torstai 14. kesäkuuta 2018

MEILLÄ SAA SYÖDÄ HERKKUJA!

Yhteistyössä Perhekupla ja BitMix




Kun Antti oli pieni, olin tosi tarkka hänen sokerinsaannistaan. Esimerkiksi pullaa hän sai maistaa ensimmäisen kerran vasta lähempänä toista ikävuottaan, ja muidenkin herkkujen kanssa vitkuteltiin hyvän aikaa. Nykyään tilanne on toinen, en halua enkä jaksa tuhlata energiaani miettimällä liikaa tätä somemaailmaa usein jostain syystä kuohuttavaa aihetta. Tietenkin Evellä on vielä ihan omat pelisäännöt, onhan hän vielä vauva, mutta pojilla on varmasti moniin muihin perheisiin nähden suhteellisen rento meininki herkuttelun osalta.

Perusterveiltä, hoikilta ja aktiivisilta lapsiltani en näe mitään syytä kieltää herkkupäiviä. Nykykäsityksen mukainen normi taitaa tämänhetken pikkulasten vanhemmilla olla se, että ei herkkuja lapsille, ja jos jotain niin sitten mahdollisimman terveellistä. Ja samaan aikaan samat vanhemmat syövät salaa suklaata, piilottelevat karkkipusseja ja kiertelevät ja kaarteevat lapsille omia elintapojaan. Eikä siinäkään tietysti mitään pahaa ole, tehkööt kukin parhaalla näkemällään tavalla. Ja totuushan on se, että voin puhua täällä vain ja ainoastaan omasta puolestani ja meidän perheen kokemuksista. Olen varsin tietoinen lapsuusajan lihavuudesta, diabeteksesta ja muista liikaan herkutteluun liittyvistä seurauksista, ja tässä kohtaa monilla lähtee homma äärimmäisyyksiin. Silloin tällöin syöty täysrasvainen suklaajäätelö ei tee kenestäkään diabeetikkoa tai ylipainoista, ei lapsesta eikä aikuisesta. Ja ehdottoman tärkeää onkin muistaa tässä asiassa, kuten muissakin elämään liittyvissä asioissa, että kohtuus kaikessa! Ei meilläkään joka viikko herkutella, ja välillä sitten saatetaan juhlapäivän jälkeen syödä kakkua monta päivää peräkkäin.











Meillä ei ole varsinaisesti mitään yhtä tiettyä herkkupäivää, mutta varmaan aika tavanomaiseen tapaan mahdolliset herkut osuvat viikonlopulle. Herkut vaihtelevat suuresti. Joskus se on vanukasta, joskus suklaapatukka, oikeastaan mennään aina vähän poikien mielitekojen mukaan. Aina kaupassa käydessä ei siis osteta herkkuja, ja pojat tietävät sen tasan tarkkaan. Karkeista he eivät niin välitä, mutta sen sijaan suklaa ja esimerkiksi jäätelö maistuvat. Ei joka päivä, eikä välillä edes joka viikko. Herkuiksi meille lasketaan myös vanukkaat, sokeriset jogurtit, pillimehut, leivonnaiset jne. Eli kaikki se, mikä ei kuulu tavalliseen, terveellisen arkiruokailuun. Meillä ei palkita lapsia herkuilla, eikä rangaista herkuttomuudella. Ruokaan suhtaudutaan ruokana, ravinnonlähteenä, energianantajana, ja herkkuihin herkkuina, jotka piristävät mieltä ja tuovat vaihtelua arkeen. Nykyään on myös paljon erilaisia terveellisempiä tuotteita, joilla voi tavallisesta välipalastakin saada aikaiseksi herkkuun verratava kokemuksen. Hyvänä esimerkkinä tämän postauksen kanssa yhteistyössä toimiva BitMix, joka tuo suomalaisten ulottuville kotimaisia kuivaleipätuotteita. 

BitMix valmistaa rukiista ja kaurasta herkullisia ja monipuolisia kuivaleipätuotteita koko perheen käyttöön niin arki- kuin juhlakattaukseen. Tuotevalikoima pitää sisällään varrasleipää, ruis- ja kauralantteja, kauralastuja neljässä eri maussa sekä lapsille täydellisiä Muumi -kauralastuja mustikan makuisena. Tuotteet sopivat syötäväksi sellaisenaan, lisukkeena tai vaikka osana leivontaa. Tuotteiden kotimaisuus ja loistavat ravintoarvot ovat ehdottoman tärkeitä meille, jotka olemme kiinnostuneita ekologisuudesta sekä koko perheen hyvinvoinnista. 









Herkuttelua koskevat säännöt ja rajoitteet, kuten myös vapaus, ovat tukeneet lasten suhtautumista herkkupäivien merkityksellisyteen. He tietävät, että kaupasta ei vinguta ylimääräistä mukaan, jälkkäriä ei ole arkiruoan yhteydessä, ja he ovat myös tietoisia siitä, mitä liika suola, rasva ja sokeri aiheuttavat ihmiskehossa. Vapaus tuo mukanaan vastuuta, ja tästä syystä lapsille riittääkin esimerkiksi vain yksi pulla tai pieni kupillinen karkkeja tai sipsejä herkkupäivinä. Myös juhlissa pojat tietävät omat rajansa, eikä ylilyöntejä tule. Ainoastaan mummupappalan keksikaappi on sellainen, joka saa aika tiuhaan kyytiä, mutta se heille sallittakoon. Mummupappalan kuuluu olla se paikka, joka vähän venyttää vanhempien asettamia rajoja ja luo lapsille omanlaisensa maailman. Meillä ei myöskään syödä salaa, ei koskaan. Toisaalta, me ei myöskään kovin usein herkutella arkisin A:n kanssa, joten salailua ei senkään puolesta tarvita. Jos meillä on kaapissa vaikka karkkipussi, ja päätän ottaa siitä vähän sillä aikaa kun lapset ovat päikkäreillä,  niin tarjoan pussista kyllä lapsillekin myöhemmin. Pitää todellakin paikkansa, että saadessaan riittävästi monipuolista ruokaa, ei keho ja mieli huuda herkkujen perään. Jos arkiruoka koostuisi pelkästään nopeista hiilareista tai rasvaisista aterioista, verensokerin heittelyn seurauksena varmasti tulisi ostettua epäterveellisiä välipalojakin useammin. 

