tiistai 12. joulukuuta 2017

JOULU TULEE, VAIKKA KUINKA STRESSAISIT



Olen viime vuosina kuullut kyllästymiseen saakka, kun naiset valittavat joulunaikaan stressistä ja kiireestä. Otetaan paineita ruoasta, vauhkotaan siivouksesta ja kippo kiepsahtaa nurin viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaat glögin tai sitäkin tärkeämmän jauhetun neilikan unohtuneen kassahihnan päähän. Täytyy ostaa täydellinen lahja puolisolle, varma lahja kipakalle tädille ja kasapäin pieniä paketteja lapsille toivoen, että edes yksi pääsee heidän suosioonsa. Hiki valuu jo ennen kauppaanlähtöä, kun tajuat, ettei pelkkä piparinleivonta ja perunalaatikko tee joulusta täydellistä, vaan on oikeasti puunattava koti puhtaaksi viemäreitä ja vaatekaappeja myöten. Luovuttaminen käy mielessä ainakin kerran vuorokaudessa, ja ajattelet vakavasti ulkoistavasi tehtävät ammattilaisille, kunnes muistat budjetin jo huvenneen lapsille ostamaasi lahja-arsenaaliin.


Ehkä hieman kärjistettynä tuo alku oli poimintoja rakkaiden ystävättärieni suusta pulpahtaneista joulumietteistä. Kun suu ammollaan kuuntelin rouvien kriiseilyä villakoiria vilisevässä olohuoneessamme ja vauvankakalta haisevassa paidassani itsenäisyyspäivänä, en voinut muuta kuin ihmetellä kyseisten supernaisten piinailua näinkin helposti ennakoitavan, joka vuosi tismalleen samaan aikaan edessä olevan juhlan tiimoilta. Älkää nyt hyvät ihmiset stressatko asiasta, joka on väistämättä edessä, oli teillä sitten siistiä tai ei. Rakkaat äitikollegat, täydellisyyttä ei ole saavutettavissa tässä todellisuudessa. Tehkää asioita oman jaksamisen ja henkisten voimavarojenne mukaan. On ihan turhaa lähteä edes lukemaan kirjoituksia joidenkin toisten ah, niin täydellisestä joulusta, jossa koko perhe on herännyt samalla kellonlyömällä kukonlaulun aikaan, saunonut, käynyt hautausmalla, levähtänyt hieman, nauttinut täydellisen, itse alusta loppuun valmistetun jouluaterian kello viisi ehtiäkseen vastaanottamaan joulupukin tasan klo.18:30. Väsymättä, lasten kiukuttelematta ja valmiiksi täydessä tällingissä aamulla heränneen perheenäidin kertaakaan miehelleen tai lapsilleen murahtamatta. Jokaisella on oma käsityksensä hyvästä joulusta. Itselleni riittää, että saan olla perheeni kanssa. Jouluna toivon näkeväni lasteni onnelliset ilmeet, ja juuri se omena-kanelin tuoksuinen, rentoutunut tunnelma luo itselleni sen paljon puhutun joulufiiliksen.



Itse otan joulunajan suhteellisen lunkisti. Siivoilen minkä kolmen lapsen ja kahden blogin hoitamiselta ehdin, pipareiden ja joulutorttujen leipomisessa taas lapset ovat suurena apuna. Lahjoja on alettu miettimään jo hyvissä ajoin, ja osa niistä hankitaan niinkin modernisti kuin netistä tilaamalla. Itse panostan lahjoissa yhä enemmän laatuun ja ekologisuuteen, joka rajaa tosi kivasti vaihtoehtoja kaupan ja tuotteiden valintaan. Osa lahjoista valmistuu kotikeittiössä. Joulua menemme viettämään appivanhempien luokse, joten lasten onnellisuuskin on taattu. Lasten mielestähän ei ole mitään niin kivaa kuin mummupappala. Aloin kuitenkin omasta stressittömyydestäni huolimatta pohtimaan, kuinka te stressaajasielut voisitte hieman helpottaa käämienne kestoa. Tässäpä siis viisi vinkkiä helpompaan jouluun!

1. Hidasta tahtia. Vaikka tuntuisi, ettei työn, lasten ja kodinhoidon lomassa jää hetkeäkään hukattavaksi, niin jo muutaman minuutin mittainen tauko tekee ihmeitä. Ihan kuule rempseästi kellahdat sohvalle ja pistät silmät kiinni. Mielikuvaharjoittelu on aina plussaa, eli ei kun vaan muistelemaan edellistä etelänreissua tai varovaisesti jo suunnittelemaan päässäsi tulevaa! Kyllä muuten lähtee stressitasot laskuun, kun kuvittelet itsesi sinne aurinkotuoliin hetkeksi loikoilemaan.

2.  Tee hengitysharjoituksia. Hengitysharjoitukset lievittävät stressiä lisäämällä tehokkaasti aivojen hapensaantia. Samalla pääset pois sellaisesta touhotustilasta, kun keskityt muutaman minuutin ajan pelkästään hengittämään oikein. Hengitä sisään laskien päässäsi samalla kymmeneen ja pidätä hengitystäsi laskien kahdeksaan. Hengitä lopuksi ulos ja laske samalla neljään. Toista tämä kunnes tunnet olosi rauhalliseksi, ja muista koko harjoituksen ajan hengittää vain nenän kautta. Tätä hengitysharjoitusta voit tehdä vaikka siellä superpitkässä kassajonossa, jossa tuhat muutakin kiireistä ja stressaantunutta mammaa on hoitamassa jouluostoksiaan.

