

torstai 14. kesäkuuta 2018

MEILLÄ SAA SYÖDÄ HERKKUJA!

Yhteistyössä Perhekupla ja BitMix




Kun Antti oli pieni, olin tosi tarkka hänen sokerinsaannistaan. Esimerkiksi pullaa hän sai maistaa ensimmäisen kerran vasta lähempänä toista ikävuottaan, ja muidenkin herkkujen kanssa vitkuteltiin hyvän aikaa. Nykyään tilanne on toinen, en halua enkä jaksa tuhlata energiaani miettimällä liikaa tätä somemaailmaa usein jostain syystä kuohuttavaa aihetta. Tietenkin Evellä on vielä ihan omat pelisäännöt, onhan hän vielä vauva, mutta pojilla on varmasti moniin muihin perheisiin nähden suhteellisen rento meininki herkuttelun osalta.

Perusterveiltä, hoikilta ja aktiivisilta lapsiltani en näe mitään syytä kieltää herkkupäiviä. Nykykäsityksen mukainen normi taitaa tämänhetken pikkulasten vanhemmilla olla se, että ei herkkuja lapsille, ja jos jotain niin sitten mahdollisimman terveellistä. Ja samaan aikaan samat vanhemmat syövät salaa suklaata, piilottelevat karkkipusseja ja kiertelevät ja kaarteevat lapsille omia elintapojaan. Eikä siinäkään tietysti mitään pahaa ole, tehkööt kukin parhaalla näkemällään tavalla. Ja totuushan on se, että voin puhua täällä vain ja ainoastaan omasta puolestani ja meidän perheen kokemuksista. Olen varsin tietoinen lapsuusajan lihavuudesta, diabeteksesta ja muista liikaan herkutteluun liittyvistä seurauksista, ja tässä kohtaa monilla lähtee homma äärimmäisyyksiin. Silloin tällöin syöty täysrasvainen suklaajäätelö ei tee kenestäkään diabeetikkoa tai ylipainoista, ei lapsesta eikä aikuisesta. Ja ehdottoman tärkeää onkin muistaa tässä asiassa, kuten muissakin elämään liittyvissä asioissa, että kohtuus kaikessa! Ei meilläkään joka viikko herkutella, ja välillä sitten saatetaan juhlapäivän jälkeen syödä kakkua monta päivää peräkkäin.











Meillä ei ole varsinaisesti mitään yhtä tiettyä herkkupäivää, mutta varmaan aika tavanomaiseen tapaan mahdolliset herkut osuvat viikonlopulle. Herkut vaihtelevat suuresti. Joskus se on vanukasta, joskus suklaapatukka, oikeastaan mennään aina vähän poikien mielitekojen mukaan. Aina kaupassa käydessä ei siis osteta herkkuja, ja pojat tietävät sen tasan tarkkaan. Karkeista he eivät niin välitä, mutta sen sijaan suklaa ja esimerkiksi jäätelö maistuvat. Ei joka päivä, eikä välillä edes joka viikko. Herkuiksi meille lasketaan myös vanukkaat, sokeriset jogurtit, pillimehut, leivonnaiset jne. Eli kaikki se, mikä ei kuulu tavalliseen, terveellisen arkiruokailuun. Meillä ei palkita lapsia herkuilla, eikä rangaista herkuttomuudella. Ruokaan suhtaudutaan ruokana, ravinnonlähteenä, energianantajana, ja herkkuihin herkkuina, jotka piristävät mieltä ja tuovat vaihtelua arkeen. Nykyään on myös paljon erilaisia terveellisempiä tuotteita, joilla voi tavallisesta välipalastakin saada aikaiseksi herkkuun verratava kokemuksen. Hyvänä esimerkkinä tämän postauksen kanssa yhteistyössä toimiva BitMix, joka tuo suomalaisten ulottuville kotimaisia kuivaleipätuotteita. 