Välipalojen merkitys korostuukin lapsiperheessä, koska lasten rauhallisuuden kannalta ei varmaan mikään ole niin suuressa merkityksessä kuin ravinto ja uni. Terveelliset välipalat koostuvat meillä usein täysjyväleivästä ja hedelmistä, ja pojat ovatkin hullaantuneet BitMixin miedosti kuminalla maustettuun varrasleipään. Vegaanisen margariinin kanssa leivät maistuvat meille kaikille, ja olemme niitä käyttäneet myöskin pizzapohjan tavoin. Välipaloina, herkkuina, kerhoeväinä sekä leffanaposteltavina paikkansa ovat ottaneet meillä myös BitMixin muut tuotteet, erityisesti kauralastut sekä kauralantit. Meidän arvomme kohtaavat BitMixin kanssa todella hyvin ja tästä syystä kannustaisin teitä kaikkia seuraavalla kauppareissulla tutustumaan oman kauppanne BitMix tarjontaan. Oma suosikkini heidän tuotteistaan on ihan ehdottomasti vegaaniset jalapeno-maustetut kauralastut. Niitä tulee popsittua hyvällä ruokahalulla, ja omalla tunnolla erityisesti viikonloppujen herkkupäivinä. Terveellisten välipalojen, monipuolisen arkiruoan ja lapsille annettujen mallien tukemana voimme hyvillä mielin antaa heidän syödä myös epäterveellisiä herkkuja silloin tällöin. Tähän loppuun laitan vielä pari reseptiä jotka kehittelin BitMixin varrasleipää soveltaen.

Vegaaninen ruispizza

2 annosta

2 ruisvarrasta
tomaattisosetta
vegaanista pizzamurua
kirsikkatomaatteja
aurinkokuivattua tomaattia
päälle esimerkiksi basilikaa tai salaattia

Levitä pohjalle tomaattisose sekä pizzamuru. Asettele juustovalmisteen päälle tomaatit ja aurinkokuivatut tomaatit ja paista uunissa 5-10 minuuttia. Koristele basilikalla tai salaatilla ja tarjoa väli- tai iltapalaksi. Kokeile myös esimerkiksi mexico- maustetun nyhtökauran kanssa!


Vegaaninen suklaakakku ruispohjalla


1 ruisvarras
3,5 dl gluteenittomia jauhoja
4 dl sokeria
3 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl soodaa
ripaus suolaa
2 dl kaurajuomaa
100g tummansinistä keijua
2 dl soseutettua banaania
2 dl vastakeitettyä kahvia
2 dl puolukoita

Kuorrute: 
n. 2rk kahvia 
0,5 dl kaakaojauhetta
200g tomusokeria
1 rkl tummansinistä keijua

Lämmitä uuni 175 asteeseen. 

Sekoita keskenään jauhot, sokeri, kaakaojauhe, sooda ja suola. 

Sekoita keskenään kaurajuoma, sulatettu margariini sekä soseutettu banaani. 

Kaada nestemäinen seos hiljalleen kuivien aineiden joukkoon vuorotellen kahvin kanssa. Lisää vielä puolukat.

Voitele irtopohjavuoan reunat. Asettele varrasleipä paloina vuoan pohjalle ja kostuta se huolellisesti sekamehulla. Kaada päälle taikina ja paista kakkua uunissa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute sekoittamalla ainekset keskenään. Koristele kakku kuorrutteella ja esimerkisi marjoilla.


Kuinka teillä herkutellaan? Ihanaa kesää kaikille!

☀    ☀    ☀

tiistai 12. kesäkuuta 2018

MAXIKARKKI PELASTI POIKANI 4-VUOTISJUHLAT

Yhteistyössä Perhekupla ja Maxikarkki.fi




Meillä juhlittiin huhtikuussa Eetun 4-synttäreitä. Koko alkuvuosi on ollut melkoista vuoristorataa lasten, erityisesti nuorimmaisen mysteerisairauden vuoksi, joten aloin jo hieman panikoimaan, että kuinkahan näistä kevään juhlista sitten selviänkään. Samaisesta syystä tätä postauksta kirjoitan vasta nyt kesäkuussa, pää on ollut ihan täysin toisaalla, tärkeämmissä asioissa. Lapsille juhlat ovat tosi iso juttu meidän perheessä, mikä luo hieman paineita myös meille vanhemmille. Onneksi sain ihan mahtavan, ja todellakin ajankohtaisen yhteistyön Maxikarkki -nimisen verkkokaupan kanssa keväällä. Tilattiin heiltä yhdessä Eetun kanssa tarjoilut juhliin, ja sydämeltä vierähti suuren suuri taakka, kun tarjoiluiden osalta juhlien järjestäminen helpottui ihan valtavasti sitä tilaa -nappia klikattaessa.

Maxikarkki on Net Trading Group Åland Ab:n omistama herkkujen verkkokauppa, joka myy makeisia, virvoitusjuomia, keksejä ja paljon muuta aina alhaisin hinnoin.  Kasvava tuotevalikoima pitää sisällään myös monia gluteenittomia, vegaanisia ja sokerittomia vaihtoehtoja, ja yritys ottaa mielellään vastaan tuote-ehdotuksia. Ihan parasta Maxikarkissa onkin juuri monipuolisuus; valikoimissa on karkkien ja sipsien lisäksi myös muita tuotteita juhlaan ja arkeen, kuten pikkuleipiä, virvoitusjuomia, snackseja sekä urheiluravinteita.