3. Älä tee siivoamisesta mörköä. Joulusiivousta ei kannata tehdä yhdeltä istumalta, ja unohda nyt hyvänen aika ne vaatekaapit! Ota rutiiniksi hoitaa päivittäiset siivoukset kymmenen minuutin erissä yhden suuren rutistuksen sijaan. Laita puhelimen ajastin päälle, ja siivoa vain se kymmenen minuuttia kerrallaan. Näin hoidat automaattisesti ensimmäisenä kaikkein akuutimmat sotkut pois manaamatta muuta perhettäsi maanrakoon siinä samalla. Kun toistat tämän siivousrutiinin pari, kolme kertaa päivässä omien menojesi mukaan, voit lopulta kysyä itseltäsi, että mihin edes tarvitset virallista joulusiivousta. Ota myös tavaksi aina kotona liikkuessasi viedä pois huoneesta sinne kuulumattomia tavaroita, ja opeta tämä myös lapsille!

4. Muista ottaa hetki parisuhdeaikaa joka päivä. Kun suhde kumppaniisi on kunnossa, ei arjen pienet vastoinkäymiset tunnu niin pahalta. Läheisyys myös lievittää stressiä! Jos olet sinkku, hemmottele itseäsi.

5. Mieti, mitkä kolme asiaa joulussa ovat sinulle tärkeimpiä ja keskity niihin. Olkoon se sitten siisti ja koristeltu koti, tunnelma tai ruoka, niin keskity vain sinulle kaikkein olennaisimpiin asioihin. Jos kumppanillasi tai muilla perheenjäsenilläsi on eri prioriteetit, anna heidän hoitaa ne osa-alueet itse. Minä panostan eniten rentoutuneeseen oloon, kumppanin huomioimiseen ja siihen, että ajattelen joulun myös lasten kautta. Meidän aikuisten kiireinen arki on lapsiemme ainoa lapsuus, joten eletäänhän sen mukaisesti.

Jos nyt jotain hyvää täytyy stressaamisesta sanoa, niin englanniksi sanottuna ”stressed” on väärinpäin lausuttuna ”dessert” eli jälkiruoka. Siirrytään suoraan siihen, eletään elämää välillä nurinpäin ja oikaistaan turhat mutkat suoriksi. Hauskaa joulunodotusta kaikille!

maanantai 11. joulukuuta 2017

LUUKKU 11 || VAUVA 5KK JA LEVOTON UNI


Olet juuri vaihtanut vauvan puhtaaseen vaippaan ja pyjamaan. Annoit hänelle iltamaidon ja silittelit uneen. Nostit hänet varovaisesti omaan sänkyyn. Perheen muut lapset ovat nukkuneet jo tunnin, joten ajattelet, että nyt pääset laittamaan pyykit kuivumaan, tiskaamaan, kirjoittamaan, editoimaan, katsomaan elokuvaa tai nukkumaan. Sitten se alkaa. 

Hän itkee, ja haluaa kääntyä vatsalleen. Hän potkii itsensä sängynpäätyyn ja koettaa päästä siitä läpi. Hän sylkäisee tutin pois ja huutaa minkä pienistä keuhkoistaan ja unenpöpperöisistä äänihuulistaan pystyy. Käännät hänet selälleen ja asetat takaisin keskemmälle pinnasänkyä. Annat unilelun ja rätin, laitat putsatun tutin takaisin suuhun. Hän ei avannut silmiään lainkaan tämän operaationsa aikana, ja nyt hän on hiljaa. Menet kauemmas, mutta juuri kun olet palaamassa tekemään sitä, mihin olit jäänyt, hän itkee jälleen. Hän kääntyy vatsalleen, ryömii kohti sängynpäätyä ja koettaa päästä siitä läpi. Hän sylkäisee tutin pois ja huutaa. Otat hänet syliin ja heijaat rauhallisesti takaisin uneen. Suukotat otsalle ja sanot hyshys. Asetat hänet takaisin sänkyyn. Hän selvästi nukkuu tai ainakin on todella väsynyt, ja jää taas rauhallisesti sänkyyn. Muutaman sekunnin jälkeen tutti ei kelpaakaan, lelu on tyhmä ja peittokin potkitaan pois päältä. Ajattelet, että nuku nyt perhana, äitikin haluaa nukkumaan. Anna sisarusten nukkua, ole hiljaa. Älä rakas itke, mikä sua vaivaa? Eikö maito riitäkkään? Olenko ollut liian etäinen tänään? Olisiko pitänyt sittenkin pitää sylissä eikä leikkimatolla? Onko hän kipeä? Onko hius kiertynyt sormen ympärille? Olenko huono äiti?