BitMix valmistaa rukiista ja kaurasta herkullisia ja monipuolisia kuivaleipätuotteita koko perheen käyttöön niin arki- kuin juhlakattaukseen. Tuotevalikoima pitää sisällään varrasleipää, ruis- ja kauralantteja, kauralastuja neljässä eri maussa sekä lapsille täydellisiä Muumi -kauralastuja mustikan makuisena. Tuotteet sopivat syötäväksi sellaisenaan, lisukkeena tai vaikka osana leivontaa. Tuotteiden kotimaisuus ja loistavat ravintoarvot ovat ehdottoman tärkeitä meille, jotka olemme kiinnostuneita ekologisuudesta sekä koko perheen hyvinvoinnista. 









Herkuttelua koskevat säännöt ja rajoitteet, kuten myös vapaus, ovat tukeneet lasten suhtautumista herkkupäivien merkityksellisyteen. He tietävät, että kaupasta ei vinguta ylimääräistä mukaan, jälkkäriä ei ole arkiruoan yhteydessä, ja he ovat myös tietoisia siitä, mitä liika suola, rasva ja sokeri aiheuttavat ihmiskehossa. Vapaus tuo mukanaan vastuuta, ja tästä syystä lapsille riittääkin esimerkiksi vain yksi pulla tai pieni kupillinen karkkeja tai sipsejä herkkupäivinä. Myös juhlissa pojat tietävät omat rajansa, eikä ylilyöntejä tule. Ainoastaan mummupappalan keksikaappi on sellainen, joka saa aika tiuhaan kyytiä, mutta se heille sallittakoon. Mummupappalan kuuluu olla se paikka, joka vähän venyttää vanhempien asettamia rajoja ja luo lapsille omanlaisensa maailman. Meillä ei myöskään syödä salaa, ei koskaan. Toisaalta, me ei myöskään kovin usein herkutella arkisin A:n kanssa, joten salailua ei senkään puolesta tarvita. Jos meillä on kaapissa vaikka karkkipussi, ja päätän ottaa siitä vähän sillä aikaa kun lapset ovat päikkäreillä,  niin tarjoan pussista kyllä lapsillekin myöhemmin. Pitää todellakin paikkansa, että saadessaan riittävästi monipuolista ruokaa, ei keho ja mieli huuda herkkujen perään. Jos arkiruoka koostuisi pelkästään nopeista hiilareista tai rasvaisista aterioista, verensokerin heittelyn seurauksena varmasti tulisi ostettua epäterveellisiä välipalojakin useammin. 

Välipalojen merkitys korostuukin lapsiperheessä, koska lasten rauhallisuuden kannalta ei varmaan mikään ole niin suuressa merkityksessä kuin ravinto ja uni. Terveelliset välipalat koostuvat meillä usein täysjyväleivästä ja hedelmistä, ja pojat ovatkin hullaantuneet BitMixin miedosti kuminalla maustettuun varrasleipään. Vegaanisen margariinin kanssa leivät maistuvat meille kaikille, ja olemme niitä käyttäneet myöskin pizzapohjan tavoin. Välipaloina, herkkuina, kerhoeväinä sekä leffanaposteltavina paikkansa ovat ottaneet meillä myös BitMixin muut tuotteet, erityisesti kauralastut sekä kauralantit. Meidän arvomme kohtaavat BitMixin kanssa todella hyvin ja tästä syystä kannustaisin teitä kaikkia seuraavalla kauppareissulla tutustumaan oman kauppanne BitMix tarjontaan. Oma suosikkini heidän tuotteistaan on ihan ehdottomasti vegaaniset jalapeno-maustetut kauralastut. Niitä tulee popsittua hyvällä ruokahalulla, ja omalla tunnolla erityisesti viikonloppujen herkkupäivinä. Terveellisten välipalojen, monipuolisen arkiruoan ja lapsille annettujen mallien tukemana voimme hyvillä mielin antaa heidän syödä myös epäterveellisiä herkkuja silloin tällöin. Tähän loppuun laitan vielä pari reseptiä jotka kehittelin BitMixin varrasleipää soveltaen.

Vegaaninen ruispizza

2 annosta

2 ruisvarrasta
tomaattisosetta
vegaanista pizzamurua
kirsikkatomaatteja
aurinkokuivattua tomaattia
päälle esimerkiksi basilikaa tai salaattia

Levitä pohjalle tomaattisose sekä pizzamuru. Asettele juustovalmisteen päälle tomaatit ja aurinkokuivatut tomaatit ja paista uunissa 5-10 minuuttia. Koristele basilikalla tai salaatilla ja tarjoa väli- tai iltapalaksi. Kokeile myös esimerkiksi mexico- maustetun nyhtökauran kanssa!