Me aloitettiin synttärivalmistelut päättämällä teema ja valitsemalla Eetulle mieleiset herkut Maxikarkin verkkokaupasta. Tuotevalikoima on todella monipuolinen, ja pojalla kestikin hyvän tovin valitessaan ostoskoriin parhaat jutut. Hän valitsi lopulta muutamaa eri karkkia, suklaata ja kahdenlaisia kauralastuja, sipsejä sekä Nötti Frutin pähkinöistä sekä kuivatuista hedelmistä koostuvan sekoituksen, ja oli varsin ylpeä tekemistään valinnoista. Niin oli salaa äitikin, kun paketti toi mukanaan vegaanisia Skulle -pääkalloja sekä terveellisempiäkin vaihtoehtoja. Herkkujen vastapainoksi tarjolle pantiin myös hedelmiä ja kasviksia. Maxikarkin verkkokauppaan tulee usein monipuolisia ja todella huikeita herkkutarjouksia, joihin kannattaa kyllä tarttua, varsinkin, jos on juhlat tiedossa ja tarjottavaa tarvitaan hieman enemmän.

Maxikarkin tuotepaketti toimitettiin meille muutamassa arkipäivässä, ja tuotteet olivat perille saapuessaan täysin ehjiä ja priimalaatuisia. Ison plussan annan myös verkkokaupan selkeydestä, joka toimii ihan loistavasti myös kännykällä! Näin voit hoitaa herkkuostokset missä ja milloin vain.









Meidän lapset r a k a s t a a juhlia, ja nauttivat ihan suunnattomasti, kun talo täyttyy sukulaisista ja ystävistä. Kaikki lelut ja taidot esitellään kerta toisensa jälkeen jokaiselle vieraalle, ja sosiaaliset taidot tulevat todellakin parhaalla mahdollisella tavalla esille suurissa joukoissa. Koska itse olen aina kammoksunut juhlia ja väenpaljouksia, niin minusta on ihan valtavan ihanaa huomata, että pojat eivät ole ainakaan vielä tulleet minuun sosiaalisten tilanteiden kanssa. Ja tämä on yksi isoimmistä syistä, miksi vuosi toisensa jälkeen jaksan ja haluan panostaa lasten juhliin ja poistua omalta mukavuusalueeltani. Eetu nautti saamastaan huomiosta, tarjoiluista ja lahjoista täysin rinnoin, ja synttäreistä on puhuttu vielä lähiviikkoinakin.


Kiitos Maxikarkki!

☀    ☀    ☀

Muillakin bloggaajilla on on ollut hyviä kokemuksia Maxikarkin kanssa kootuista herkkuhetkistä, ja esimerkiksi Askeleita Perheenä -blogin Tiia kirjoitteli huhtikuussa heidän neitokaisensa kaksivuotisjuhlista ja Maxikarkista. Käy kurkkaamassa, mitä heille valikoitui tyttären suureen päivään!

torstai 5. huhtikuuta 2018

VEGAN GLUTEN-FREE PIZZA




These last recipes I'm posting here before ending this blog will be in English. That's because when I post food pics on Instagram there are about 10 people asking me the recipes in English and I really don't think people in Finland are that interested in my vegan stuff compared to people all around the world. And it is so much easier for Finnish people to understand English than the other way around. Let's get rolling.

I LOVE pizza. But while being so conscious about my body and trying to give the best nutrients for it I really have had some hard times being such a pizza lover. I never actually thought I could be eating a home made pizza with such a good conscience before I created this recipe. It contains about 270 kcals per serving and I would easily eat two of these for lunch or dinner and one would be like a snack-sized portion. One will do as lunch or dinner as well if you serve it with some salad or so. I wrote down the exact amounts of the ingredients but you certainly don't have to weigh them if you are not counting your macros! 







THE BEST VEGAN PITA-BASED PIZZA

2 servings

2 gluten-free pita breads (I used Bfree)
2 tbsp Polpa Mutti chopped tomatoes
garlic powder, dried basil, salt
20 g Violife original flavor Block "cheese"
30 g sun-dried tomatoes
20 g fresh red peppers
15 g champions
10 g black beans
10 g cannellini beans

toppings:
30 g hummus
½ avocado
some mixed seeds and fresh basil

Macros for 1 serving : 275 kcal, 35 g carb, 7 g protein, 10 g fat

Season 2 table spoons of chopped tomatoes with some garlic, basil and salt. Spread the sauce on the pitas and sprinkle the vegan cheese over the tomato sauce. Slice the sun-dried tomatoes, champions and peppers and layer them on the pitas. Rinse the beans and add them on top. Heat the oven at 250 degrees (celsius). Bake the pizzas for 8-10 minutes. Finish the pizzas with fresh basil, sliced avocados, hummus and mixed seeds. Enjoy!

tiistai 3. huhtikuuta 2018

SOMEÄHKY JA BLOGIN LOPETTAMINEN




Olen ollut hiljaa täällä blogissa nyt reilun viikon. Edessä ei ole ollut edes tyhjää kirjoituspohjaa, sillä en ole avannut koko konetta kirjoittaakseni yhtään mitään. Olen kyllästynyt, väsynyt, turhautunut ja kaikkea siltä väliltä. Postasin IG storyyn kuvan, jossa mainitsin mahdollisesta tauosta tai blogin lopettamisesta. Syitä näille ajatuksille on monia, eikä ole mitään yhtä selkeää asiaa, joka olisi ajanut oman pääni tällaisten ajatusten äärelle. Ei ole "sattunut" mitään. Kaikki on hyvin, periaatteessa.

Tullaakseen menestyväksi bloggaajaksi täytyy tehdä paljon työtä. Jotta sillä työllä olisi mitään merkitystä, täytyy olla yleisöä ja kysyntää sille sisällölle, mitä tekee. Mulla riitti / riittää inspiraatiota osittain kirjoittaa pienelle yleisölle ja näille minun muutamille tuhansille kuukausittaisille lukijoilleni, ja arvostan ihan hirveän paljon teitä, jotka olette täällä mukanani pyörineet, muutamat jopa ihan alusta saakka. Se tuntuu hyvältä ja lohduttavalta. 

MÄÄRITTELETKÖ ITSESI, VAI MÄÄRITTELEEKÖ SOMEYHTEISÖ SINUT?