Otat hänet viereesi parisänkyyn. Silittelet ja pidät lähellä. Hän tuhahtaa, väläyttää pienen hymyn ja nukahtaa. Nostat hänet pinnasänkyyn supervarovaisesti ja hän jää sinne nukkumaan. Ajattelet, että sinne meni taas tunti aikaa tästäkin illasta. Todellisuudessa aikaa meni noin kuusi minuuttia. Liikkeellelähtijän touhotus ei meinaa loppua edes nukkuessa. Uni on katkeilevaa ja vauva levoton. Vaikka kuinka väsyttäisi, niin hän ei malttaisi millään nukahtaa. Yöllä saa useasti olla kääntämässä tai  siirtämässä huonossa asennossa olevaa raajaa. Unen aikana aivot käsittelevät tehokkaasti juuri opittuja asioita, ja sen vuoksi vauvan unestakin tulee usein levotonta, kun liikkeellelähdön hetki koittaa. Nämä levottomuuspätkät kestävät meillä sellaisen 5-10 minuttia kerrallaan, ja tytön vajotessa syvempään uneen, hän nukkuu useita tunteja rauhallisesti. Joinain öinä levottomuusjaksot uusiutuvat parista kerrasta viiteen kertaan, joskus ei ollenkaan. Joillain vauvoilla rauhoittumiseen voi mennä kauemminkin, ja unet saattavat jäädä todella heikoiksi.






Kuvat otettu 8.12. klo 23:40 - 23:48, jonka aikana Eve yritti unissaan ryömiä sängynpäädystä läpi neljä kertaa.

Se hetki, kun herää kesken unien tai ei vauvan levottomuuden takia pystykään hoitamaan muita asioita, on meille vanhemmille usein ristiriitainen. Sitä saattaa olla jopa vihainen, ei vauvalle, vaan sille tilanteelle. Kun levottomia öitä alkaa olla takana kymmenkunta, ja unet ovat jääneet todella vähiin, ne viidenkin minuutin levottomat itkukohtaukset tuntuvat välillä todella pitkiltä ja raskailta. Lohdutukseksi voin sanoa, että suurin osa meistä äideistä ja isistä tietää tasan tarkkaan, miltä se tuntuu. Toiseksi, se menee kyllä ohi. Ajan kanssa. Muistakaa ajatella, että kaikki tämä on vain yksi vaihe vauvan elämässä, se ei ole pysyvä tila. Se menee ohi viikoissa tai kuukausissa, mutta se menee ohi. Sinä olet siinä vauvan vierellä koko tämän prosessin ajan hyssyttelemässä, auttamassa ja rauhoittelemassa, joten sinä siellä olet mitalin arvoinen, hyvä ja rakastava vanhempi. Sinä et hylkää vauvaasi tämän takia, etkä sinä oikeasti ajattele vauvasta pahaa, vaikka välillä päässä vilisee jos jonkinmoisia ajatuksia.

Näistä liikumiseen liittyvistä univaikeuksista puhutaan mun mielestä ihan liian vähän, ja moni äiti vaan ihmettelee, miksi öistä yhtäkkiä tulikin niin vaikeita.Mitään ihmeratkaisua ei näihin levotomuuksiin ole olemassa, mutta helpotusta on toki saatavilla. Tässä muutama vinkki, joita itse hyödynnän levottomina ajanjaksoina.

❤Muista itse pysyä rauhallisena. Rauhallisessa sylissä ja hellissä, mutta vakaissa otteissa vauva tuntee olonsa turvalliseksi. Kun olet vauvan lähellä tai pidät häntä sylissä, ajattele pelkästään vauvaa, äläkä murehdi tekemättömiä töitä tai omia unia. Usko pois, keskittyminen siihen, mitä on sillä hetkellä tekemässä, helpottaa asioita TODELLA paljon. 

❤Älä estä vauvan liikkeitä, vaan anna hänen esimerkiksi kääntyä vatsalleen saakka, ja korjaa asento vasta sen jälkeen. 

❤Keinuttele vauva uneen sylissäsi ja vauvan nukahdettua pikkuhiljaa vähennä liikettä ennen kuin lasket hänet takaisin pinnasänkyyn. Jos nukutat vauvaa parisängyssä, vuoraa reunat äärimmäisen huolellisesti ja varmista ettei hän pääse putoamaan! Vauvalta ei mene kuin muutama sekunti rullailla itsensä reunan yli, ja pelkkä tyyny ei estä putoamista. 

❤Isommankin vauvan voi kapaloida. Meillä kapalointi on osoittautunut hyväksi rauhoituskeinoksi ensimmäisen nukutushetken kohdalla, ja Evehän on nauttinut kapaloinnista ihan vastasyntyneestä saakka. Nykyään hän kyllä hikoilee sen verran öisin, että kapalo on turhan lämpöinen koko yön käytössä. Vauva kannattaa kapaloida joko silloin, kun hän on vielä hereillä, mutta selvästi uninen tai hänen nukkuessaan sikeästi. Puoliunisen vauvan kapalointi kääntyy usein potkunyrkkeily-otteluksi. Kaikki vauvat eivät tykkää kapaloinnista, joten älä pakota vauvaa siihen.