Vegaaninen suklaakakku ruispohjalla


1 ruisvarras
3,5 dl gluteenittomia jauhoja
4 dl sokeria
3 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl soodaa
ripaus suolaa
2 dl kaurajuomaa
100g tummansinistä keijua
2 dl soseutettua banaania
2 dl vastakeitettyä kahvia
2 dl puolukoita

Kuorrute: 
n. 2rk kahvia 
0,5 dl kaakaojauhetta
200g tomusokeria
1 rkl tummansinistä keijua

Lämmitä uuni 175 asteeseen. 

Sekoita keskenään jauhot, sokeri, kaakaojauhe, sooda ja suola. 

Sekoita keskenään kaurajuoma, sulatettu margariini sekä soseutettu banaani. 

Kaada nestemäinen seos hiljalleen kuivien aineiden joukkoon vuorotellen kahvin kanssa. Lisää vielä puolukat.

Voitele irtopohjavuoan reunat. Asettele varrasleipä paloina vuoan pohjalle ja kostuta se huolellisesti sekamehulla. Kaada päälle taikina ja paista kakkua uunissa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute sekoittamalla ainekset keskenään. Koristele kakku kuorrutteella ja esimerkisi marjoilla.


Kuinka teillä herkutellaan? Ihanaa kesää kaikille!

☀    ☀    ☀

tiistai 12. kesäkuuta 2018

MAXIKARKKI PELASTI POIKANI 4-VUOTISJUHLAT

Yhteistyössä Perhekupla ja Maxikarkki.fi




Meillä juhlittiin huhtikuussa Eetun 4-synttäreitä. Koko alkuvuosi on ollut melkoista vuoristorataa lasten, erityisesti nuorimmaisen mysteerisairauden vuoksi, joten aloin jo hieman panikoimaan, että kuinkahan näistä kevään juhlista sitten selviänkään. Samaisesta syystä tätä postauksta kirjoitan vasta nyt kesäkuussa, pää on ollut ihan täysin toisaalla, tärkeämmissä asioissa. Lapsille juhlat ovat tosi iso juttu meidän perheessä, mikä luo hieman paineita myös meille vanhemmille. Onneksi sain ihan mahtavan, ja todellakin ajankohtaisen yhteistyön Maxikarkki -nimisen verkkokaupan kanssa keväällä. Tilattiin heiltä yhdessä Eetun kanssa tarjoilut juhliin, ja sydämeltä vierähti suuren suuri taakka, kun tarjoiluiden osalta juhlien järjestäminen helpottui ihan valtavasti sitä tilaa -nappia klikattaessa.

Maxikarkki on Net Trading Group Åland Ab:n omistama herkkujen verkkokauppa, joka myy makeisia, virvoitusjuomia, keksejä ja paljon muuta aina alhaisin hinnoin.  Kasvava tuotevalikoima pitää sisällään myös monia gluteenittomia, vegaanisia ja sokerittomia vaihtoehtoja, ja yritys ottaa mielellään vastaan tuote-ehdotuksia. Ihan parasta Maxikarkissa onkin juuri monipuolisuus; valikoimissa on karkkien ja sipsien lisäksi myös muita tuotteita juhlaan ja arkeen, kuten pikkuleipiä, virvoitusjuomia, snackseja sekä urheiluravinteita.












Me aloitettiin synttärivalmistelut päättämällä teema ja valitsemalla Eetulle mieleiset herkut Maxikarkin verkkokaupasta. Tuotevalikoima on todella monipuolinen, ja pojalla kestikin hyvän tovin valitessaan ostoskoriin parhaat jutut. Hän valitsi lopulta muutamaa eri karkkia, suklaata ja kahdenlaisia kauralastuja, sipsejä sekä Nötti Frutin pähkinöistä sekä kuivatuista hedelmistä koostuvan sekoituksen, ja oli varsin ylpeä tekemistään valinnoista. Niin oli salaa äitikin, kun paketti toi mukanaan vegaanisia Skulle -pääkalloja sekä terveellisempiäkin vaihtoehtoja. Herkkujen vastapainoksi tarjolle pantiin myös hedelmiä ja kasviksia. Maxikarkin verkkokauppaan tulee usein monipuolisia ja todella huikeita herkkutarjouksia, joihin kannattaa kyllä tarttua, varsinkin, jos on juhlat tiedossa ja tarjottavaa tarvitaan hieman enemmän.