Postattuani lopetusviestin, on minulta kysytty moneen kertaan suorasti ja epäsuorasti, että bloggaanko pelkän rahan ja maineen perässä? Kyllä ja ei. Aluksi riitti, että kirjoitin itselleni päiväkirjamaisesti, ja sitten teille lukijoille meidän elämästä. Pikkuhiljaa ajatus ammattilaiseksi tulemisesta alkoi nostaa päätään, eikä enää riittänyt se, että saan hyvän mielen omista kuvistani ja teksteistäni. Kyllä minä haluaisin saada vaivannäölleni myös jotain vastinetta, varsinkin, kun postausten luominen kuvien ottamisesta editointiin, postauksen kokoamiseen, puhtaaksikirjoittamiseen ja kolmeen-neljään oikolukemiskertaan vie aikaa todella paljon, enemmän kuin yhden työpäivän verran. Ja se aika on pääsääntöisesti pois minulle kaikkein tärkeimmältä, eli perheeltäni. Menestyvän blogin luomiselle vaaditaan Suomessa valmiiksi suuri lukijakunta, ja hyvän blogin mittari on kylmästi sanottuna se, kuinka paljon lukijoita sinulla on kuukausittain. Tiedän, aika ironista. Vaikka tekisit hyvän postauksen, ottaisit siihen supermageet kuvat ja olisit niin ylpeä itsestäsi, niin silti vain ja ainoastaan lukijamäärät määrittelevät sen, kuinka riittävä olet. Se ei määrittele sinua sinulle itsellesi tai läheisillesi, vaan somemaailmalle, portaaleille ja yhteistyökumppaneille. Mutta kun olet liian kauan liian monelle taholle riittämätön, tulet pikkuhiljaa riittämättömäksi myös itsellesi. 

PANOSTUS VS VASTAANOTTO


Huomasin, että blogi ei poistu ajatuksista enää edes silloin, kun en kirjoita tai kuvaa, vaan se kummitteli takaraivossa koko ajan. En halua sitä. Haluan nauttia viimeisestä hoitovapaastani, ja olisin tehnyt sen enemmän kuin mielelläni samalla kirjoittaen ja somesisältöä tuottaen, mutta valitettavasti se ei anna minulle mitään takaisin, ei enää edes sitä hyvää mieltä. En halua myydä perhettäni somemaailmalle. Enkä itseäni. Rehellisesti sanottuna en halua enää minuuttiakaan hukata perheen kanssa vietetystä ajasta sille, että teen asioita, mitkä eivät anna minulle takaisin yhtään mitään. Olisihan se huippua saada palkkaa siitä, että toteuttaa itseään rakastamansa asian (eli bloggaamisen) parissa, ja näin helpottaa ensinnäkin mieheni upeaa panostusta pian hoitovapaata viettävän perheemme talouteen ja samalla antaa vertaistukea ja samaistumispintaa muille samassa elämäntilanteessa oleville. Mikä voisikaan olla parempaa? Mutta minä en riitä siihen. Ei katsojamäärät, ei paukut, eikä enää edes se inspiraatio. Sain monen monta vinkkiä ja neuvoa, että älä sitten panosta niin paljon, tee postaukset pienemmällä vaivalla. Ei se käy, en halua jättää tänne jälkeeni yhtään hutaisten kirjoitettua, puolivalmisteltua postausta, se ei ole mun juttu. Jos jotkut pystyvätkin tekemään postauksen pelkkiin puhelinkuviin ja junamatkalla naputeltuun tekstiin perustuen, niin hyvä heille. 

RAIVOSTUTTAVAT ITSESTÄÄNSELVYYDET


Yksi asia, mikä minua on alkanut todenteolla nyppimään, on somekanavien fiideissä vastaantulevat blogiotsikot. Blogeissa kiertää samat teemat ihan koko ajan, ja olen niin lopen kyllästynyt lukemaan toisten blogeja, että ei itsekään enää edes jaksa kirjoittaa sellasia yleismaailmallisia asioita, kuten "MEIDÄN VÄLIKAUSIVAATTEET", "MEIDÄN IHANA TÄYDELLINEN PERHELOMA", "KUUKAUDEN SUOSIKIT" tai "OLENPAS PASKA ÄITI KUN JÄTIN VAUVAN HETKEKSI KEHTOON ITKEMÄÄN". Varmasti todella tärkeitä asioita kaikki, ja tiedän, että itselleen tärkeistä ja ajankohtaisista asioista kirjoittaminen on ihan älyttömän puhdistavaa, enkä siis TIETENKÄÄN ajattele mitään pahaa toisista bloggaajista. Olen vaan itse kyllästynyt, niin täynnä samoja aiheita. Tai kai pitäisi itsekin kirjoittaa päivänselvistä asioista, sillä ne taitavat vetää eniten lukijoita. Oikeastaan ainoa asia, josta itse rakastan edelleen lukea, on mielenterveysongelmat. Varsinkin nyt, kun joka toinen blogi tuntuu sisältävän asiaa mielenterveydestä (mikä on tietysti vain hyvä asia, koska mielenterveysongelmat ovat todella yleisiä ja niistä pitää puhua enemmän). Ennen tykkäsin lukea treeniblogeja ja äitiysblogejakin, mutta nyt treeniblogit ovat jo itselleni sellainen menneen talven teema, koska jonkun toisen ihmiset treenit ja ruokavaliot nyt vaan aika harvoin ovat istutettavissa omaan elämään (eli samaistumispinta katoaa). Äitiysblogeissa taas pureudutaan kerta toisensa jälkeen samoihin asioihin aina vaan vähän eri vinkkelistä, joten olen ähkyssä. En jaksa kiinnostua toisten lomista, arkijutuista tai parisuhdeasioista, kun elän joka päivä itsekin näiden asioiden keskellä, ja tottakai pidän omaa elämääni paljon kiinnostavampana kuin muiden. Varsinkin nyt, kun meidän perheessä kaikki on niin hyvin. Arki lasten kanssa on kolmilapsiselle perheelle melkoisen hyvässä tasapainossa, parisuhde voi paremmin kuin koskaan ja elämä tuntuu hyvältä. En siis halua lukea toisten ihmisten vaikeuksista tai edes hyvistä hetkistä, koska haluan vaan nauttia kaikessa hiljaisuudessa siitä hyvästä olosta, jota itse koen päivästä päivään.