❤Ota tutti pois vauvan nukahdettua. Otan itse tutin pois Even suusta aina hänen nukahdettuaan, koska tutin imeminen ei pidemmän päälle tee hyvää. Muutenkin meillä annetaan tuttia todella vähän, eikä esimerkiksi huvituttia ole meillä lainkaan käytössä. Suosittelen tätä muillekin levottomasti nukkuville, koska vauva usein unissaan tekee tuttiin imemisliikettä suullaan, ja tutin tipahtaessa hän saattaa herätä jo pelkästää siihen, ettei suussa olekaan enää mitään mitä imeä. 

Vuorotelkaa öitä, pyydä tarvittaessa apua. Minä itse olen vähän sellainen "kyllä minä itse hoidan" tyyppi, ja tuntuu vähän kurjalta pyytää täyttä työpäivää tekevää miestä heräämään yöllä vauvaa hoitamaan. Vielä ei ole ollut sille tarvetta, mutta tiedän hänen ottavan muutaman yön kontolleen mielihyvin jos sitä pyydän. Eve syö öisin yhden kerran, joten yksi herätys minulle tulee joka tapauksessa lähes joka yö, tämän vuoksi koen helpommaksi hoitaa yöt itse. Jos tuntuu, että oikeasti alkavat voimat olla todella loppu, eikä apua ole mahdollista saada puolisolta, niin kysy esimerkiki kummi, ystävä, sisarus tai isovanhempi muutamaksi yöksi yökylään auttamaan öissä, tai päivällä pariksi tunniksi hoitamaan vauvaa, jotta saat itse univelkoja pois. Omasta jaksamisesta huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää lapsiperheessä!

Onko teidän perheessä ollut yölevottomuutta, kun vauva on oppinut liikkumaan?

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

MAMMALANDIAN JOULUKALENTERIN 10. LUUKKU || JOULUTARINA

Tämä postaus on osa Mammalandian yhteistä joulukalenteria


Hyvää joulukuun kymmenettä kaikille! Tässä postauksessa ääneen pääsevät lapset! He keksivät ihanan joulutarinan, jossa seikkailee pikkuinen tonttukoira nimeltään Haukku. Lasten keksimä joulutarina on hyvä lahjaidea isovanhemmille tai sen voi kirjoittaa vaikka joulukorttiin. Mammalandian edellisen luukun pääsette lukemaan Kotona ja Kaupungilla -blogista, ja huomenna Mammiksen uusi luukku avautuu MoMo -blogissa.

❄    ❄    ❄


TONTTUKOIRA


Antti: Olipa kerran pieni koira. Sen nimi oli Puppe.


Eetu: Antti ei, sen nimihän on Haukku..


Antti: No olipa kerran pieni koira, ja sen nimi oli Haukku, koska Eetu sanoi niin. Ja se koira asui täällä kotona meidän kanssa, meidän oman perheen kotona. Meidän omaan perheeseen kuuluu isi, äiti, minä, Eetu ja Eve ja Jokke ja Eemeli. Me asutaan täällä Suomessa ja se täytti itsenäisyyssyntymäpäivänä 100 vuotta. Ja täällä asuu Haukku.


Eetu: Ja se oli semmoinen koira, joka oli Batman ja se oli iskän autopallopelissä pleikkarissa. Ja se ajoi sillä nopealla autolla ja teki maalin.


Antti: Eetu, se peli ei käy tähän.


Eetu: No hyvinhän se käy. Haukku oli tonttukoira, sellainen joulupukin tonttu.


Antti: Joo, ja se aina katsoo ollaanko me pojat aina kilttejä vai ei. Ja eilen me ei oltu kokonaan kilttejä, kun me riehuttiin vähän. Mutta äiti sanoi, että me ollaan mamman murusia. Eveliina on aina kiltti pikkuinen vauva, ja niin söpö. Paitsi silloin, kun se itkee tosi paljon illalla, eikä äiti ehdi heti pyyhkimään, kun huudan, ja sitten pyyhin itse, koska olen jo viisivuotias.


Eetu: Minä en pyyhi itse, pyyhin vasta sitten, kun olen isin näköinen. 


Antti: Minä olen jo melkein yhtä iso kuin isi.


Äiti: Mitä sille Haukulle tapahtui?


Eetu: No se lähti Batman-autolla sinne Korvamaahan missä se joulupukki asui. Siellä on NÄIN paljon lunta ja poroja. Ja se Haukku teki siellä paljon lahjoja meille kilteille lapsille.


Antti: Se teki minulle uusi legoja ja Oktonautti -leluja. Eetulle se teki pikkuautoja ja autopalloleikin. Ja Evelle se teki vaippoja, kun se aina kakkaa. Äitille se teki kahvia ja isille uuden pelin pleikkarille.


Eetu: Minähän sanoin, että isille piti tehdä autopallopeli.


Antti: Joo joo Eetu, sä olet aika hassu ja katso sun tukkaa, se on ihan pystyssä! Haha!


Eetu: No ei se haittaa.


Äiti: Mitäs Haukulle sitten tapahtui, kun lahjat oli valmiit?


Antti: No sitten me odotettiin täällä kotona, että se joulu tulee joulukuussa. Sitten tulee joulupukki ja Haukku.


Eetu: Tuleeko joulu meidän kotiin tänne?