Maxikarkin tuotepaketti toimitettiin meille muutamassa arkipäivässä, ja tuotteet olivat perille saapuessaan täysin ehjiä ja priimalaatuisia. Ison plussan annan myös verkkokaupan selkeydestä, joka toimii ihan loistavasti myös kännykällä! Näin voit hoitaa herkkuostokset missä ja milloin vain.









Meidän lapset r a k a s t a a juhlia, ja nauttivat ihan suunnattomasti, kun talo täyttyy sukulaisista ja ystävistä. Kaikki lelut ja taidot esitellään kerta toisensa jälkeen jokaiselle vieraalle, ja sosiaaliset taidot tulevat todellakin parhaalla mahdollisella tavalla esille suurissa joukoissa. Koska itse olen aina kammoksunut juhlia ja väenpaljouksia, niin minusta on ihan valtavan ihanaa huomata, että pojat eivät ole ainakaan vielä tulleet minuun sosiaalisten tilanteiden kanssa. Ja tämä on yksi isoimmistä syistä, miksi vuosi toisensa jälkeen jaksan ja haluan panostaa lasten juhliin ja poistua omalta mukavuusalueeltani. Eetu nautti saamastaan huomiosta, tarjoiluista ja lahjoista täysin rinnoin, ja synttäreistä on puhuttu vielä lähiviikkoinakin.


Kiitos Maxikarkki!

☀    ☀    ☀

Muillakin bloggaajilla on on ollut hyviä kokemuksia Maxikarkin kanssa kootuista herkkuhetkistä, ja esimerkiksi Askeleita Perheenä -blogin Tiia kirjoitteli huhtikuussa heidän neitokaisensa kaksivuotisjuhlista ja Maxikarkista. Käy kurkkaamassa, mitä heille valikoitui tyttären suureen päivään!

torstai 5. huhtikuuta 2018

VEGAN GLUTEN-FREE PIZZA




These last recipes I'm posting here before ending this blog will be in English. That's because when I post food pics on Instagram there are about 10 people asking me the recipes in English and I really don't think people in Finland are that interested in my vegan stuff compared to people all around the world. And it is so much easier for Finnish people to understand English than the other way around. Let's get rolling.

I LOVE pizza. But while being so conscious about my body and trying to give the best nutrients for it I really have had some hard times being such a pizza lover. I never actually thought I could be eating a home made pizza with such a good conscience before I created this recipe. It contains about 270 kcals per serving and I would easily eat two of these for lunch or dinner and one would be like a snack-sized portion. One will do as lunch or dinner as well if you serve it with some salad or so. I wrote down the exact amounts of the ingredients but you certainly don't have to weigh them if you are not counting your macros! 







THE BEST VEGAN PITA-BASED PIZZA

2 servings

2 gluten-free pita breads (I used Bfree)
2 tbsp Polpa Mutti chopped tomatoes
garlic powder, dried basil, salt
20 g Violife original flavor Block "cheese"
30 g sun-dried tomatoes
20 g fresh red peppers
15 g champions
10 g black beans
10 g cannellini beans

toppings:
30 g hummus
½ avocado
some mixed seeds and fresh basil

Macros for 1 serving : 275 kcal, 35 g carb, 7 g protein, 10 g fat

Season 2 table spoons of chopped tomatoes with some garlic, basil and salt. Spread the sauce on the pitas and sprinkle the vegan cheese over the tomato sauce. Slice the sun-dried tomatoes, champions and peppers and layer them on the pitas. Rinse the beans and add them on top. Heat the oven at 250 degrees (celsius). Bake the pizzas for 8-10 minutes. Finish the pizzas with fresh basil, sliced avocados, hummus and mixed seeds. Enjoy!