Kaikkein huonovointisimmaksi minut taas saa vastaan pakostakin tulevat muoti-, meikki- ja muut kulutusblogit. ÄLKÄÄ JUMALAUTA OSTAKO VAATTEITA, JOIDEN ALKUPERÄSTÄ JA TUOTANTOKETJUISTA ETTE TIEDÄ! "TESTISSÄ SUPERHALVAT VAATTEET WISHISTÄ". Oksettavaa. Kyllä te tiedätte mistä ne superhalvat kertakäyttövaatteet ovat peräisin, miksi ihmeessä haluatte tukea sitä!? Tämä aihe saa minut niin raivon partaalle, että tekisi mieli HUUTAA! Tästä syystä irtaudun kaikista bloggaajaryhmistä samalla, kun poistan itseni blogimaailmasta. En kestä enää yhtäkään vastaavaa kulutushysteriaa kannattavaa postausta tulematta lopullisesti hulluksi.

MITÄS NYT SITTEN?


Minulta on tulossa vielä kaksi yhteistyötä Perhekuplan kautta, jotka tulevat tässä huhtikuun aikana ulos. Jotta yritykset hyötyisivät postauksista mitään, niin pidän blogin julkisena niin kauan kuin lukijavirtaa yhteistyöpostauksiin riittää eli luultavasti noin puolen vuoden ajan. Sen jälkeen katson mitä teen, pidänkö julkisena vai muutanko yksityiseksi. Perhekuplan blogiyhteisöstä eroan 15. päivä tätä kuuta, ja sen jälkeen olen omillani ja näin ollen vapaa tekemään blogini suhteen valitsemani ratkaisut.

Kirjoittamisen lopetan näillä näkymin viimeistään Even 1-v synttäripostaukseen heinäkuun 1. tai 2. päivä. Todennäköisesti en enää palaa tämän blogin pariin jatkossakaan. Pidän bloggaamisesta kokonaan vähintään puolenvuoden tauon, ja jos sen jälkeen mieli huutaa bloggaamisen pariin, niin aloitan uuden vegaaniseen ruokaan ja leivontaa keskittyvän blogin sitten joskus. Voi olla, etten enää palaa ollenkaan, ei voi tietää.

Somekanavissa muutos tulee näkymään myös. Blogin facebooksivut poistuvat samalla, kun piilotan blogin ja omalle käyttikselleni luoma blogin instagram hiljenee myös Even täytettyä vuoden. 

Eli tiivistettynä siis haluan vain sanoa, että bloggaaminen on tehnyt minusta ahdistuneen. Halu pärjätä ja olla tarpeeksi hyvä on liian kova. Se, kun täydellisyydentavoittelijalle ja ihmiselle, joka vie asiat aina hieman liian pitkälle, sanotaan ettet ole riittävä, ei lopputulos ole kovin hyvä. Haluaisin kirjoittaa tähän, että nyt haluan keskittyä omaan hyvinvointiini liikunnan ja terveellisen ruoan avulla, mutta en luultavasti tee sitäkään niin  kuin valtaväestö sen ymmärtäisi. Minun päässäni oleva kuva terveellisyydestä on sekin niin pitkälle viety ja liioiteltu, että en halua tuoda sitäkään esille kaikkien nähtäväksi. Arvosteltavaksi, puitavaksi ja kaltaisilleni helposti terveellisyydestä ja "terveellisyydestä" triggeröityville ongelmiin altistaviksi. Enkä voi vähätellä kokemani riittämättömyydentunteen vaikutusta siihen, miksi nyt kohdistan taas jälleen kerran kaikki vastoinkäymiset ja ongelmat kroppaani ja siihen, mitä uskallan suuhuni laittaa kokematta siitä syyllisyytä tai ahdistusta. Samalla tavoin kuin koen syyllisyyttä someen hukuttamani ajan vaikutukseen perheeseeni. Miksi en sitten kirjoita rehellisesti tunteistani ja brändää itseäni sen kautta? Ei ehkä anorektikkoäidin someahdistus ole kuitenkaan se kuva minkä haluan täällä itsestäni antaa. 

Tästä tekstistä tuli nyt sitten se puolivalmis, hutaistu kuvaton postaus, jota minun ei koskaan pitänyt tänne tehdä. Halusin tuoda esille omat ajatukseni lopettamista koskien, jotta on sitten jokin konkreettinen teksti, mistä ihmiset voivat tulla tarkistamaan faktoja niin halutessaan. Se on nyt sanottu, joten jääkää ihmeessä odottelemaan tulevia viimeisiä postauksia, jos ne vielä maistuvat pari-kolme kuukautta. Muuten haluan vaan kiittää teitä kaikesta tuesta, viesteistä ja kommenteista, joka ikisestä lukukerrasta ja antaa teille maailman suurimman somehalin, mitä on koskaan nähty. Kiitos. 

maanantai 26. maaliskuuta 2018

MARJAENERGIAA KEVÄÄN RIENTOIHIN + ALEKOODI

Yhteistyössä Roberts Berrie ja Perhekupla


Me käytiin Antin kanssa viikonloppuna valokuvausretkellä jäällä. Viikon mittainen rajusti uusiutunut flunssakierre piti meidät viime viikon sisätiloissa, joten happihyppely aurinkoisessa +3 asteisessa kelissä oli kuin omiaan piristämään mieltä ja hieman puhdistamaan sisäilman tomuja aivoista. Evääksi mukaan lähti voileipiä, kaakaota ja Roberts Berrien juotavia marjoja, näillä jaksettiinkin reippailla yli tunti.

"Roberts on yli satavuotias Suomalainen perheyritys, joka on kehittänyt ainutlaatuisen tavan tuoda päivittäinen marja-annos jokaisen saataville tasalaatuisena vuoden ympäri. Berrie -tuoteperheeseen kuuluu neljä eri katergoriaa: super-, teho- ja muumimarjat sekä muumihillot. Berrievalikoima on todella laaja (marja-annoksia on kymmenen erilaista), joten valinnanvaraa löytyy jokaiseen makuun. Suomalaisten lisäksi Roberts toimittaa tuotteitaan myös Kiinaan ja USA:an." 