Antti: Ei kun joulu vaan on, ei se tule tai mene. Se on sitten, kun me mennään papan ja mummun kotiin syömään joulutikkareita.


Eetu: Ai niin.


Antti: Ja sitten Haukku tulee joulupukin kanssa sinne mummulle ja papalle, ja me saadaan lahoja paljon. Ja sitten Haukku pääsee taas nukkumaan Eetun viereen, koska se on Eetun unikoira. Ja Eetulla oli sitä ikävä.


Eetu: On, ja minulla on muitakin unihaukkuja. Kol.. öö, neljä muutakin.


Antti: Loppu, lopetetaan jo. Valmista tuli.

❄    ❄    ❄


lauantai 9. joulukuuta 2017

LUUKKU 9 || 5KK NEUVOLA JA JOULULAHJAIDEAT VAUVALLE


Eveliinalla oli 5.12. viisikuisneuvola. Käytiin läpi taas perusjutut ensiksi ja ryhdyttiin sitten mittauspuuhiin. Eve oli käynnillä jälleen kerran tosi rauhallinen, mutta kovin totinen. Hän on tosiaan alkanut viime viikkojen aikana vierastaa, ja se näkyy kyllä tällaisissa ei-niin-arkisissa tilanteissa. Juteltiin Even liikkumisesta ja sen vaikutuksesta painonnousun hidastuimiseen. Eve liikkuu oikeastaan kaiken valveillaolo aikansa millon rullaillen, millon ryömimistä harjoitellen. Sylissäkin hän haluaa, että hyppyytetään. Paino on kuitenkin edelleen hienosti plussalla ja noussut tosi hyvin, joten mitään hätää tai kiirettä kiinteiden aloittamiselle ei sen vuoksi ole. Kiinteiden aloittamisestakin juteltiin, ja edelleen terveydenhoitaja oli kanssani samaa mieltä, että maito riittää hyvin täysimetykseen. Seuraavalla neuvolakäynnillä tämän kuun lopussa katsotaankin jo meidän silloisen puolivuotiaan (!!) istumavalmiutta, ja arvioidaan voisiko hän alkaa jo istumaan syöttötuolissa. Siihen saakka pitäisi vielä olla istuttamatta Eveä, mikä on jokseenkin haasteellista hänen jatkuvasti pungetessaan istumaan. No, muutama viikko enää. Mittausten jälkeen olikin sitten taas kolmoisrokotteen vuoro. Olin ihan äimän käkenä, kun Eve ei itkenyt ollenkaan ensimmäisen piikin aikana tai sen jälkeen, vasta toinen, kirvelevää rokotetta sisältävä neula sai äänihuulet valloilleen. Eve rauhoittui kuitenkin taas nopeasti rokotuksen jälkeen, reipas tyttö. Rokotteista ei onneksi noussut kuumetta eikä tullut flunssaoireita, reidet olivat kuitenkin arat pari päivää.

5kk neuvolalääkärikäynnillä (suluissa 4kk tiedot)

Päänympärys:42cm (40,9cm)
Pituus:63,8cm (60,9cm)
Paino:7135g (6555g)
Iho: Siisti. (Siisti, karsta alkaa helpottaa ja hiukset kasvaa takaisin.)



Me ei hirveästi arvosteta tätä joulunajan kulutushysteriaa, joten vähän ollaan toppuuteltu muitakin sen tavaramäärän antamisessa. Toki siihen on muitakin syitä, kuin kulutushysteriakammoisuus. Meillä ei ole ensinnäkään loputtomasti tilaa tässä rivariasunnossa ja omasta mielestäni olisi parempi panostaa muutamiin laadukkaampiin, ajattomampiin leluihin kuin ostaa sitä sun tätä kiinalaista muovikrääsää, joka ei kestä mitään. Esimerkiksi Ryhmä Hau leluja me ollaan viime vuosina kerätty, koska pojat on selkeästi edelleen tosi kiinnostuneita niistä ja niillä leikitään edelleen päivittäin. Toki tämä nyt menee siihen kiinakrääsäkategoriaan, mutta ainakin kaikki nuo lelut ovat sama tuoteperhettä. Kun lapset kasvavat kokonaan yli siitä leikistä, niin on kiva myydä tai antaa koko setti kerralla toisten pienten tyttöjen ja poikien käyttöön, tai lahjoittaa se esimerkiksi neuvolaan odotusaulan leikkipaikkaan.

Evelle me ollaan pyydetty lahjaksi lähinnä vaatteita koossa 74 tai lahjakortteja vaateliikkeisiin. Me ollaan oltu tosi onnekkaita, sillä lapsilla on Eveä muutamaa kuukautta vanhempi serkku, jolta ollaan saatu vaatepaketteja niiden jäädessä käyttäjättärelleen pieneksi. Ei olla oikeastaan Even syntymän jälkeen ostettu hänelle muuta kuin nimiäismekko, koska hänelle on riittänyt pojilta jääneet ja serkkutytöltä saadut vaatteet. Lahjalistalla on myös aktiviteettilelu, hampaidentuloa ajatellen purulelu ja vuodenvaihteessa alkavaan ruokailuun tarvittavia astioita. Aktiviteettilelut aktivoivat vauvaa liikkumaan ja vauvasta on hauskaa katsella eri värejä ja kuvioita ja tunnustella erilaisia materiaaleja, joten se voisi olla tosi hyödyllinen meidän pienelle ikiliikkujalle.

Kuvat: www.ekokiva.fi


Kuvat: Skip Hop Elefantti www.jollyroom.fi, muut www.ekokiva.fi



Tänä jouluna aion panostaa lahjoissa entistä enemmän laatuun ja niiden alkuperään sekä avoimeen tuotantoketjuun. Selailin useita verkkokauppoja lävitse, ja erityisesti www.ekokiva.fi osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Teenkin sinne tilauksen pikapuoliin, toivottavasti lahjat ehtivät tulla jouluksi! Muiden ostamissa lahjoissa en tietenkään voi vaatia samoja standardeja kuin meidän itse ostamissa, ja ystäviltä/sukulaisilta tulleista lahjoista olemme tietysti todella kiitollisia alkuperään katsomatta. Ne ovat sellaisia lahjoja, joista meille aikuisille eniten iloa tuo lasten onnelliset kasvot ja innostus pakettia avatessa.

perjantai 8. joulukuuta 2017

LUUKKU 8 || KUUSI KUVAA KESÄSTÄ


Sain blogihaasteen Nyt Heti -blogin Marialta, jonka ideana olisi palata muistelemaan hieman kesäpäiviä kuuden kuvan kautta. Oli kyllä hauskaa päästä hetkeksi muistelemaan kesää tämän pitkän synkän syksyn ja alkutalven jälkeen! Koska rakastan valokuvata, niin kuviahan on pikaisen laskutoimituksen mukaan kesäkuukausilta +1400 kappaletta pelkästään kameran muistikorteilla, apua.. Ja sieltä on poistettu kaikki hutikuvat ja vahinkolaukaukset. Päätin siis, että kerään tähän kuusi kohokohtaa kesältä, jotta olisi edes vähän helpompaa tehdä valintoja.

1. ENSIMMÄISTÄ KERTAA KOIRAMÄESSÄ


Kävimme Koiramäen eläinpuistossa 3. kesäkuuta, ja se oli kyllä yksi koko kesän hauskimmista päivistä! Lähdimme aamulla heti liikenteeseen, jotta olisimme Särkänniemen porteilla jo ennen avaamisaikaa. Saimmekin nauttia monta tuntia Koiramäen nähtävyyksistä, eikä paikalla ollut meidän lisäksemme kuin muutama muu perhe ja pari turistia. Tuo lauantai oli useassa koulussa viimeinen koulupäivä, joten sen vuoksi vierailijoita oli tavallista vähemmän. Pojat olivat odottaneet tätä reissua niin pitkään, että se riemu oli kyllä sanoin kuvaamatonta, kun viimein pääsimme astumaan Koiramäen porteista sisää. Valitsin tämän kuvan, koska siitä näkyy se vauhti ja innostus, mitä pojat kokivat ihan alusta loppuun saakka. Tein tästä reissusta pienen postauksen myös tänne blogiin, siihen pääsette tästä. Koiramäessä on tällä hetkellä käynnissä joulutapahtumia ja ne jatkuvat aina 28.12. saakka! Suosittelen kyllä ihan ehdottomasti käymään, jos on pieniä (tai miksei isompiakin) eläimistä/Mauri Kunnaksesta kiinnostuneita lapsia.


2. SYNNYTYS

30.6. klo. 17:47 meille syntyi terve tytär. Olihan mun otettava meidän kuopuksen syntymä tähän kohokohtalistalle, se päivä oli mulle tosi tunteikas ja äärimmäisen tärkeä. Muistelen sitä ilolla ja voin vieläkin tuntea ne perhoset vatsanpohjassa, joita koin koko aamupäivän odotellessamme salin vapautumista. Synnytys oli juuri sellainen kuin sen toivoinkin olevan: helppo kipulääkkeetön alatiesynnytys, josta lopputuloksena oli terve ja ihana pieni tyttövauva. Valitsin juuri tämän kuvan, koska se muistuttaa minua nopeasta toipumisestani. Otin kuvan itselaukaisimella 3,5 tuntia Even syntymän jälkeen. Mulle itselleni on todella voimaannuttavaa muistella sitä, miten hyvin siedän synnytyskipua ja kuinka pystyn oman kehoni antamilla signaaleilla ohjailemaan synnytyksen kulkua oikeaan suuntaan.  Synnytyskertomukseen pääsette tästä.

3. PARANTUMINEN



10. heinäkuuta huokaisin todella syvään helpotuksesta. Eetu oli sairastanut kuumetta muutaman päivän ja se oli käynyt todella korkeissakin lukemissa, yli neljänkymmenen. Tuona maanantaina kuume oli vihdoinkin laskenut lähemmäs normaalia. Eetu jaksoi lähteä jopa ulos puhaltelemaan saippuakuplia, mikä ei olisi tullut kuuloonkaan päivää aikaisemmin. Tässä kuvassa näkyy sairastelun aiheuttama väsymys, mutta samalla tämä kuva palauttaa mieleen sen helpottuneen olon, joka kuumeenlaskun jälkeen tuli. 