Näin kirjoittelin teille viime syksynä Roberts Berriestä ja heidän ihanista marjatuotteistaan. Näin talvi- ja kevätkaudella marjastaminen on poissuljettua, joten suomalaiset elävät täysin itsesäilöttyjen tai kaupasta ostettujen marjojen varassa. Pohjolan marjat ovatkin superterveellisiä, ja aika suuri lovi jäisi ainakin meidän perheessä ruokavalion lisäksi myös vitamiinivarastoihin, mikäli marjoja ei saisi edes jostain ympäri vuoden, sillä meillä niitä syödään tosi paljon. Ne ovat hyviä, superterveellisiä ja mikä parasta, ne voi syödä sellaisenaan tai käyttää lukuisissa eri muodoissa smoothieista leivonnaisiin.




Pääsimme taas Perhekuplan kautta yhteistyöhön Roberts Berrien kanssa muistuttamaan teitä marjojen tärkeydestä myös näin alkukevään sarastaessa. Monilla kevät on kiireistä aikaa niin opintojen kuin töidenkin osalta, ja lapsiperheissä puristetaan viimeisiäkin mehuja irti ennen kesän ja lomien koittamista. Roberts Berrien tuotteet on pakattu kätevästi annospakkauksiin, joten nehän lähtevät näppärästi mukaan työmatkalle, evääksi kerhoon tai vaikka keväthangille hiihtoretkelle. Itse käytän näitä myös smoothieissa, joita tykkään tässä kesän lähestyessä ja vaatteiden vähentyessä nauttia, jotta alkaisi se kesäystävällisempi kroppa toppavaatteiden alla pikkuhiljaa muodostumaan, heh. 

Lapset rakastavat Robertsin marjatuotteita edelleen, ja olenkin tosi iloinen, että niitä löytyy nykyään myös ihan lähikaupankin hyllyiltä! Myös Eveliina on saanut osansa Berrieistä sellaisenaan sekä aamupuuron ja sokerittomien banaanimuffinssien seassa. Muumi Berriet sopivat tosi kivasti lapsille ja lapsenmielisille aitojen, yksinkertaisen makujensa (vadelma ja mustikka) puolesta, ja tietysti hauskan Muumi -aiheisen pakkauksenkin vuoksi. Pojat ovat uskaltautuneet maistamaan myös mutkikkaampia makuyhdistelmiä, joista karpalo ja puolukka taisi olla jo vähän liian suuri pala purtavaksi. Kuitenkin esimekiksi kuitupitoinen villimustikka & luumu maistuu kaikille, ja on auttanut myös Eveliinan kovaan vatsaan jo useampaan otteeseen, ja on näin helpottanut meidän kaikkien yöunia.

Viime syksynä julkaisemani postauksen jälkeen sain muutamia kysymyksiä säilöntäaineisiin ja makuun liittyen. Robertsin tuotteet maistuvat puhtaasti marjoilta, ihan tunnistettavasti. Vaikka marjat ovat juotavassa muodossa, on maku kuitenkin täyteläisen marjainen. Säilöntäaineista voitte käydä lukemassa täältä. Kaksi tuotetta valikoimasta sisältää ei-vegaanisia ainesosia, kuten kollageenihydrolysaattia ja kollageenipeptidejä. Tässä vegaaniset ja ei-vegaaniset tuotteet listattuina:

VEGAANISET: villimustikka, tyrnimarja, puolukka & karpalo, villimustikka & vadelma, mustaherukka & mansikka, Muumi mustikka ja Muumi vadelma.

EI-VEGAANISET: Berrie + protein villimustikka & granaattiomena ja Berrie + Beauty lakka & tyrni

Nyt suosittelen erityisen lämpimästi kokeilemaan Roberts Berrien tuotteita, sillä saatte koodilla PERHEKUPLA tilauksestanne 10% alennuksen! Koodi lisätään rekisteröityessä  kohtaan "kampanjakoodi". Huomatkaa myös Roberts Berrien verkkosivuilla vielä hetken aikaa käynnissä oleva reseptikilpailu, johon itse aion ainakin osallistua.

Ihanaa alkanutta viikkoa!

✤    ✤    ✤



sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

6 X HYVÄT JA HUONOT ÄITIYSMANEERIT





Aloin tässä eräänä päivänä kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon oikeasti toistan samoja lauseita ja toimintatapoja tässä vanhemmuuden keskellä. Kaikilla ihmisillähän on tunnetusti omanlaisiaan tapoja, joita he toistavat omien toimintamalliensa mukaisesti. Äitiydessä helposti sitten valahtaakin sellaiseen maneerien kouruun, jossa polskitaan tyytyväisenä eteenpäin, kunnes lapset lentävät pesästä, tai jopa sen jälkeenkin. Eikä se ole välttämättä huono juttu, jos osaa erottaa ne huonot toimintatavat ja kehittää itseään niistä irti. Minullakin on huonoja toimintamalleja, joista yritän aktiivisesti päästä eroon. Negatiivisuus kun synnyttää negatiivisuutta.

MILTÄ SUSTA TUNTUU?


Kysyn tätä lapsiltani joka päivä, monta kertaa päivässä. En oikeastaan ole ihan täysin varma, miksi juuri tuo lause, joka hyvin paljon tuo mieleen terapeutin ja psykologin, on jumiutunut kiinni omaan lausevarastooni. Useimmiten kysyn lapsiltani heidän tuntemuksistaan aina aamulla, päikkäreiden jälkeen ja heidän harmistuessaan jostain (tai oikeastaan harmistuksen selvittyä ja lapsen rauhoituttua hieman). Tämä maneeri voi olla välillä hyvinkin ärsyttävä, varsinkin lapsista, mutta itseasiassa he ovat oppineet nimeämään omia tunnetilojaan ja ajatuksiaan tämän kysymyksen avulla. Varsinkin Eetu on hyötynyt paljon siitä, että saa sanallisesti tuoda ilmi niin harmit kuin ilonaiheetkin.