4. LAPSET

18. heinäkuuta oli ihan tavallinen päivä muiden vauvahumuisten päivien joukossa. Antti halusi ihan vauvan kotiutumisesta saakka pitää häntä sylissään ja siitä onkin monen monta valokuvaa muistona. Tuona päivänä Antti jälleen ehdotti, että pidettäisiin valokuvauspäivä, ja tottahan me pidettiin! Tämä kuva jäi erityisesti mieleen, koska Eetu oli juuri sanonut Antille, että "Antti, saanko minäkin rakastaa vauvaa?" ja Antti vastasi nauraen, että "Kaikkihan me saadaan". Se oli niin söpö, jokseenkin maailman tavallisin hetki, kun lasten keskustelu sai minut tuntemaan ylpeyttä ja ylitsevuotavaa rakkautta noita höpöttejä kohtaan. 

5. KÄRNÄKOSKEN LINNOITUS



19. heinäkuuta lähdin lasten kanssa Mikkeliin moikkaamaan veljeäni. Käytiin porukalla Kärnäkosken linnoituksella ja sen viereisessä vanhassa myllyssä. Tämä kuva olkoon muistutuksena meille kaikille Suomen kesäisestä säästä, jossa pitkät housut ja takki ovat tarvelistalla tienpäälle lähtiessä. Oli vilpoista ja satoi vettä, mutta meillä kaikilla oli silti tosi hauskaa. Pojat erityisesti olivat haltioissaan, kun pääsivät temmeltämään linnoitusalueella ja katselemaan siellä vapaasti laiduntavia lampaita. Myös tarina vanhan myllyn Myllytontusta on edelleen muistissa. 

6. TAAS SÄRKÄNNIEMESSÄ



Kesäkuinen Koiramäki -postaukseni poiki minulle ihanan yhteistyön Särkänniemen kanssa. Perjantaina 25. elokuuta pääsimme kesälahjalipuilla viettämään päivän Planetaariossa, Akvaariossa, Näsinneulassa ja Koiramäessä. Olisimme päässeet myös huvipuiston puolelle, mutta se olisi ollut liikaa yhdelle päivälle. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt valitsemistamme kohteista muualla kuin Koiramäessä, joten tuo päivä toi uusia kokemuksia lasten lisäksi myös minulle. Tämä on myös yksi niistä kesän kohokohdista, jotka ovat pysyneet lastenkin mielessä tähänkin päivään saakka. Tämä kuva naurattaa meitä kaikkia edelleen, koska tuo kala vaan näyttää niin läpensä tyytyväiseltä olotilaansa! 

Tässähän meinaa vähän tulla ikävä jo kesään! Nyt kyllä käännän ajatukset äkkiä takaisin jouluun, ettei talvesta tule ihan liian pitkä. Sen sijaan kesää haastan kuudella kuvalla muistelemaan Askeleita Perheenä -blogin.

torstai 7. joulukuuta 2017

LUUKKU 7: MEIDÄN ITSENÄISYYSPÄIVÄ



Nyt sitä on sitten hypätty Suomen toiselle vuosisadalle. Käsi ylös, kuka katsoi eilen Linnan juhlat kokonaan? Minä ainakin katsoin, niinkuin joka vuosi. Olin ajatellut, että aloittaisin valmistelut meidän itsenäisyyspäivää varten aikaisin aamulla. Tein kuitenkin sen ratkaisevan virheen, että herättyäni puoli seitsemältä Even itkuun, menin vielä takaisin sänkyyn makaamaan. Pojat herättivätkin sitten vasta lähempänä kymmentä, hupsis. Oltiin sovittu anopin kanssa, että pojat lähtisivät yhdentoista jälkeen katsomaan papan seppeleenlaskua sankarihaudoille, joten vähän tuli hoppu saada hommat pyörähtämään käyntiin. Muutaman paniikkipuhalluksen jälkeen kyllä sain porukan ylös ja ulos ajoissa, eikä kenelläkään loppujen lopuksi edes ollut kiire minnekään, haha!





Even aamupesujen jälkeen annoin pojille aamupalaa ja samalla aloin valmistelemaan päiväruokaa. Perheen sekasyöjille itsenäisyyspäivän aterialla oli tarjolla sisäfilettä, perunamuussia ja salaattia, ja kasvisvaihtoehtona täysjyväpastasalaattia pestolla ja fetajuustolla. Lisäksi oli viikunoita, maa-artisokkia ja karjalanpiirakoita. Me saatiinkin syödä pitkästä aikaa isännän kanssa ihan rauhassa kahdestaan, kun pojat olivat vielä isovanhempien mukana ja Eve nukkui pitkiä päikkäreitä. Se oli kiva, koska A oli itsenäisyyspäivänä iltavuorossa töissä, niin saatiin hetki aikaa löhöillä sohvallakin ennen sitä. Mummu ja pappa toivat pojat kotiin puoli yhden aikaan ja hetki sen jälkeen A lähti töihin. Pojat söivät lounaan ja sen jälkeen menivät yllättäen ilman yhtään vastaväitteitä päiväunille. Poikien nukkuessa meille tuli mun kaksi kaveria lapsineen. Leivottiin joulutorttuja, laittauduttiin vähän ja laitettiin pöytä nätiksi. Antti heräsi kolmen aikaan, ja hän ryhtyi sitten kahden vanhemman kaverinsa kanssa piparinleivontapuuhiin. Juotiin kahvit ja juteltiin kaikkien kuulumiset läpi oikein pohjamutia myöten. Eetua kävin herättelemässä neljän jälkeen, kun hänelle tuntui uni taas maistuvan.