EN OTA NEUVOJA VASTAAN


Tämä kuuluu myös hyvien äitiysmaneereiden piiriin. Sukupolvi sukupolvelta jaellaan nuoremmille äideille ohjeita ja neuvoja, niin hyviä kuin huonojakin. Neuvoja annetaan neuvolasta, kerhosta, ystäviltä, kaupanjonosta. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen nainen kasvaa äidiksi vielä pitkään raskauden jälkeen, ja että äidille tulee luonnostaan ne omat vaistot, joilla kommunikoida oman lapsen kanssa ja kasvattaa häntä. Olen aina ollut varma omista äitiystaidoistani, ja vaikka minulla on jonkin verran kehitettävää ja varmasti lasten kasvaessa  vielä paljon opittavaa, niin minä itse tiedän kaikista parhaiten, kuinka omat lapseni kuuluu kasvattaa. Se oli jotenkin todella omituinen tunne, mikä tuli esikoisen aikaan synnytyssairaalassa, se äidinvaisto. Vaikka minulla ei ollut yhtään kokemusta pienen vauvan hoidosta omien nuorempien sisaruksieni lisäksi, niin en enää synnytyksen jälkeen juurikaan kysellyt neuvoja, esimerkiksi milloin vaippa kuuluu vaihtaa tai saanko ottaa vauvaa viereen. Huoneessa oli hetken aikaa kanssani myös edellisenä päivänä synnyttänyt äiti, minua itseasiassa huomattavasti vanhempi, ja hän pyysi hoitajilta lupaa esimerkiksi vaipanvaihtoon tai pissallakäymiseen. Se oli mun mielestä tosi hassua. Luulin aluksi, että hänelle on tehty sektio tai vauvan olevan keskonen tms, mutta hän olikin samassa tilanteessa kuin minä; ensimmäisen lapsen täysin luonnollisin keinoin alakautta synnyttänyt äiti, joka vaan vielä kasvatti omaa varmuuttaan. 

VOI ETTÄ SÄ OOT SÖPÖ!


Äh, tämä lause. Sanon tämänkin monta kertaa päivässä kaikille lapsilleni, mutta Eve on saanut nyt kyllä suurimman osan mun söpöyslässytyksistäni osakseen; ja on ilmeisen tyytyväisesti ottanut ne vastaan. Äideillä on varsin paljon erineviä mielipiteitä siihen, että saako lapsille lässyttää vai ei. Minun mielestäni saa, eivät he siitä pilalle mene. Kun Antti ja Eetu ovat huomanneet minun lässyttävän ja kimisevän Eveliinalle kaiken maailman "sä oot niin söpö" ja "voi ei muru, tuliko nyt pipi" -höpötyksiä, niin he ovat itsekin alkaneet tehdä sitä. Eveliinalle siis, eivät koskaan meille aikuisille tai toisilleen. Tämä on kehittänyt heidän empatiataitojaan huomattavasti.



TAHATON VALEHTELU JA TIETOINEN KIRISTÄMINEN


Näitä maneereita ajatellessani tunnen omantunnon kolkuttavan ja häpeän punan  nousevan kasvoilleni. Minä valehtelen lapsilleni lähes päivittäin, tahtomattani tosin. Mulla on aina imetysaikana (ja varmaan muutenkin) ihan järjettömän huono muisti. Monet kerrat pojat ovat pyytäneet esimerkiksi juotavaa, jonka olen luvannut antaa hetken päästä. Heti, kun olen imettänyt Even. Heti, kun olen vienyt pyykkikopan takaisin pesuhuoneeseen. Eikä sitä hetkeä koskaan sitten tule, koska unohdan lähes samantien, mitä minulta on pyydetty. Lapset sitten hetken päästä kyllä muistuttavat varsin terävästi pyynnöstään. Pojatkin ovat noteeranneet muistivajeeni, ja huomauttelevat minulle ajoittain hajamielisyydestäni.

Valehtelun lisäksi käytän välillä kiristystä, jotta saisin oman tahtoni läpi. "Jos et mene nyt heti sänkyyn, niin huomenna ei sitten katsota aamulastenohjelmia." Ihailen todella paljon niitä vanhempia, jotka pystyvät kasvattamaan lapsensa vauvasta aikuisuuteen kiristämättä heitä kertaakaan. Itsekin yritin, yritin todella. Nyt kolmen lapsen ja noin vuoden mittaisen unottomuuden myötä olen oikea pohjanoteeraus siitä, mitä olin esimerkiksi kaksi vuotta sitten. Kiristystä käytän vain huonoimpina päivinä, kun oikeasti haluaa vaan, että ne lapset menevät kiltisti ja mahdollisimman nopeasti nukkumaan, vaikka eihän se hyvä ole. Se vain pahentaa tilannetta, ja kaiken lisäksi opettaa lapsille, että se on ihan ok. Ihan hyvin voisin vain sanoa noina huonoinpinakin päivinä, että "nyt on nukkumaanmeno aika. Ethän sinä jaksa aamulla nousta katsomaan lastenohjelmia, jos et mene ajoissa nukkumaan." Huomaan kiristäneeni vasta jälkikäteen, ja poden syyllisyyttä, joka ilmeisesti kuuluu tähän äitinä olemiseen varsin vahvasti. 

KIVA ÄITI VS KOTIÄITI


Toinen maneeri, josta en ole kovin ylpeä. Kun emme ole kotona, vaan esimerkiksi kaupassa tai muuten vaan ulkona, olen kiva äiti. Se äiti joka ei katso tuimasti, ei huuda eikä nykäise kädestä, jos veljekset nahiselevat. Kotona sitten taas pojat saavat tietyissä tilanteissa niitä tuimia katseita, murahduksia ja kyllä joskus vetäisen veljen toisen kimpustaan pois, jos tilanne alkaa mennä liian kriittiseksi. Ulkona puhun, keskustelen, kumarrun lapsen tasolla, pysyn rauhallisena ja mikä ehkä kamalinta, nauran enemmän. Nauran kotonakin lasten kanssa ja heidän jutuilleen tosi paljon, mutta kodin ulkopuolella vielä enemmän. Tämä ei johdu itseasiassa edes siitä, että haluaisin näyttää muille, miten hyvä ja rauhallinen äiti olen, tai siitä etten kehtaisi ulkona olla samanlainen kuin kotona. Ulkona minun on vaan helpompi käsitellä lasten oikkuja, ja ehkä helpompi jopa olla rento ja hauska äiti. Sisällä kaikki ylimääräinen paine, kuten riehuminen ja varsinkin lasten kinastelu vaan kaatavat seiniä lisää päälle, ja mieliala jää helposti sellaiseksi puolipositiiviseksi. 

ESIKOINEN VALOKEILASSA


Jos keskimmäinen itkee, esikoinen haukkui tyhmäksi. Jos vauva itkee, esikoinen vei lelun kädestä. Jos esikoinen itkee, hän itse kiusasi pikkusisaruksiaan ensin ja itkee nyt, kun sai samalla mitalla takaisin. Aina, kun jotain tapahtuu, ja tulee sellainen arkielämän pieni "kriisitilanne" eteen, niin jostain syystä olen aina kuulustelemassa ensimmäisenä Anttia. Ja uskoakseni, ettei hän ole tehnyt mitään, saati ollut lähelläkään tapahtumapaikkaa, kysyn varmuuden vuoksi vielä Eetulta. Tästä haluan ihan todenteolla päästä eroon, koska suurimmaksi osaksi näissä tapauksissa keskimmäinen itkee ihan vain uhmaansa, vauva on pudottanut lelun itse ja Anttia oikeasti on nuorempi sisarus paukautanut lelupanssarivaunulla takaraivoon. Tämä tosin pätee myös positiivisissa asioissa; jos näen olohuoneessa valtavan hienon piirrustuksen (kuten toki kaikki omien lapsien teokset), niin ajattelen sen olevan esikoisen. Ja jos näen, että keskimmäinen on saanut sitä vettä juotavakseen, jota on minulta pyytänyt jo tunti sitten, ajattelen tietysti Antin antaneen sen hänelle.

Osuiko joku näistä maneereista myös sinun kohdallesi? Millaisia muita maneereita olet huomannut?

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

MAUSTEISET BATAATTIVENEET JA AVOKADO-CEVICHE AVOKADODIPILLÄ




Gourmet-ruokaa avokadosta ja bataatista? Kyllä kiitos! Kaksi mun suosikkia yhdistettynä ihanan raikkaaseen limeen ja mausteiseen chiliin ei voi olla muuta kuin hyvä idea. Tämä resepti on kirjasta VEGE - Herkullista kasvisruokaa (Voi Hyvin, Gummerrus), joka pitää sisällään melkoisen valikoiman hieman erikoisempia ja pidemmälle vietyjä kasvisruokaohjeita. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö.

Olen hyvin pitkälti sellaisen tutun ja turvallisen kotiruoan kannattaja. Nopeasti hyvää -taktiikka toimii näin äitinä varsin mainiosti, mutta välillä sitä vaan kaipaa hieman panostusta. Maanantaina sitten panostin pitkästä aikaa, ja kaivoin esille varmaan kaikista vähiten käyttämäni kasvisreseptikirjan, mikä hyllystäni löytyi. Ei siksi, että reseptit olisivat huonoja, vaan siksi, että olen luullut niiden olevan vaikeita. Tämäkin ruoka kuulosti niin gourmeelta, että meinasin jättää väliin, mutta ohje paljastuikin varsin yksinkertaiseksi. Osa kirjan resepteistä ei ole vegaanisia, ja sen valossa (sekä omien sen hetkisten mielitekojeni) mukaan lähdin etsimään sopivaa ohjetta. Tämä alkuruoaksi tarkoitettu resepti sopi kuin nenä päähän maanantaina aloittamani "eroon turvotuksesta" -projektin kanssa. Reseptiä muuntelin vegaaniseksi ja omaan ruokakaappiin sopivaksi, joten alla oleva resepti ei ole aivan alkuperäisessä muodossaan. Kaikki kunnia reseptistä menee kuitenkin VEGE:lle.



MAUSTEISET BATAATTIVENEET

4 annosta

4 pientä bataattia
3 rkl oliiviöljyä
1 limetin raastettu kuori ja mehu
3 cm pala inkivääriä
1 tl kuivattua korianteria
suolaa, pippuria, valkosipulirouhetta ja kuivattua chiliä

Kuumenna uuni 200 asteiseksi. Pese ja lohko bataatit. Mittaa kulhoon oliiviöljy. Hienonna chili ja valkosipuli. Raasta limetin kuori ja inkivääri. Purista limetin mehu. Lisää kuivattua korianteria. Mausta suolalla, pippurilla ja chilillä. Sekoita. Pyörittele bataattilohkot oliiviöljyseoksessa. Paista uunissa 20-30 minuuttia.




AVOKADODIPPI

2 avokadoa
1 prk kaurafraichea
2 rkl tuoretta korianteria
½ limetin mehu
suolaa, pippuria ja valkosipulirouhetta

Kuori ja kuutioi avokadot korkeareunaiseen kulhoon. Lisää kulhoon kaikki muut ainekset ja tee soseesta sileää sauvasekoittimella. Mausta dippi suolalla, pippurilla ja valkosipulilla.




AVOKADO-CEVICHE

2 limetin mehu
½ punainen paprika
1 lehtisellerin varsi
suolaa, pippuria, kuivattua chiliä ja valkosipulirouhetta
3 avokadoa
2 rkl avokadoöljyä tai oliiviöljyä

Puserra limeteistä mehu kulhoon. Leikka paprika ja lehtiselleri pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki limettimehun joukkoon. Mausta suolalla, pippurilla, valkosipulilla ja chilillä. Kuori ja viipaloi avocadot, levitä ne lautaselle ja kaada päälle kastike. 

Asettele kaikki ruoan osat nätisti lautaselle ja tarjoa alkuruokana tai kevyenä pääruokana, kuten itse tein.