Ennen itsenäisyyspäivän vastaanoton alkamista otin vielä kavereiden lapsista joulukorttikuvat, käytiin porukalla ulkona väsäämässä lumiukko ja viikattiin pyykkejä (jep, äidit..) Ja tottakai leikittiin oktonautteja ja ihasteltiin vuoronperään toistemme vauvoja ja isompien lasten kehitystä. Kuudelta syötiin vielä lounaalta jäänyttä salaattia ja keräännyttiin sitten koko konkkaronkka olohuoneeseen telkkarin ääreen. Pojatkin katselivat yllättävän tarkkaavaisesti vastaanottoa, mutta vähitellen lapsikatras siirtyi leikkihuoneeseen mielenkiintoisempien legoleikkien pariin. Linnan juhliin tuli jälleen kerran toinen toistaan upeammin pukeutuneita ihmisiä. Itse seurailin eniten Maiju Voutilaisen ja muiden eri maakunnista valittujen nuorten iltaa linnassa. 





Kaverit lähtivät kotiin puoli yhdeksän aikaan, ja sen jälkeen laitoin pojatkin iltapalan ja iltapesujen kautta nukkumaan. Eve on nukkunut entistä levottomammin toissapäiväisen neuvolakäynnin jälkeen, koska rokotuskohdat ovat olleet arat. Hän on vaatinut erityisesti iltaisin nyt enemmän syliä, joten otettiin ihan iisisti nukkumaanmenon kanssa ja luettiin useampi iltasatu putkeen. Pojat olivatkin yllättävän väsyneitä päikkäreistä huolimatta ja nukahtivat nopeasti. A tuli kotiin yhdeksän jälkeen, ja katsottiin vielä linnanjuhlien loppua ja jatkot yhdessä. Itsenäisyyspäivästä tuli siis juuri sellainen kuin olin toivonutkin kiireisestä aamusta huolimatta. Tärkeitä ihmisiä, naurua ja rakkautta. 

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

LUUKKU 6 || PALJON ONNEA SUOMI


Aivan ihanaa Itsenäisyyspäivää kaikille, ja paljon onnea satavuotias Suomi!

Itsenäisyyspäivänä on tärkeintä muistella ja vaalia sodissa maamme itsenäisyyden puolesta taistelleiden uurastusta, nauttia läheisten seurasta ja arvostaa niitä asioita, jotka ovat meillä niin hyvin. Suomessa on varmasti paljon epäkohtia; tasa-arvoisuudessa on ehkä parannettavaa, eri sosiaaliset ryhmät jakavat kansaa ja esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaan on yhtä monta mielipidettä kuin on kansalaisiakin. Ei mietitä niitä tänään.

Ollaan ylpeitä valittamisentaidosta. Iloitaan siitä, että räntäsateen jälkeen ne kolme hellepäivää kesässä tuntuvat mahtavilta. Nauretaan tälle pinnallisuudelle, mikä täällä tänäpäivänä vallitsee verrattuna sota-ajan Suomeen. Saa valittaa, saa haluta muutosta parempaan, saa vaikuttaa. Mutta tänään, voidaanko olla vaan onnellisia siitä, että just sä saat olla siellä kotona/kylässä/juhlimassa ja sulla on katto pään päällä. Sulla on älylaite/tietokone, jolla pystyt just tällä hetkellä lukemaan tätä postausta ja sulla on sänky, johon voit turvallisesti käpertyä illan tullen. Näin ei ollut aina, eikä näin ole nytkään kaikkialla. 


Itse käytän tämän päivän vaalien isoukkieni muistoja.  Mummin puolen isoukilta olen perinyt jatkosodassa vuonna 1943 Syvärillä kaiverretun korurasian. Hän selvisi sodasta, mutta menehtyi vuosia myöhemmin onnettomuudessa. Ukin puoleinen isoukkini menehtyi sodan päätyttyä miinanraivaustehtävissä. Ukki ja hänen kaksi veljeään selviytyivät sodan jaloista, kun isomummini pakeni heidän kanssaan Muurasjärvelle. En ole koskaan tavannut isoukkejani, mutta silti liikuttaa ajatella, kuinka lähelle sota vielä koskettaa. Ukkinikin oli vain viisivuotias, meidän Antin ikäinen, menettäessään isänsä. Niin surullista. Myös isommummit ansaitsevat lämpimiä ajatuksia, heidät muistankin vielä vallan hyvin. Ei sitä lapsena osannut ajatellakaan kuinka paljosta hekin olivat selviytyneet ja pärjänneet silti elämässään.

Nyt kaikki laulamaan Maamme laulua tai Den glider iniä ja laittamaan hassut suomipipot päähän! Tai jos ei menojalka siihen taivu, niin katso edes ikkunasta ulos ja ajattele, että tämä on meidän Suomi.